Pääsiäismunasta voi syntyä aikamoinen sotku, ellei peräti soppa. Joskus mietin, olenko hullun itsepäinen, olen kuitenkin horoskooppimerkiltäni härkä, vai sittenkin sinnikäs ja peräänantamaton vai vaan yksinkertaisesti tyhmä torvelo. Koko juttu juontaa kauas menneisyyteen.
Äitini suunnitteli pukukoruja, vöitä, nahkalaukkuja ja –vaatteita joskus kauan kauan sitten. Liikkeen nimi oli Musla, ja äidin koruja myytiin paitsi hänen omassa liikkeessään Mariankadulla, niin myös ympäri Suomea ja Ruotsia muotiliikkeissä ja kemppareissa. Jopa Hennes & Mauritz eli H&M myi äidin putiikin koruja ja vöitä.
Yhteen aikaan mallistossa oli siirtokuvilla koristelluista puuhelmistä tehtyjä kaulakoruja. Siirtokuvia ei enää varmasti ole olemassakaan, mutta minulla on säästynyt muutama arkki niitä. Aiheina niissä on yksityiskohtia Renoirin maalauksista. Kuvat ovat ovaalin muotoisia ja jotenkin olin saanut päähäni siirtää kuvat jonain kauniina päivänä tyhjiksi puhallettuihin munankuoriin.
Siirtokuvat ovat siis ohuelle kalvolle painettuja kuvia ja kalvo on kiinni paperissa. Kun paperin laittaa veteen, kuva irtoaa ja sen voi varovasti siirtää jollakin pinnalle, johon se liimautuu kuivuessaan kiinni.
Arkit pyörivät milloin missäkin, mutta munat jäivät tekemättä. Viime vuonna päätin, että nyt tai ei koskaan, homma on hoidettava. Ja kuinka kävi? En löytänyt niitä arkkeja mistään. Etsin kaikkialta (paitsi sieltä missä ne olivat, kuten äidillä oli vastaavissa tilanteissa tapana sanoa)
Muutama viikko sitten sattuman oikusta käteeni tipahti yksi niistä arkeista. Ja vain yksi. Laitoin arkin varmaan paikkaan ja päätin että heti kun tulee sopivasti aikaa, teen ne munat.
Alkuvuosi on ollut aikamoista juoksua, mutta viimein koitti aamupäivä, jolloin ei ollut pakko tehdä mitään. Ja kaapissa oli vieläpä kanamunia ja kuva-arkki visusti tallessa.
Ryhdyin puuhaan. Puhalsin munat tyhjiksi ja leikkasin kuvat erikseen arkista. Kuvat olivat halkeilleet, mutta ajattelin ettei se haittaa, tulee mitä tulee, nyt teen ne!
Tietenkään suora kuva ei sovi rypyttömänä pyöreälle pinnalle, mutta se haittaa. Munista tuli ihan hauskat. Ajattelin kullata munien toiset puolet, mutta tekolehtikultani oli kadonnut…hahahah! En alkanut etsiä sitä, vaan otin mustaa silkkipaperia, jonka kastelin vedessä ja kiinnitiin munien pinnalle. Käteni ovat nyt pikimustat, eikä väri lähde millään hitollakaan pois…
Kun kaikki oli valmista, halusin munista kuvat, että voin kertoa koko jutun täällä teille. Mutta siitäpä vasta farssi syntyi!
Kunnollista kuvaa oli aivan sairaan vaikeaa ottaa. Kokeilin kolmella erilaisella kameralla joka huoneessa, jopa kaapissa. Koko koti on aivan ylösalaisin, kun olen säätänyt kalusteita, verhoja, käyttänyt apuvälineitä ja koettanut saada kuvia, joissa on valoa, mutta munat eivät silti kiiltäisi rumasti.
Kaivoin kaikki kaapit, että löytäisin mattasprayta, mutta ei meillä ole sitä. Lopulta sain jotenkuten kelvolliset kuvat noista munista ja oikeastaan munat on aika rumat. Mutta olin päättänyt, että teen tämän jutun ja tässä se nyt on. Olisiko pitänyt luovuttaa? Tai olisiko ollut järkeävää luovuttaa? En tiedä – kerro sinä!
Hyvää pääsiäistä! Terveisin Härkäpää!
Ei luovuteta. Kiitos kuvista.
Kiitos!
Hanna