Mankeloitujen lakanoiden väliin on ihana mennä nukkumaan – mutta onko sinulla aikaa mankeloida?

Puhdas pyykki tuo mieleen paljon ihania aistimuksia ja muistoja. Puhtaan pyykin tuoksu, puhtaiden viileiden lakanoiden väliin pujahtaminen ja se lapsuusmuisto, kun istuin lattialla ja äiti ja isot siskot venyttivät, paukuttivat ja viikkasivat lakanoita äidin kanssa. Siinä opin samalla, kuinka lakanat viikataan kauniisti. Meillä ne laskostettiin, mutta mummi teki niistä pötkylöitä ja kertoi että hänen kotonaan tyynyliinojen nauhat krepattiin haitareiksi! Kenellä nykyään on aikaa moiseen?! (Ei kyllä enää taida olla sellaisia tyynyliinojakaan, joissa olisi nauhat.) Lakanat vaihdettiin lauantaisin, joka oli siivouspäivä ja lauantai-iltana saunan jälkeen pujahdettiin puhtaassa yöpuvussa sileiden, puhtaiden ja viileiden lakanoiden väliin.

Talvella kankaiset lautasliinat ja hienot valkoiset pöytäliinat valkaistiin helmikuun aurinkoisina pakkaspäivinä hangella. Kun juhlaliinat leivitettiin pöydälle, ne silitettiin tarkasti. Opin, ettei hienossa liinassa saa olla lainkaan viikkausjälkiä. Sen on oltava täysin sileä.

Nämä ovat ihania juttuja, joita ehdittiin tehdä, kun elämän tahti oli toisenlainen kuin nyt. Monien

arkitodellisuutta on kiire ja alati kasvava pestävän tai silitettävän pyykin vuori, joka ahdistaa ja muistuttaa itsestään ilta toisensa jälkeen kylpyhuoneessa. Stressihän siitä tulee. Onneksi asian voi hoitaa tosinkin – viemällä liinavaatteet pesulaan, SOL pesee ja viikkaa. Omaksi työksi jää viikattujen pyykkien vieminen kaappiin ja ihanien puhtaiden ja sileiksi mankeloitujen lakanoiden vaihtamien sänkyihin. Lakanat voi jokainen perheenjäsen vaihtaa itse.

 

 

Minulla on pitkä kokemus liinavaatteiden pesettämisestä pesulassa. Jossain vaiheessa lapsuudenkodissani perheemme kaikki pyykki pesetettiin pesulassa. Äiti ja isä olivat yksityisyrittäjiä, joiden työaika oli koko elämä. Todellakin! Isä lähti usein jo seitsemän aikaan töihin ja haki äidin mukaan vähän myöhemmin. Kotiin he tulivat usein vasta kymmenen aikaan illalla. Muutaman firman pyörittämisen lisäksi ei jäänyt aikaa enää pesukoneen pyörittämiselle ja niin pyykkisaavi lähti isän mukana pesulaan joka keskiviikko ja tuli seuraavana päivänä takaisin. Heidän oli varmaan erityisen ihanaa käpertyä mankeloitujen lakanoiden väliin pitkän työpäivän jälkeen.

Nykyään monien elämä on samankaltaista. Kiire leimaa elämää ja kylpyhuoneen alati kasvava pyykkivuori voi olla inhottava ahdistuksen aiheuttaja. Mutta pesula voi auttaa. Viet liinavaatteet pesulaan ja haet mankeloidut ja viikatut kotiin. Vaihdat lakanat ja rentoudut. Liinavaatekaappi pysyy kauniissa järjestyksessä eikä pyykkivuori stressaa. Ovien päällä ei ole pyykkiä kuivumassa ja huonepölykin vähenee mankeloinnin ansiosta. SOL pesee lakanat kilopyykkinä, joka maksaa 6,00€/kg

Tyynyliinoja, tuplalaleveitä pussi- ja aluslakanoita ja tavallinen pussilakana sekä muotoonommeltu aluslakana.

 

Sisustuksen fiilistä voi helposti vaihtaa pöytäliinalla. Meillä on iso ruokapöytä, joka on kuultomaalattu valkoiseksi. Pidän sen yleensä paljaana mutta, kun laitan sille liinan, koko tilan tunnelma muuttuu. Liina pysyy puhtaana aikansa ja kun se likaantuu vien sen pesulaan, koska suuren liinan kuivaaminen ja silitys on hankalaa kotona. Kaikkein juhlavimpiin hetkiin minulla on valkoisia pellavaliinoja. Niille on ihanaa kattaa kaikkein kauneimmat astiat. Ne eivät välttämättä kauaa puhtaina pysy! Liinalle tippuu aina jotakin. Pesulan suojakäsittelyn ansiosta, lika jää helmeilemään liinan pinnalle ja pyyhkimiseen jää tovi enemmän aikaa. Kaiken saa puhtaaksi, mutta pesu kannattaa tehdä pian. Jos liina likaantuu jouluna ja se pestään vuoden kuluttua seuraavaa joulua varten, voi tahrojen poisto olla jo hankalaa. Opin kotona, että hienoimmissa liinoissa ei saa näkyä viikkauksen jälkiä. SOL:issa on jopa neljä metriä leveä prässi, jos liina on ihan valtava! Sen säilytyksessä onkin sitten jo vähän haastetta… 150 cm leveää liinaa voi säilyttää pahvirullalla, joita voi kysellä kangaskaupoista. Minun liinani on leveämpiä, joten säilytän niitä henkarilla ja silitän pehmeät taitteet, kun liina on jo pöydällä.

Tunnen pöytäni, joten voin silittää suoraan sen päällä. Turvallisempaa on laittaa liinan alle puhdas lakana.

 

Valkoinen liina on juhlava.

 

Kuosiin kudottu kangas on belgialaisesta pellavatalosta. teetin liinan pöydän mittojen mukaan. Rakastan sen väriä, se tuo kotiin ihan eri fiiliksen, kun se on levitetty pöydälle.

 

Kun tyttäreni meni naimisiin, halusin pöydille omat valkeat liinani. Pöytiä oli kaksitoista ja kaikilla oli erilainen valkoinen liina. Oli pellavaa ja puuvillaa, reikäommelta ja Dora Jungin damastiliinoja. Myös lautasliinat olivat minun ja sisareni Ritvan liinavaatekaapista. Häiden jälkeen kävi pesulan ovi… On ihanaa käyttää arvokkaita suvun tekstiilejä ja kauniita liinoja. Niissä on tunnelmaa ja muistoja, mutta niiden ei tarvitse näkyä tahroina.

Kaupallinen yhteistyö: SOL pesulapalvelut

Kepeitä pyykkipäiviä!

♥️

Hanna

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

2 kommenttia

  1. Eliise Lehtimäki 07.03.2018

    Hei. Onneksi en ole niin kiireinen. Rakastan pellavalakanoitani ja pöytäliinoja. Pesen ne itse ja mankeloin kotonani. 😄ihana käydä nukkumaan☺

    Vastaa
  2. Riikka Hyötyniemi 09.03.2018

    Todellakin, Todellakin, mankeloin lakanat ja muutkin liinavaatteet! Ihana sujahtaa sileiden lakanoiden väliin…

    Vastaa