Loppiainen tuli ja sinä menit – näkemiin joulukuusi!
Kun lapset olivat vielä pieniä, olin lähes hulluuteen asti jouluihminen. Halusin luoda joulumaailman, jossa lasten silmät sädehtivät ihmetyksestä. Kimallusta, herkkuja, tonttuja, salaisuuksia ja kaikkea sellaista mitä itsekin lapsena jouluisin sain nähdä.
Joskus näiden joulujen rakentamisessa sekä purkamisessa tuli armoton kiire, koska matkustimme lähes joka joulun tienoossa jonnekin aurinkoon.
Tänä vuonna ei olisi ollut kiirettä purkaa joulua pois, mutta aina energinen ja aikaansaava siivoojamme tuli torstaiaamuna paikalle tarmoa täynnä ja sanoi, että jaaha, varmaan saa nyt kuusi lähteä? No mitäpä minä siihen vastalauseita esittämään, kun kerran hieno apu hankalaan hommaan tuli ovesta sisään.
Ja eipä aikaakaan, kun kuusi, joka oli oikeasti pihta, näytti tosiaankin aika laimealta, etten sanoisi vähäiseltä, hoikalta ja olemattomalta. Hän saksi oksat jätesäkkiin, joka tyhjennettiin roskapönttöön. Runko – niin runko?…Mulla ei ole hajuakaan missä se on!
Seuraavana päivänä satoi sitten oikein kunnolla lunta ja meidän piha näytti aivan satumaalta. Tein ensin lumityöt ja sitten hoksasin, että saan otettua hyviä kuvia yhteen työprojektiin juuri siinä valossa ja lumisessa maisemassa. Samassa tajusin, että tarvitsisin kuviin kuusen oksia ja pian olin vyötäröäni myöden roskapöntössämme. Sain pelastettua aimo kasan hienoja ikivihreitä oksia! Tein kuvausjärjestelyt ja otin kuvat ja siinä touhutessani mietin, ennen oli tapana laittaa havuja portaiden eteen kenkien pyyhkimistä varten. Se olisi hyvä idea nytkin, mutta siitä seuraa se, että pihalle tulee neulasia, joten luovuin ajatuksesta. En kuitenkaan heittänyt pois oksa-aarteitani, ehkäpä niille on vielä käyttöä ennen kuin talvi on ohi.
Meidän siivooja (kodinhoitaja ja järjen ääni) tulee pelastamaan elämäämme Lopelta asti ja siellä, melkein hänen naapurissaan on Mikkolan suoramyynti, josta hän tuo meille aina tullessaan mm. vapaiden kanojen munia. Ai että! Ja joulun jälkeen kanat saavat meiltä aina pienen lahjan. Nimittäin kokonaisen talon syötäväkseen – piparkakkutalon. Saimme kuvat kanalan hämärästä, kun kanaset pääsivät talon purkuhommiin.
Niin kierrättyvät joulun asiat mukavasti, kun joulu loppuu. Tähän samaan sarjaan sopii se, kuinka käytin jouluaaton illallispöydästä unohtuneen kylmäsavulohen, joka nökötti jääkaapissa. Laitoin sitä ja puolikypsiä perunoita, juuston loppuja ja sipulia kerroksittain uunivuokaan, maustoin maustepippurilla ja valelin koko herkun kermalla. Ohjeen sain Maija Silvennoiselta ja ruuasta tuli hävyttömän hyvää.
Ihanaa että joulu on poissa kuviosta jo. Jäljellä ovat vain kynttilät ja kauniit muistot. Nyt odotan, että tulee aurinkoinen helmikuu, tulppaanit ja kevätvibat.
Hanna
Ja muistathan kierrättää munankuoret takaisin kanoille? Niistä kun on apua seuraavien munien tekoon (tunnetko sanan nahkamuna? Jos kana ei saa riittävästi kalkkia, muna voi jäädä kuorettomaksi). Lapsuuteni aikana kotonani oli pieni kanala, ja tenavien ”töihin” kuului mm. luiden hakkaaminen vasaralla kanoja varten – meillä ei kovinkaan usein syöty munia koska ne myytiin… Kuorten heittäminen roskiin on tuhlausta, ja Sinulla on oiva mahdollisuus sen välttämiseen! Kanat ovat siitä vieläkin onnellisempia.
Terv. Heikki Ranskanmaalta