Tukahdutettu viha viiltää rintaa – mitä tehdä? Tänä aamuna olen miettinyt sitä fiilistä, kun on pahoittanut mielensä jostakin ja käyttäytyy kuin ei mitään olisi tapahtunut, tukahduttaa halun sanoa, että haloo – mitä täällä tapahtuu?
Monasti on niin, että haluaa näytellä coolimpaa kuin onkaan. Käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka kokeekin selvästi tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti.
On fiilis, että paljastaa itsensä tai ei ole avarakatseinen tai on kateellinen, jos sanoo asiasta suoraan. Eli on pikkumainen tai vähän typerä, nolo.
Juuri nyt minua siis ihan selkeästi v******* saamani kohtelu, mutta en aio kyllä inahtaa asiasta tavuakaan (ellei näitä lasketa!!) Aamu on kuitenkin sujunut tätä tapahtumaa miettiessä ja illalla on tulossa hauskat juhlat joita peräti itse emännöin. Kun valmistelen juhlia, olen ärsyyntynyt. No ei sellainen peli vetele! Tuntuu, että huonot tunteeni saattavat siirtyä kaikkeen mihin kosken. Ja kenen on syy?
Onko syy sen tahon, joka on pahan mielen aiheuttanut vai minun, joka en osaa ohittaa asiaa viittaamalla kintaalla? (Kuten äitini opetti. Älä välitä. Ole asian yläpuolella, ole fiksumpi!) No en ole. V******* niin ettei veri tahdo kiertää. Ajattelin pistää hyvää musaa soimaan ja tajusin, että hukutan vain tunteeni meluun, enkä kuuntele sitä mitä tunnen. Ja tunne ei ole vain päässä ja ajatuksissa. Se on kehossa. Rintaa painaa paha mieli, vaikka yritän olla sitä huomaamatta.
Sitten tajuan sen. Eihän sen näin pidä mennä. Jos on paha mieli, tunne on tietenkin päästettävä ulos. Kuinka sen teen? Mikä auttaa oikeasti?
Paras tapa olisi sanoa asiasta suoraan ja ihan rauhallisesti sille, joka on asiaan syypää. Ja olla myös valmis kuuntelemaan millä hän perustelee asian ja jos siinä on pointtia, hyväksyä asia. Joka tapauksessa siitä tulisi hyvä olo. (Vähän toki riippuu siitä, millä tasolla mennään, kuinka fiksu vastaanottaja on. Sekä tosiaankin siitä kuinka itse asiansa esittää)
Mutta en voi tehdä sitä. Amen. Ei käy. Juuri siitä syystä, että näyttäisin pikkumaiselta inisijältä. Mutta en voi purra hammastakaan, koska rintaa viiltää ja ne juhlat!
Aloin miettiä ratkaisua ja päästin tunteen ulos. Olen yksin kotona ja aloin papattaa yksin ääneen täällä, että stana kun v*******. Se auttoi hetken. Sitten huusin aika kovaa ja alkoi ihan hulluna naurattaa. (Toimii siis!!) Mutta ei tunne silläkään nollautunut. Ei auttanut muu kuin istua alas ja ryhtyä maistelemaan, kuuntelemaan ja tutkimaan sitä tunnetta. Sen ytimestä löytyi arvottomuuden tunne. Kutistun olemattomaksi ja siitä tulee paha mieli. Olen arvoton, huono, kelpaamaton, mitätön, nolla.
No en tietenkään ole! Ehkä sen tahon mielestä olenkin, mutta oikeasti en ole. Olen arvokas, kuten jokainen ihminen on. Kaikkia tarvitaan. Ne ihmiset ja asiat, jotka todella oikeasti merkitsevät minulle jotain, ovat tukipilarini ja voimani, silloin kun oma selkäranka tutisee.
Tänään juhlitaan ja hui hai hölmöläiset ja hölmöt typerästi käyttäytyvät ajattelemattomat ihmiset. Mädäntykööt omiin myrkkyihinsä. Eikö niin? Juuri niin!
Ihanat kuvat otti Katri Mutikainen Lauttasaaren rannassa yhtenä ihanana päivänä.
Onnellista ja ihanaa lauantaita!
Hanna
Upea teksti taas Hanna !! Näissä kirjoituksissasi maistuu oikea elämä monine eri sävyineen. Rakastan tapaasi kirjoittaa asioista suoraan ja rehellisesti. Näitä pohdintoja lukisi enemmänkin. Valoisaa viikonloppua!
Kiitos Pia!
Viikonloppu oli pitkä ja valoisa ja hulvaton, koska juhlat olivat hauskat ja kestivät myöhään. Hyvien ystävien seuraa ei voita mikään.
Hiukan vain valvominen piti poissa koneen ääreltä, enkä saanut heti vastattua viesteihin…
Nyt uuteen viikkoon! Valoa ja onnea viikkoosi Pia!
Hanna
Juuri tuo on se paha juttu, kun pahan mielen aiheuttaja ei näe omassa käytöksessään mitään pahaa, ja asiasta mainitseminen vain pahentaisi omaa oloa.
Hän vielä satuttaisi lisää, jolloin tämä asiasta keskustelu ei tulr kyseeseen.
Yritän vaan nousta sen kaiken yläpuolelle, antaa hänen liota omassa myrkyssään, ja itse jaan iloa ja hyvää oloa muihin ihmisiin. Myös hänelle olen aina äärettömän kiva ja kohtelias juuri siksi, että haluan näytää, ettei hänellä ole muhun mitään vaikutusta. The best revenge is just happily move on and let karma do the rest.
Juuri niin se menee Satu! Ja on hyvä muistaa myös se, että ikävien tyyppien seuraa voi välttää.
Iloa viikkoon!
Hanna
Hanna, olen nyt itse just tuollaisen pahanilmanlinnun kohteena. Onneksi tämä henkilö ei tajunnut viimeksi tunkiessaan meille su aamuna!!!, että R. on toisessa huoneessa kuulolla. Nyt on tapahtunut jo kolme kertaa näin. Teen tästä lopun, kuten oli pakko tehdä yhdestä muusta viisi vuotta sitten. Hän oli energiasyöppö ja inttäjä, en jaksanut. Nyt on takuulla entinen ystäväni vähän maniassa ja suusta tulee mitä vain. Kauheinta oli kun hän näki melanoomaleikkausarpeni ja sanoi, että ’onpa se ruma!’ Aloin itkeä, mikä ottaa päähän vieläkin, mutta hän ei tajunnut. Se on loistavan plastiikkakirurgin työ ja olen tänäkin suvena käyttänyt myös Marimekon lyhyttä kotelomekkoa sekä liikkunut Britanniasta tilatuilla unelmauikkareillani rannalla ja sukeltanut, opetellut vapaauintia ja nauttinut. Paras ystäväni pitkältä ajalta sanoi, että arpeni on kaunis, kaunis! Niin se menee Hanna, että elämä on liian lyhyt antaa muiden sitä pilata. Luonteeni mukaisesti en lähde avoimeen taisteluun kuin pakon edessä, vaan lopetan sen viimeisenkin ’harrastuksen’, joka meitä on pitänyt yhdessä. Kierrän koko ajan suurempaa ja suurempaa kehää. Aivan jo tunnen miten hyvin silloin hengitän! Sinä myös♥
Whaaat!?!?!? Kuinka joku VOI sanoa jotain tuollaista!? Ei ole häpeä alkaa itkemään, näyttää tunteitaan ja olla aito. Häpeä on tahallisesti lauotut loukkaukset.
Tietenkin käytät uikkareita ja lyhyitä hameita – ei arpia tarvitse peittää!
Avoin taistelu hankalien ihmisten kanssa on usein hyödytöntä ja aiheuttaa vain lisää mielipahaa. Poistuminen takavasemmalle on itselle helpompaa. Tsemppiä Leena – olet huippunainen!
Hanna
Voi kyllä, joka paikassa on oma penttinsä! Nimi tulee henkilöltä, joka oikein yrittämällä yritti ärsyttää minua huomauttelemalla pikkumaisista asioista puhelimessa. Soitti vielä seuraavana päivänä uudestaan, kun oli keksinyt uusia solvauksia. Onnistuin olemaan suorastaan hunajainen! Lepertelin ja kehuin länkyttäjää, kuinka hän oli niin oivallisesti huomioinut kaikki asiat, mitkä minulta olivat jääneet huomaamatta. Lopetti puhelun, ruojake, kun ei saanutkaan minuun kierroksia, että olisi voinut puolestaan taas syyttää suuttumisesta. Hah! Kiitin vielä soitosta. 😀 Pentit painukoot pellolle, olemme heidän yläpuolellaan! Raikasta päivää!
Hahahahah! Just hyvä! Paras tapa suhtautua kaikenmaailmanpentteihin!
Hanna