
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Se on välillä haasteellista. Olen mukana Prisman minut itseni kanssa -kampanjassa, jossa halutaan korostaa sitä, että muoti kuuluu kaikille ja että olemme kaikki hyviä ja riittäviä ihan sellaisina kuin olemme. Itselläni hyväksyntään on yhdessä asiassa vielä matkaa. Itsensä hyväksyminen vaatii välillä tasapainoilua ulkoisten vaatimusten ja oman minuuden, haaveiden ja toiveiden välillä.



Minulla on lihavuuskompleksi, josta olen yrittänyt päästä eroon lapsuudesta asti. Ensin siis laihduttamalla suurin piirtein koko elämäni ajan ja sen jälkeen koettamalla hyväksyä lihavuuteni ja sitten koettamalla käsittää olenko lihava vai en ja lopulta olen koettanut ajatella, että ihan sama. Tämä taistelu sujuu edelleen niin että lihavuus on voitolla ja minä häviöllä. Se on jotenkin koomista. Entäpä jos tässä itseni hyväksynnän opintiellä hyväksyisinkin sen, että minulla on tämä kompleksi? Taistelu alkaa uuvuttaa jo. Tässä on sekin pointti, että miksi ei olisi ok, jos olen lihava? Onko siinä jotain huonoa?
On tärkeää määritellä itse oma minuutensa, se kuka on. Jos muiden tekemät määritelmät itsestä pääsevät ihon alle, menee pakka sekaisin eikä enää tiedäkään kuka ja millainen oikeasti on.
Olet kiltti, olet suorasukainen, olet rohkea, kaunis, hullu, lihava, olet laiha, olet normaali, näytät äidiltäsi, sinulla on lyhyt kaula, näytät isältäsi oho – oletkin pitkä, olet pelottava, olet sisaresi näköinen, olet turha, olet tärkeä, hauska, rohkea, olet miellyttäjä!
Jos olisin vuosien varrella antanut kaikkien eri ihmisten antamien määritelmien minusta, mennä ihoni alle ja alkaa määritellä minuuttani, olisin täysin sekaisin. Olisin kuin se lapsuuden hyrrä, jota painettiin kammesta ja se alkoi pyöriä ihan hulluna, kunnes vauhdin hiipuessa alkoi hoippua sinne tänne lopulta kaatuen holtittomasti.
On siis ollut pakko päättää itse mikä ja kuka olen, mitä ja miten teen ja kuinka olen minä. Se on sitä helpompaa mitä enemmän ikää tulee. Reunaviivat terävöityvät ja oppii paremmin tietämään mitä sydän oikeasti sanoo. Ja sydämen kuuntelemisessa onkin koko jutun ydin. Mutta jos ympärillä on paljon hälyä ja mielipiteitä, oman sydämen ääni voi hävitä kuulumattomiin. Ja hyrrä kaatuu.



Aitous on ihmisen paras ominaisuus. Se on myös tavattoman harvinaista. Käyn työni takia paljon erilaissa tilaisuuksissa, joissa en välttämättä tunne ketään entuudestaan. Joskus, kun menen ovesta sisään, tekisi mieleni kääntyä jo ovella ympäri ja mennä pois. Ilma on sakeana erilaisia rooleja. Silloin itsestäkin tuntuu, että on vaikeaa olla oma itsensä. Se on hankala paikka, sitä lähtee helposti mukaan siihen sekoiluun ja kummalliseen olemiseen. Päässä on outoja kuvitelmia siitä millainen tulisi olla, että kelpaisi joukkoon. Se on paradoksaalista, koska itsensä paras versio on teeskentelemätön ja aito. Miksi siis esittää jotain muuta? Jos tilaisuuteen on vaikeaa mennä, pysähdyn hetkeksi hengittämään ja piipahdan itsessäni – minä olen minä. Sitten sisälle ja kaikki sujuu.
Julkista työtä tekevät ihmiset ovat joillekin vapaata riistaa. Meistä sanotaan, yleensä kasvottomina ja nimettöminä, aivan mitä tahansa. Siihen minulla on joku outo suojakalvo. Nimettömänä esitetyt törkeydet eivät osu minuun ollenkaan. En kyllä käy niitä palstoilta etsimässäkään ja olen päässyt hyvin vähällä siinä suhteessa. Osa kommenteista ovat hyvää tarkoittavia, mutta menevät aivan metsään, kuten Tanssii tähtien kanssa –kilpailun alli-kohu.
Sain kisaan osallistuessani puhelun eräältä tunnetulta ihmiseltä, joka oli minun puolestani täysin tyrmistynyt tanssipukuni hihattomuudesta. Käsivarsien ojentajat roikkuivat, allit heiluivat! Kamalaa. Hän vaati, että pukuuni olisi tullut hihat tai vähintään jonkinlaiset verkot, että näyttäisin kauniimmalta. Koetin toppuutella soittajaa sanomalla, etten välitä – ihmisissä on kaikenlaisia osia, ja osa niistä heiluu. Ne ovat minun käsivarteni ja olen niiden kanssa ihan sinut. Se ei mennyt perille ollenkaan ja kun viimein sain loputtoman pitkän puhelun päättymään, kirjoitin aiheesta blogiini. Nousi suuri allikohu. Jos en tietäisi kuka olen ja mikä on tärkeää, olisin murtunut siitä puhelusta. Hyvää tarkoittava puhelu oli loukkaava. Soittajahan oli sitä mieltä, etten voisi esiintyä sellaisena kuin olen, en kelvannut hänelle. Onneksi kelpasin itselleni.
Kauniit kuvat ovat kauniita, mutta ne ovat vain kuvia. Kuvalle voidaan tehdä mitä tahansa ja myös tehdään. Varsinkin nuorten ihmisten olisi tärkeää tietää, etteivät ihmiset ole sellaisia kuin kuvissa. Ensinnäkin sisältö ratkaisee, ei ulkonäkö, toisekseen kaikki nuoret ihmiset ovat kauniita – ihania! Ja kukaan ei ole sellainen kuin mainoskuvissa näkyvät mallit. Siksi kaikkien kannattaisi vierailla säännöllisesti uimahalleissa. Lauteilla istuu totuus ja erilaiset kauniit viisaat naiset ja miehet. Vartaloissa ei ole virheitä, ajattelussa voi olla.
Menen ihan kohta maskeerattavaksi. Kuvaamme Suomen kaunein koti –ohjelmaa. Maskin tekemiseen menee tunti. Se kannattaa muistaa, kun katsoo TV-ohjelmia, kansikuvia ja Instagram -tilejä.
Hanna
Voi miten hieno ja ajattelemisen aihetta antava kirjoitus jälleen kerran! Olen joka sanasta samaa mieltä.
Kiitos Pirjo!
onnen kesää sulle!
Hanna
Hei Hanna, kirjoituksesi osui niin naulankantaan. Allekirjoitan niin kaiken. Tässä nykyajan maailmassa kun noita teeskentelijöitä ja siloposkia iästä riippumatta on riittävästi. Ihailen suuresti sitä, että julkisuudenhenkilönä uskallat olla juuri oma itsesi. Olet upea ihminen. Odotan kovasti seuraavaa Suomen kaunein koti -tuotantokautta. <3:llä
Hei Salme!
Kiitos ja terveisiä meidän SKK-timiltä. Istutaan täällä autossa matkalla Turkuun kuvaamaan!
Hanna