Haluan laittaa heti tähän alkuun, että kysymyksessä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan puhtaasti rakastan näitä tuotteita ja ne ovat ainoat, jotka toimivat mun hiuksissa 💚Jokaisella on omat suosikkinsa.
Kiharat hiukset – niinpä. Moni sanoo, että aah, sula on niin helppo tukka, kun se on luonnonkihara. Totta, mutta ei ihan totta. Jos hiukset olisivat todella kiharat, ne saattaisivat olla helpot. Mutta mun hiukset on semi-kiharat ja ne vaativat kaikenlaista ollakseen kauniisti kiharalla ja silti ne voi välillä olla aivan mahdottomat.
En edes tiennyt, että hiukseni ovat luonnonkiharat, ennen kuin legendaarinen Terttu Stenberg ne taikoi esiin. Koululaisena tukka vain periaatteessa roikku päässä. Se oli enimmäkseen aika pitkä. Sitten koitti paashi-kampausten aika, jolloin hiukset kuivattiin pyöreällä harjalla ja föönillä. Siinä kampauksessa taipuisuudesta oli hyötyä, mutta ei tasapitkiksi leikatut hiukset jaksaneet vielä kihartua. Sen jälkeen oli kaikenlaisia tyylejä mm. pitkät suorat mustat hiukset ja epämääräinen otsatukka. Tuolta ajalta ei ole hallussani ainuttakaan kuvaa, josta olen kylläkin vain iloinen. Ystävät tunnistivat minut äänestä. Sitten keksin leikata hiukset aivan lyhyiksi ja pitäydyin edelleen mustassa värissä. Sitten tapahtui äkkikäännös – mikä hiusten ollessa kahden sentin mittaiset ei ole ihan yksinkertainen juttu. Näin se kävi.



Olin menossa kampaajalle ja mieheni sanoi kuin varkain ”älä leikkaa ihan lyhyiksi” Mikä oli aika koomista, koska hiukseni eivät itseasiassa voineet juuri lyhyemmät edes olla Ja siis lisäksi ne olivat pikimustat! Mutta ymmärsin yskän. Liian lyhyet hänen mielestään. Pyysin siis leikkaamaan ne pitkiksi, mutta sehän on mahdotonta. Piti odottaa muutamia kuukausia, että ne kasvoivat sen verran että niihin sai kiinnitettyä jatkot. Niin minulla sitten oli yhdessä yössä puolipitkät hiukset.
Tuli joulu ja lähdimme Floridaan Key Westiin kolmen viikon lomalle. Siellä ilma oli niin kostea, että hiukseni kihartuivat, mutta kas kas – jatkot olivatkin piikkisuorat. Näytin peikolta. Tai heinäsuovalta. Eihän siinä auttanut muu kuin kiskoa jatkot irti.
Kotiin palatessamme varasin heti ajan Terttu Stenbergiltä. Hän leikkasi ja teki taikoja. Kun olin valmis, olin kiharapää! Olin ymmälläni, mutta leikkaus ja käytetyt aineet saivat kiharat voimakkaasti esille.
Oikuttelevien kiharoiden lopullisen käsittelyn opin vuonna 2003 Sari Eskolalta. Hän neuvoi kädestä pitäen, kuinka hiukset kuivataan kiharalle ja suositteli myös tuotteet, joita kannattaisi käyttää. Ja siis, käytän samoja tuotteita edelleen! Eikä mitkään muut toimi minulla kuin ne. Kaikkea on pyydetty kokeilemaan. Suola- ja sokerisuihketta, vahaa, öljyä – ihan kaikkea. Nihkeästi suostun kokeilemaan, koska luottotuotteeni ovat loistavia – miksi vaihtaisin. Kokeilen kiltisti kuitenkin, mutta aina se on sama lopputulos – ei ne toimi. Sari eli Sarkka on edelleen myös kampaajani, joka osaa leikata hiukseni niin, että se kihartuu ja että saan tehtyä siitä sopivan huolimattoman nutturan.
Näiden kiharoiden olemassaoloon tarvitsen shampoon, hoitoaineen, kiharanmuodostajan, kosteussuihkeen, muotovaahdon ja lakan, niillä kiharat tulevat esiin ja myös pysyvät. Eli kuusi tuotetta.


Pesen hiukset aina Paul Mitchell Awapuhi- tai kosteuttavalla shampoolla. Hoitoaine on saman sarjan kosteuttava hoitoaine. Sen jälkeen harjaan hiukset, kuivana niihin ei voi koskaan koskea kammalla tai harjalla ollenkaan, jos haluaa, että ne ovat kiharat. Sen jälkeen pöyhin hiukset irti päänahasta ja laitan niihin pienen määrän Twirl Around kiharanmuodostajaa, jonka olen ensin hieronut sormenpäihini. Sitten hiukan muotovaahtoa. Pursotan sitä kämmenelle ja huippukevyin käsin sipaisen sinne tänne hiuksia. Sen jälkeen tukka saa hetken kuivahtaa.




Seuraavaksi suihkin niihin Awapuhi moister mist – kosteuttavaa suihketta ja sitten kuivaan ne käyttämää diffuusoria hiustenkuivaajan päässä. Puhallus ei saa olla täysillä vaan mitä hiljaisempi puhallus ja kylmempi lämpötila, sitä parempi on lopputulos. Tuntemattomat kampaajat ja meikkaajat haluavat puristella kiharoitani, mutta se ei toimi ollenkaan. Niitä täytyy nostella! (Hyvänen aika sentään – mulla hiukset kuin ansarin kukat!) Kun olen puhaltanut ne kuiviksi – ne ovat kiharat. Mutta jos en suihki niihin lakkaa, niin kohta ne saattavat lässähtää.
Välillä tuotteita on vaikeaa löytää, kun kiharoita ei ole täällä niin paljon, mutta tavarataloista ja kotimaisista verkkokaupoista niitä löytyy yleensä aina.
Joskus hiukseni ovat parhaimmillaan samana päivänä, kun ne on pesty, joskus kolmantena. Joskus viikon päästä. Ne voivat hyvin olla pesemättä viikon, koska eivät rasvoitu ollenkaan. Mutta, jos on töitä, siis tellussa, eli kuvauksia, pesen ne joka päivä. Yleensä pidän hiukset kiinni omituisella omalla tavallani. Kiinnitän ne niskaan hengettömillä pinneillä, joita käytetään niin että ne työnnetään hiuksiin ja sitten niitä kierretään 360 astetta ja työnnetään jälleen. Pinnit ovat liian raskaita. Ja missä kuljenkin, hengettömiä varisee päästäni sinne tänne. Ei ole kauaakaan siitä, kun jouduin viemään autoni huoltoon, kun kuljettajan penkki ei liikkunut, kuten piti. Kallis lasku tuli., kun päästäni singonnut hengetön oli kiilautunut penkin kiskoon ja esti penkin liikkumisen.

Jokainen kampaaja ja monet maskeeraajat ehdottavat vaihtoehtoisia tuotteita hiuksilleni. Mutta njet. Eivät ne toimi! Ja sen tiedän, pulassa olen, jos näiden valmistus lopetetaan. Mutta tuskin siitä on huolta. John Paul Mitchell Systemsin perusti kaksi ystävystä 40 vuotta sitten. heidän tuotteitaan ei ole koskaan testattu eläinkokeilla ja heidän yrityskulttuuriinsa on alusta asti kuulunut vahvasti hyväntekeväisyys ja maapallon ja sen merien suojeleminen ja rakkaus maailmaa ja kaikkia sen ihmisiä kohtaan. Se tuntuu erityisen hyvältä. Voit lukea siitä enemmän täältä.
Hauskaa on se, että yhden sisaristani tytär laittoi minulle viestin ehkä vuosi sitten ja kysyi mitä hänen tulisi tehdä, kun yhtäkkiä nelikymppisenä hänen hiuksensa ovat alkaneet kihartua. Suosittelin samat tuotteet ja nämä neuvot. Toimivat erinomaisesti ja nyt kummityttöni on loistava kiharapää.
Hip hei ja hyvää tukkapäivää!
Hanna
P.S. Tältä hiukset näyttää kun ottaa moottoripyöräkypärän pois päästä….ja itse asiassa ne tältä usein myös kun herään…. 😀

Kiitos loistavista vinkeistä😊menee käyttöön 🙏
Jess!
Hanna
Tämä ei välttämättä mitenkään nyt liity sinun mieheesi, mutta pisti (auh) silmään tuo, että mies ilmaisee, ettei hän välitä kovin lyhyistä hiuksista. Itselläni on ollut lyhyeksi kynitty pää jo vuosikymmeniä ja aina välillä törmään tähän samaan, että miehet eivät pidä lyhythiuksisista naisista. Aivan herttaisen se ja sama, mistä pitävät, ei ole heidän päätöksensä se!
Ei mulle kyllä ole ihan sama mitä mun mies ajattelee mun hiuksista 🙂
Must oli kivaa että hän sanoi niin. Ja tykkäilen näistä kiharoista kyllä enemmän kuin tuosta julmasta mustasta lyhyestä mallista.
Hanna
Meillä vanhoillapiioilla lienee eri asia…
Jokaisella toki lookkinsa ja ne tuotteet jotka kokee ”omikseen” , mutta jos todella haluaisit kosteutetut, erotellut, eloisat ja kiiltävät kiharat, voisin suositella hankkiutumaan eroon noista Paul Mitchellin silikonipommeista ja tutustumaan Curly Girl-metodiin 🙂
Oho! Aika tiukkaa!
Mutta tietenkin tuttustun. Kuulin siitä tänään ekan kerran.
Hanna
Kokeilepa curly girl metodia, saatat hämmästyä 😉 facebookissa on ryhmä curly girl suomi.
Piti ihan mennä tutkimaan tätä. Aikamoinen homma! Onneksi itsellä on tämä lyhyt pää, niin ei tartte ryhtyä. 🙂
Hei,
Iso kiitos tästä selkeästä ohjeistuksesta. Ihana kun on tuotteet tiedossa ja miten
niitä käyttää. Täydellinen paketti ja tuli tarpeeseen.
Minulla myös semikiharat ja pitkään halunnut samanlaiset kunnon kiharat, mutta en ole millään tuotteilla onnistunut saamaan kiharapilveä aikaiseksi ja olen suoristanut hiukset, kun en voi sietää semikiharoita. No hiukset kärsivät jatkuvasta suoristamisesta eli kiharat tervetuloa.
Huikeeta 😊 kiitos kiitos kiitos
Onnea uusille kiharoille ja lookille!
Hanna
Omat hiukseni ohenivat toisen lapsen imetyksen yhteydessä eivätkä koskaan palanneet entiselleen. Aikani tuolloin harmittelin tapahtunutta, mutta ajanoloon asiaan tottui. Nehän on vain hiukset, ajattelin. Vuosi sitten menetin hiukseni rintasyövän hoitojen vuoksi ja tuolloin asia tuntui todella vähäpätöiseltä. En hankkinut peruukkia, en käyttänyt päähineitä, kuljin kaljuna ja se oli itseasiassa ihanan helppoa. Sain kommetteja rohkeudestani, itse en kokenut oloani rohkeaksi, vain käytännölliseksi. Ja olinhan käynyt kriiseilyt hiuksista läpi jo 20 v aiemmin imetyksen yhteydessä. Nyt takaisin kasvaneet hiukset ovat erilaiset, kihartuvammat, mutta edelleen ohuet. Sanoin taannoin kampaajalleni, että kyllä oli helpot ne aiemmat hiukset, lyhyt malli oli aina siisti ja napakka. Nyt tuo kihartuminen saa aikaan sen, että hiukset kasvavat poispäin päästä ja ovat aina pystyssä eikä pitkä malli edelleenkään tule kyseeseen ohuuden vuoksi. Mutta taidanpa kokeilla mainitsemiasi aineita, ovat olleet poikani käytössä hänen luonnonkiharoille, joten tuttuja sinänsä. Kiitos tästä kirjoituksestasi ja hyvää pääsiäistä 😊🌼
Hiuksilla ja ilman,
Kiitos kommentistasi. Monille hiukset kasvavat erilaisina rintasyövän jälkeen. Onnea kiharalle uudelle lookille. Toivottavasti se onnistuu. Ja toivottavasti sinun ei ikinä enää tarvitse olla mitenkään onneton hiusten tähden – tai sairastua vakavasti.
Hanna
Pitääpä kokeilla. En käytä nyt mitään muotoilutuotteita ja ja mp kypärä latistaa kuitenkin hiukset jonkin verran. Ehkä nämä auttais siihen
Niina,
Kypärän alla mikään ei auta! (ainakaan minua) Mutta minipullo kosteussuihketta takintaskussa elvyttää kiharoita, kun ottaa kypärän päästä!
Hanna
Kiitos vinkeistä 😍 Aion kokeilla samoja tuotteita mun kiharoihin.
Toitu!
Kiva jos vinleistä on iloa 💛
Ei kovin ekologista, kuutta tököttiä hiuksiin (joka päivä) ja viemäristä alas. Kyllä luonnonkiharat tulee esiin pöyhimällä kosteana tai tekemällä hikistä hommaa, kuten puita pilkkomalla ja pinotessa niitä, huomasin sen itse taas tänään.
Aikoinaan katsellessani melkoisen raamikasta miestäni pyysin häntä kokeilemaan jotain voimakkaánväristä paitaa. Sellainen olisi karunkomealla miehellä seksikästä.
Niin hän osti burgundinpunaisen paidan ja melko kirkkaanvihreä T-paidan jne.
Minusta oli kiva että hän halusi miellyttää minua, piti myös itsekin totutusta poikkeamisesta.
Hän puolestaan kerran pyysi etten harjaisi luonnonkiharoitani aina suoraksi. Tein niin ja olen itsekin tyytyväinen.
Miksi on väärin olla puolison kanssa bestiksiä ja ottaa huomioon toisen ehdotuksia/toiveita?
Kiitos tuotevinkeistä.
Hei Hupa!
Kiitos kommentistasi! Eipä se ole minustakaan väärin – päinvastoin. Eri asia on jos ehdotus ei miellytä itseä ollenkaan, mutta ei hyvä puoliso sellaista toivetta halua toteutettavankaan.
Hanna