Tänään oli Suomen kaunein koti –ohjelman viimeinen kuvauspäivä, kuvasimme sarjan viimeisen mökin ja sen jälkeen hyppäsimme junaan ja puolilta öin olen kotona. Aamulla herään omasta sängystäni ja muut duunit jatkuvat.
Yksi kausi kuvausta on jälleen takana, sen jälkeen koittaa hetken haikeus työporukkaa kohtaan, jonka kanssa ollaan vietetty tiivistä eloa pari kuukautta.
Tässä reissatessa ollaan nähty huikean upeita paikkoja ja ihanaa kaunista kotimaata, vaikka miltä kantilta, mutta yksi paikka oli ylitse muiden. Ehdottomasti jännittävin vierailukohde. Sinne ei tullut koko kuvausryhmä, eikä se kyllä liity ohjelmaankaan millään tavalla. Se oli matkan varrella ja ajoin sinne Teron kanssa erikseen.
En tiedä kuinka moni on kuullut perheeni historiasta sitä, että isoisälläni oli talo- ja huonekalutehdas Kylmäkoskella, jota isoisäni kuoltua luotsasi myös oma isäni. Osa tehtaasta paloi vuonna 1963 ja jälkeenpäin tehdas ja sahat myytiin Otto Wuorio Oy:lle.
Vanhempani ja kaikki kolme sisartani Ritva, Helena ja Sikke, ovat asuneet Kylmäkoskella tehtaan vierellä, samassa pihapiirissä, jossa isoisäni ja isoäitinikin asuivat. Minä olen perheen kuopus ja syntynyt ja elänyt Helsingissä ja olen vain kerran kauan kauan sitten, käynyt pikaisesti hämmästelemässä tehdasrakennuksia ja isovanhempieni sekä vanhempieni taloa. Mutta nyt paikka oli niin likellä kuvauspaikkoja, että oli tietenkin pakko käydä katsomassa miltä siellä näyttää. Ja tietenkin ottamassa valokuva, jossa seison ylpeänä Sumarintien kyltin vieressä!



Sumarintie avattiin 19.8.2006 jolloin joukko sukulaisiani oli paikalla, mutta minä en silloin ehtinyt mukaan ja kohtasin tämän tienviitaan siis ensikertaa nyt.
Olihan se kunniakasta seisoa siinä tolpan vieressä, vaikka ei se keskeltä nurmettunut parinsadan metrin väylä ihan Mannerheimintie olekaan. Silti seison tiellä, joka nimetty isoisäni mukaan, hänen ansioidensa johdosta alueen kehitykselle.
Pienenä kuulin tietenkin kiintoisia tarinoista tehtaasta, sen työntekijöistä ja vanhoista ajoista. Tehdas oli perustettu v. 1918 ja se toimi aina kuusikymmentä luvulle saakka, jolloin isäni ollessa sen johdossa, tehdas paloi. Isä kuvasi rajua paloa kaitafilmikameralla, jota lapsena katselin ja koetin kysyä isältä kuinka kamalalta se tuntui. Ei hän koskaan kysymykseen vastannut.
Isovanhepien talo oli jäljellä ja näytti hyväkuntoiselta ja hienolta tehtaan patruunan pytingiltä. En tiennyt mikä läheisistä rakennuksista oli vanhempieni vanha talo ja se jäi vaivaamaan, samoin kuin se, miksi talojen annetaan rapistua ja autioitua.
Käynti oli jännittävä ja herätti suuren uteliaisuuden. Olen selannut vanhoja kuvia ja lukenut lehtijuttuja tehtaasta, jotka Kylmäkoski-seura on kerännyt ja jotka löytyvät netistä. monenlaiset tunteen liikuttavat minua. Minun on palattava Kylmäkoskelle.
Hanna Sumari
Et tavannut nykyistä omistajaa mutta katsoit oikeudeksesi julkaista kuvia hänen kodistaan 😳
Hyvä nimimerkki ”EI HYVÄ”
Kyllä – se on kaikkien oikeus. Siinä ei ole mitään ongelmaa, eikä vääryyttä.
Iloa päivääsi,
Hanna
Asun Akaan Viialassa, Kylmäkoski kuuluu nykyisn myös Akaaseen.Kotoisin en ole täältä,oli kuitenkin kiva kuulla historiasta ja katsella noita kuvia,sekä myös vanhoja kuvia jotka ovat Kylmäkoski seuran julkaisemia. t RIITTA
Hei Riitta!
Kiitos! Eikö ole ihania ne Kylmäkoski-Seuran kuvat!! Olen katsellut niitä tuntikausia. Ihmisten ilmeet ja vakavuus niissä kuvissa ja vaatteet ja vanhat paikat. Ihanaa, että jollain on noita kuvia ollut tallessa – olen todella iloinen siitä! Ja sun viestistä myös! Ihanaa syksyä sinne!
Hanna
Hei. Löysin tekstisi, kun etsin Kylmäkosken tehtaita. Minulla on nimittäin pulituurikäsittelyssä 70- tai 80-luvulla Karkun Kärppälän koululla järjestetystä huutokaupasta ostamamme ”senkki”, liinavaatekaappi. En muista koskaan ennen tarkastelleeni sitä sen enempää. Nyt huomasin takalevyssä leiman Kylmäkoski. Ja aloin googlettaa. Löysin Kylmäkoski Oy:n tuotteista kuvia netistä samalla kun blogisi. Senkki muuttaa nyt täältä Satakunnasta tyttären kotiin Helsinkiin, siksi pulituuraus. Kauniita huonekaluja on tehtaalla valmistettu.Yritin liittää kuvan senkistä, mutta en osannut!
Hei Sirpa!
Voi mikä ihana viesti! Jos jaksat olisi ihanaa saada kuva. Voisit laittaa sen sähköpostiini hanna.sumari@kolumbus.fi
Ihanaa syksyä!
Hanna
Lapsena asuin Kylmäkosken asemalla. Isä oli töissä talotehtaalla. Oli usein kokoamassa taloja mm. Helsingin tienoilla ja tuli viikon-lopuksi kotiin.
Toi aina tuliaisia, kerran pienet karvaiset lampaat, joka on minulla vielä. Olin useamman kerran leikkimässä Sumarilla nuoremman sisareni kanssa. Olimme aina ulkona pihassa. Emme sisällä.Talotehtaalla oli suuret puutarhat.
Voi Leila kuinka ihana viesti! kiitos!
❤️
Hanna
Hei! Löysin tekstisi vasta nyt, kun googlailin aiheesta. Isoäitini oli tehtaalla töissä 40-50-luvuilla, ja muistan hänen vielä vanhoilla päivilläänkin puhuneen Sumarista (isästäsi). Hän muisti myös aina mainita sen, miten Sumarin rouva oli ”niin kaunis, niin kaunis”. Muistoksi on jäänyt hieno liinavaatekaappi, joka koristaa tällä hetkellä oman äitini kotia. Kiitos linkistä vanhoihin valokuviin! En ollut niitä aiemmin nähnyt ja oli mukava katsella kuvia, jotka ovat osa minunkin historiaani. Mielenkiintoista. Löysin niistä nopealla katselulla äitini serkun (joka myös oli tehtaalla töissä) mutta en vielä isoäitiäni. Hyvää jatkoa sinulle!
Hei Eveliina!
Pahoittelut äärimmäisen hitaasta reagoinnista ihanaan viestiisi!
Kiva että löysit blogin ja linkin kuviin!
Kaikkea hyvää sinulle ja äidillesi sekä tietenkin liinavaatekaapille!
Hanna