Haluan olla viisi kiloa kevyempi

Leipä miehen tiellä pitää. Ja naisen. Ja ylipäätään ihmisen. Ja siis ei tarvitse syödä leipää, mutta ruokaa täytyy syödä monta kertaa päivässä. Haluan olla viisi kiloa kevyempi. Haluan laihtua.

Kun aloitin Fustra-harjoittelun vuonna 2013, eli viisi vuotta sitten, minulla oli kaksi päämäärää, terve, toimiva vartalo ja hoikempi olemus. Sain molemmat, enkä ole ollut koskaan niin onnellinen, kuin nähdessäni vaa’an lukeman ihannepainossani ja kun otin eräitä kuuluisia juoksuaskelia, kun itkin ilosta ja juoksin.  (No oon varmaan ollut onnellisempikin, mutta olin TOOOSI onnellinen!) Siitä on nyt siis tosiaan viisi vuotta, ja Fustra on edelleen jokaviikkoinen iloni. Liikun kyllä muuten ihan liian vähän ja istun aivan liian paljon nykyään ja kilojakin on tullut takaisin, mistä en ole ollenkaan iloinen. Haluan laihtua. Juttu on varmaan niin, että jokaisella on joku paino, jossa pysyy suurempia yrittämättä. Nyt olen yrittänyt saada painon pudotuksen vauhtiin, mutta itsekuri ei ole yltänyt niin pitkälle, että olisin päässyt siihen ihanaan flowhun, jossa kaikki sujuu kuin tanssi. Tänään kuitenkin päätin, että tapahtuu mitä tahansa, en lipsu – amen. Niin paljon ärsyttää nimenomaan vatsamakkarat. Täällä kerron treeneistä ja siitä kuinka kipu on ihanaa! Ja siis – liikuntahan ei laihduta, tärkeintä on se, mitä pistää suuhunsa.

Tiedän täsmälleen, kuinka painon pudotus tehdään niin, että se onnistuu ja että hyvä syömisen rytmi pysyy arjessa hyvin mukana. Opin sen, kun aloitin Fustra-treenit ja sain ruokavalion. Osaan sen ulkoa, vaikka unissani. Mutta sen tärkein pointti on syödä kokoajan. Koska rakastan ruokaa ja vihaan nälkää, mulle paras on kolmen tunnin ateriavälit. Jollekin toiselle sopii neljä tuntia. Mutta pidempää aikaa ei ole hyvä olla syömättä.

Tänään tein töitä niin, että en ehtinyt syödä lounasta ja sitten tulikin kiire kuvauksiin ja siellä ei voinut syödä. Olin kotona viiden aikaan ja olin syönyt vain aamupuuron. Aivan karmea nälkä. Ja tolkuton väsymys. Ja äreä ihminen, joka ei oikeastaan kuule mitään. Mutta voin olla tyytyväinen itseeni. Tein täysin oikeaoppisen salaatin ja söin vain sen. Pointtihan on siinä, että kun nälkä tulee liian suureksi, syöt ensin sen mitä oli tarkoituskin ja sen jälkeen kaiken minkä saat käsiisi. Mutta nälästä johtuva väsymys väistyy todella hitaasti, kun ateriaväli kasvaa noin pitkäksi. Nukuttaa ja tekee mieli sokeria ja silloin ihmiset usein nappaavat kouraansa sen suklaapatukan – tai viisi tai sata patukkaa.

Moni valittaa, ettei voi syödä niin paljon ja usein, kuin kehotetaan. Ei sitä heti pystykään. Täytyy treenata. Ja ensin paino voi jopa nousta, mutta sen jälkeen se alkaa laskea hitaasti. H-i-t-a-a-s-t-i. Se voi rassata, mutta sitkeys palkitaan ja rasva palaa. Nimenomaan rasva, eikä lihakset.

On niin outoa, että tämä asia ei mahdu ihmisten päähän. Sitä vedetään kaiken maailman ihmeellisiä dieettejä, joilla laihtuu nopeasti ja booom, lihakset lähtevät ja jäljelle jää laiha läski. Hetken kuluttua palataan entiseen tapaan syödä ja boooom vyötärö on jälleen kadonnut. Se on jojoilua ja hyvin epäterveellistä. Seuraavaksi sitten kerrotaan, kuinka on oltava itselleen armollinen ja kuunneltava itseään. Se on aivan fine, mutta osataanko kuunnella oikeaa omaa ääntä? Vai kuunnellaanko sitä ääntä, jonka takana on mieliteko, eikä sitä jossa puhuu hyvinvointi?

Jokainen saa ehdottomasti olla sellainen ja sen kokoinen kuin on. Ehdottomasti. Meitä mahtuu tänne kaiken kokoisia, näköisiä ja värisiä todellakin. Mutta on monia, jotka eivät ole tyytyväisiä itseensä ja haluavat muutosta. Se muutoksen tekeminen on ihan älyttömän vaikeaa. Oikea ruokarytmi helpottaa sitä vaikeaa tehtävää, jos sitä haluaa. Minä haluan.

Minulla vaikeinta on olla syömättä voita ja leivonnaisia ja mun annoskoot voi kasvaa vaivihkaa. Karkeista en piittaa ja olen huomannut, että jos niitä tekee mieli kannattaa ostaa viiisi irtokarkkia. Kolme maistuu ihanalta, neljäs ja viides enää pelkältä sokerilta. Himo on tyydytetty ja kun enempää ei ole ei useampia voi syödä. Siitäkin tulee hyvä mieli! Sain hyvällä omallatunnolla syödä vähän karkkia, mutta en vetänyt övereitä – jippiii!

Nyt en siis saa syödä leivonnaisia. Olen totaalikieltäytyjä. Kun aikaa on kulunut ja painoa pudonnut voin alkaa syödä jotain kerran viikossa. Mutta se ei ole minulle helppoa, helpompaa on olla kokonaan ilman. Pitäkää peukkuja että onnistun, tulisin siitä tosi hyvälle mielelle. Farkut kiristää ihan infernaalisesti ja vihaan sitä. Tykkään kevyestä olosta. Mua kiinnostais tietää mikä on sun tapa syödä niin, että sulla on hyvä olo. Kerro! Ja kerro jos haluat että laitan tänne mun ruokavalion.

Ihanaa onnen päivää ja aurinkoa!

Hanna