Kun nukuin väärän juhannuksen

Okei – on sunnuntai. Jouduin katsomaan sen päivyristä, joten pieni lomani on siis tehnyt tehtävänsä. Onkin ollut melkoinen setti.

Tulin Tallinnaan torstaina ja ajoimme sieltä tänne Saarenmaalle. En muista torstai-illasta yhtään mitään, mutta tarkistin Jarilta. Kävimme Kuresaaressa syömässä pizzat. Perjantai jatkui samaan malliin, eli en juuri muista mitä tein. Kun oikein virkkuukoukun kanssa muistiani kaivan, saan kiinni pieniä muistilanganpätkiä uimareissusta aallonmurtajalle, lounaasta Kuresaaressa. Illalla tein juhannusruokaa uusista perunoista, sillistä ja muista herkuista – muistan sen, koska kuvasin ruuat.

Sitten tuli lauantai, jonka nukuin. Niin hämmentävää. Olin jo varma, että olen kuolemansairas.

Heräsin, mutta en herännyt, olin kuin unissakävelijä. Hidas, hajamielinen, uninen. En muista mihin nukahdin ensimmäistä kertaa, mutta nukuin korituolissa jalat pöydällä, nukuin riippumatossa pitkittäin ja poikittain. Peitin kasvoni tyynyllä, jos niihin osui aurinko, koska kosmetologini on varoittanut auringon ihoa vahingoittavasta vaikutuksesta.

Ruoka ei maisunut, mutta söin lounaaksi puolikkaan melonin joskus puoli kolmen aikaan ja jatkoin unia. Lyhyinä jotka olin hereillä, valitin outoa olotilaani ja kyselin mieheltäni, olenko kenties sairas. Hänen diagnoosinsa oli, että olen väsynyt, koska olen uurastanut koko kevään taukoamatta. Ei puhettakaan, että olisin uskonut häntä. En ole ihminen, joka on väsynyt, ajattelin, kunnes lyijynraskaat luomet painuivat jälleen kiinni.

Kun heräsin, päätin joka kerta olla reipas ja ryhtyä johonkin. Mihin? Puutarhaa voisi hoitaa. Pitäisi päivittää blogia. Olisi muutamia kuvia otettavana. Leipoisinko jotakin. Ajatukset harhailivat kaikissa mahdollisissa askareissa, kunnes taas nukahdin. Nukuin koko lauantain.

Seitsemältä illalla tuntui siltä, että on pakko liikkua. Halusin kävellä. En maleksia, vaan kävellä reippaasti ja antaa tuulen tuivertaa tukassa. Halusin happea. Lähdimme jälleen Kuresaareen.

Kuresaaren kaupungin keskusta (joka on tosiaankin pienen pieni ja suloinen) on remontissa. Sen katuja kivetään ja kaupunki saa entistäkin ihanamman ilmeen. Teimme pitkän kävelyn kaupungissa ja Piispanlinnalla ja tunsin viimein olevani jotenkuten hereillä. Kävely on muutenkin laji, jota rakastan. Reippaasta kävelystä tulee hirveän hyvä olo.

Kaupunkireissun jälkeen painuin suoraa päätä nukkumaan ja heräsin lähes yhdeksän tunnin yöunien jälkeen linnun lauluun ja kamalaan nälkään. Olen jotenkin täysin hämmentynyt tästä unikuurista ja samalla onnellinen siitä, että se oli mahdollista. Sitäkään ei tarvitse surra, että juhannus olisi mennyt ohi, sillä täällä Saarenmaalla ja Virossa juhannusaatto on tänään! Kokot syttyvät ja perinteiset juhannusleikit leikitään. Kohta lähden kuntosalille, sitten uimaan ja sen jälkeen ehkä teen seppeleen päähäni minäkin. Saa nähdä!

Huvittava yksityiskohta näissä unentäyteisissä hetkissä on yöpaitani. Kun ostimme tämän talon lähes 15 vuotta sitten, ostin Kuresaaresta valkoisen pellavayöpaidan. Olen nukkunut ja hipsutellut aamutuimaan puutarhassa se ylläni kaikki nämä vuodet. Ja tiedättekö mitä – nyt se on tullut tiensä päähän ja kangas on yksinkertaisesti kulunut puhki selästä! Se on jotenkin hieno juttu. Harvoja vaatteita käyttää niin paljon, että ne tulevat oikeasti tiensä päähän. Kaipa sen voisi korjatakin, mutta taidan polkea pyörällä kuresaaren pellavakauppaan ja ostaa ihan uuden.

Hyvää keskikesää ja oikeaa juhannusta kaikille!

Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommenttia

  1. Maaja 24.06.2019

    Tullaan sinne heinäkuussa. Kiitos kirjoituksesta!

    Vastaa