
Ajoin tänään kotiin typerimpään aikaan ikinä. Ruuhkassa ajaminen on niin piinaavaa. Freelancerina voin aika hyvin säädellä aikataulujani, mutta aina se ei onnistu ja tänään oli yksi niistä nihkeistä päivästä. En viitsi körötellä jonoissa, vaan ajelen sitten hulluja kiertoteitä, pieniä salareittejä kierrellen ja kaarrellen kotiin. Kunhan saan ajaa, niin se on ok. Lopulta aikaa kuluu kummassakin tapauksessa yhtä paljon. Tänään lopputuloksena oli se, että tulin kotiin eri suunnasta kuin tavallisesti ja näin meidän talon ja puutarhan eri kantista kuin tavallisesti. Ja rakastuin tähän paikkaan taas kerran.
Olen miettinyt usein kaupunkiin muuttamista. Mehän asutaan nyt kahdestaan viisihenkisen perheen omakotitalossa. Tilaa on, mutta eihän me sitä käytetä, henget varmaan asustelevat noissa tyhjissä (täynnä tavara olevissa) huoneissa.
Mutta mutta mutta. Se ei käy, se ei kerta kaikkiaan käy. Rakastan kaupungin meininkiä, kahviloiden kuppien kilinää, kahvin tuoksua, kauppoja, puheen sorinaa, katusoittajia, jopa panhuiluin haikea sointi on ihan ok. Vihaan ruuhkia. Mutta minä en voi elää ilman hiljaisuutta, lintujen laulua ja puhdasta ilmaa, jossa ei haise pakokaasu eikä röökikään. (Vaikka joskus tupakka tuoksuu kyllä hyvällekin)

Tänään kun ajoin pihan ohi ja kaarsin portista sisään, loikkasin ulos autosta ja seisoin pihalla, tajusin sen taas niin selvästi. Ei mitään kiinnostusta asua kaupungissa. Katsoin tuota valtavaa valkoisena vaahtona kukkivaa puuta ja ajattelin puutarhuriamme, joka tämän pihan loi. Hän antoi minulle sanat kaikkeen siihen mitä olin aina rakastanut. Elementit, joita puutarhassa täytyy olla. Tuoksut – ja kuinka tuo puu kykeneekään tuottamaan noiden kukkien lisäksi vielä tuon tuoksun! Täällä tuoksuu niin ihanalta, että ohikulkijatkin ihastelevat sitä.

Puutarhassa täytyy olla myös kaunis äänimaailma. Katsuran lehdet pitävät pientä helisevää ääntä (Katsura on Itä-Aasista kotoisin oleva puu, jossa on erityisen kauniit melkein sydämen muotoiset lehdet ja upea keltainen ruska), ja myöhemmin syksyllä kasvien siemenkodat poksahtelevat auki. Linnut asustelevat kasvustojen sisällä ja suuren kuusen oksien muodostaman suojaisan kodan keskellä ja penkovat kuivuneita tammenlehtiä, alati kuuluu kiinnostava kahina.




Puutarhassa täytyy olla erilaisia lehtimuotoja, erivärisiä kukkia ja lehtiä ja hienoja varjoja. Nurmikentillä risteilevät oksien varjot ovat kauniita. Olen aina katsellut niitä, mutta ennen kuin puutarhuri kertoi, että niihin pyritään, en ollut ymmärtänyt puurahan suunnittelijan työstä mitään. Katsoin tänään noita varjoja ja muistelin puutarhuria ja kaikkea mitä hän minulle opetti ja jätti jälkeensä. Hän itse on siirtynyt jo toiseen todellisuuteen ja elää tämän pihan kauneudessa ja joka ikisessä kasvissa sekä vahvassa kiviaidassa. Puutarhassa kannattaa katsoa myös ylöspäin. Oksat ja kukkivat puut ovat niin kauniita sinistä taivasta vasten. Ja vielä nytkin, kun on jo ilta, kuulen kuinka satakieli ja mustarastas laulavat, kyyhky kurnuttaa ja sisään saakka tulee tuo tuoksu.

Kaupunki on ihan ok, mutta minun paratiisini on puutarhassa.
💚
Hanna