Lohimoussea, tonnikalatahnaa ja sillikaviaaria juhlakauden herkkuihin

Suolaiset suupalat sopivat juhlaan kuin juhlaan

 

Lohimoussella, tonnikalatahnalla ja sillikaviaarilla täytetyt juhlavat suupalat sopivat niin pikkujouluihin, itsenäisyyspäiväksi, ylioppilasjuhliin, jouluksi kuin uudeksivuodeksikin. Rakenna upeat tarjoilut näillä ohjeilla helposti

Suunnittelin kolme alkupalaleipää loppuvuoden juhliin. Leivät ovat kauniita suolaisia leivoksia, joiden täytteenä on herkullista lohimoussea, ihanaa tonnikalatahnaa sekä vaaleaa ja punaista sillikaviaaria. Leivät on kostutettu meheviksi hienostuneen makuisella kylmällä kalaliemellä, joka syntyy puolessa minuutissa Touch of Taste Kalafondista. Näyttävät ja juhlavat leipäset ovat yllättävän nopeat ja helpot tehdä.

Lohimoussetäyte

Lohimousseen käytin turkkilaista jogurttia saadakseni rakenteesta kuohkean. Sävyjä moussen makuun toin Kalafondilla, roseepippurilla ja Sriracha-chilikastikkeella perinteisten punasipulin ja tillin lisäksi. Koristelin lohileivät kirjolohen mädillä ja keitetyillä katkaravuilla, joissa on dippipyrstö.

Tonnikalatahnatäyte

Tonnikalatahnassa käytin korkealaatuista sertifioitua purkkitonnikalaa, majoneesia ja Touch of Taste Kalafondia, johon on käytetty MSC-sertifioitua kalaa. Touch of Taste fondeja on kätevä käyttää, sillä niitä voi lisätä ruokiin vaikka tilkka kerrallaan, ja ne säilyvät avattuna jääkaapissa ”parasta ennen” päivämäärään saakka. Leipien koristeeksi höyläsin juustohöylällä ohuen, koko kapean kurkun mittaisen viipaleen, jonka pujotin puiseen grillivarrastikkuun.

Sillikaviaaritäyte

Tein kahta eri sävyistä kaviaaria, jotta sain sillileipään kauniin värityksen. Valkoiseen tahnaan käytin vain matjessilliä ja kanamunaa kermaviilikastikkeen kanssa. Punaiseen kaviaariin raastoin keitetyn punajuuren, joita saa onneksi kaupasta vakuumiin pakattuina, valmiiksi keitettyinä. Koristeeksi sillileipiin tein nopean hyytelön punajuurella värjätystä kalaliemestä.

Tahna on maustettu hienolla kalaliemellä
Kurkkupurjeet koristavat tonnikalaleivät söpöiksi veneiksi.
Lohimousse on nopeaa valmistaa.
Lohimousse on tehty lämminsavulohesta, se on kuohkeaa ja maukasta.

Kaikki tahnat sopivat myös voileipäkakun täytteiksi ja niitä voi hyvin tarjota sellaisenaan buffet- tai brunssipöydässä.

Käytin leipinä vaaleaa paahtoleipää ja tummaa makeaa saaristolaisleipää, joista leikkasin muotilla pyörylöitä. Muottina voi käyttää ohutreunaista lasia. Leivistä voi tehdä myös kolmioita, mutta reunat täytyy ensin leikata pois. Leipien ylijäämäpalat voi kuivattaa ja jauhaa korppujauhoiksi.

Kostuta leipäviipaleet kevyesti vain toiselta puolelta.
Hieno kalaliemi valmistuu nopeasti kun käyttää Touche of Taste Kalafondia

Jos haluat, voit tehdä edellisenä päivänä valmiiksi kaiken muun paitsi koristelun. Tee ensin leipien täytteet ja laita ne jääkaappiin tekeytymään. Laita punajuurihyytelö hyytymään ja leikkaa ja kostuta sitten leivät ja levitä niille runsaasti täytettä. Koristele leipäset vasta ennen tarjoilua.

Kalaliemikaikille leiville

Tällä liemellä kostutetaan kaikki leivät ennen niiden täyttämistä sekä käytetään sillikaviaarileipien hyytelökoristeeseen.

2 dl kylmää vettä

1 ½ tl Touch of Taste Kalafondia

Pienet lohimousseleivät

8 kpl

16 pientä leipäpalaa

kostutuslientä (katso erillinen ohje)

Lohitahna

200 g lämminsavustettua kirjolohta

1 dl turkkilaista jogurttia

1 tl Touch of Taste Kalafondia

1 tl roseepippuria

½ tl Sriracha-chilikastiketta tai muutama tippa Tabascoa

½ dl tillisilppua

½ punasipulia pieneksi pilkottuna

Koristelu

100 g kirjolohenmätiä

8 kokonaista katkarapua

8 cocktailtikkua

Poista kalasta nahka, rasva, mahdolliset ruodot ja myös tummaa pintaa jos se on kovin paksua Hienonna lohi haarukalla.

Sekoita kulhossa jogurtti, fondi, pippuri ja chilikastike. Lisää joukkoon tilli, punasipuli ja hienonnettu lohi. Sekoita ja laita tahna jääkaappiin maustumaan.

Leikkaa muotilla vaaleasta leivästä sopiva palat ja kostuta ne kylmällä kalaliemellä kevyesti toiselta puolelta.

Kokoa leivät levittämällä täytettä kostutetulle puolelle leipää. Laita kaksi leipää päällekkäin niin, että päällimmäisenä on kerros täytettä. Koristele kerroksella kirjolohen mätiä. Pujota katkaravut cocktailtikkuihin ja paina ne keskelle leipiä.

Pienet tonnikalaleivät

8 kpl

16 pientä vaaleaa leipäpalaa

kostutuslientä (katso erillinen ohje)

Tonnikalatahna

2 prk MSC-sertifioitua tonnikalaa (á n. 160 g)

1 maustekurkku pieneksi kuutioituna

1 dl ruohosipulia silputtuna

1 dl majoneesia

1 tl Touch of Taste Kalafondia

1 rkl sitruunamehua

Koristelu

8 pitkää kurkkuviipaletta

8 puista grillivarrastikkua

Valuta tonnikala ja sekoita kaikki tahnan aineet yhteen. Täytä kostutetut leivät kuten edellä.

Höylää kurkusta juustohöylällä ensimmäinen viipale. Se on pelkkää kuorta, heitä se pois. Höylää sitten kahdeksan ohutta viipaletta ja kuivaa niitä hiukan talouspaperilla.

Leikkaa grillitikuista n. 10 cm pois (taita ja siisti taitoskohta saksilla) ja pujota kurkkuviipaleet tikkuihin.  Mitä ohuempi kurkku, sen parempi. Työnnä kurkkutikut koristeeksi leipien läpi.

Pienet sillikaviaarileivät

Matjessillifileet myydään kahden fileen pakkauksissa. Käytin toisen fileen vaaleaan kaviaariin ja toisen punaiseen. Molemmissa kastikkeena on kermaviili, joka on maustettu makealla sinapilla. Makea tumma leipä on mehevöitetty kalaliemellä.

8 kpl

16 kpl pientä viipaletta tummaa makeaa leipää

kostutuslientä (katso erillinen ohje)

Vaalea sillikaviaari

1 matjessillifilee pieninä kuutioina

2 kovaksi keitettyä kananmunaa haarukalla hienonnettuna

½ punasipuli pieneksi silputtuna

1 dl kermaviiliä

1 tl makeaa sinappia

Sekoita kaikki aineet tahnaksi ja laita kylmään toviksi, että maut tasoittuvat.

 Punainen sillikaviaari

1 keitetty punajuuri raastettuna

1 matjessillifilee pieninä kuutioina

1 dl kermaviiliä

1 tl raastettua piparjuurta

1 tl makeaa sinappia

Raasta keitetty punajuuri raastimen pienellä terällä ja laita siivilään valumaan. Purista tarkkaan kaikki mehu pois. Säästä mehu hyytelöä varten.

Sekoita sitten kaikki aineet yhteen ja laita tahna hetkeksi jääkaappiin, että maut tasoittuvat.

Punainen kalaliemihyytelö

½ dl kostutuslinetä ja hiukan punajuurilientä.

2 liivatelehteä

Tee koristetta varten hyytelö. Laita kaksi liivatelehteä kylmään veteen pehmenemään.

Kuumenna punajuurilemellä värjätty kalaliemi pienessä kattilassa. Purista liivatteista vesi pois ja lisää ne kattilaan. Sekoittele, kunnes liivatteet ovat kokonaan sulaneet.

Kaada seos n. 10 cm halkaisijaltaan olevaan suorareunaiseen astiaan. Lientä saisi olla astiassa noin puolen sentin kerros. Nosta seos hyytymään jääkaappiin.

Leikkaa hyytelöstä kuutioita tai vinoneliöitä koristeiksi ja mauksi sillikaviaarileipien päälle.

Kostuta leipäviipaleet kylmällä kalaliemellä ja päällystä puolet leivistä reilulla kerroksella punaista sillikaviaaria, nosta päälle toinen leipäviipale ja laita sen päälle reilusti vaaleaa sillikaviaaria. Koristele kalahyytelöstä leikatuilla paloilla.

 

Maukkaita juhlahetkiä toivottelee

Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *