Torstaina olevan ystävänpäivän merkeissä päätin jakaa teille tärkeää tutkimustietoa, jonka avulla voitte auttaa sekä itseänne, että kaikkia ystäviänne voimaan paremmin, pysymään energisinä ja nauttimaan elämästä isommin. Kysymys on tutkimuksesta, jossa on todettu ihmisen tarvitsevan säännöllisesti suklaata sen sisältämän äärettömän tärkeän sulkisvitamiinin saannin varmistamiseksi.
On tieteellinen fakta, että ihminen tarvitsee suklisvitamiinia säännöllisesti varsinkin pimeänä aikana vuodesta. Sen säännöllinen nauttiminen etenkin hyvässä seurassa ei ole ainoastaan suotavaa, vaan äärimmäisen tärkeää ihmisen hyvinvoinnin, hiustenkasvun, ystävällisyyden ja suolen toiminnan kannalta.
Sukliksen säännöllinen nauttiminen on todettu tuovan ihmisille myös iloa, energiaa, inspiraatiota ja mielihyväntunnetta, joka jatkuu vähintään niin kauan, kun suklis sulaa suussa. Joskus harvoin saattaa käydä niin, että suuren määrän suklisvitamiinia nautittuaan, ihmiselle tulee hetkellinen huonon omantunnon ja katumuksen hetki. Tämän kuitenkin on todettu johtuvan ainoastaan liian suuresta aikaisemmasta sukliksen vajeesta elimistössä, ja tämän tärkeän vitamiinin saannin säännöttömyydestä. Nimenomaan säännöllinen sukliksen saaminen on välttämättömyys ihmisen hyvinvoinnin kannalta koska sen vaje elimistössä, voi aiheuttaa erinäisiä vakaviakin oireita, kuten levottomuutta, ahdistusta ja kyvyttömyyttä hyvään uneen. Ja ehkä pahin oireista on aivoissa sijaitsevan mielihyväkeskuksen pahanlaatuinen näivettyminen jossa tilassa ihminen voi päätyä ennalta arvaamattomien tapahtumaketjujen pyörteisiin, kuten hillittömyyteen tai toisaalta sen vakavaan vastakohtaan – apaattisuuteen.
Oheinen resepti sisältää runsaasti sulkisvitamiinia ja sen ohella muita tärkeitä antioksidantteja ja hivenaineita ja sen on Amerikkalaisen Ontarion yliopiston tutkimusten mukaan todettu tuottavan elimistöön nopeasti sopivia määriä suklista.
Suklaalastut
Tummaa vähnintään 70 % kaakaota sisältävää suklaata
Manteleita
Kuivattuja mustikoita
Kuivatuuja karpaloita
Pakastekuivattua vadelmaa
Pistaasipähkinöitä
Saksanpähkinöitä
Karamellisoitua inkivääriä
Kuivattua mangoa
Kuivattua papaijaa
Kuivattuja aprikooseja
Sulata suklaa mikroaaltouunissa paloittelemalla se ensin pieniksi paloiksi. Laita palat kulhoon ja sulata mikrossa 30 sekuntia. Sekoita ja jatka sulattamista 10-20 sekunnin jaksoissa välillä sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. Tai sulata suklaa vesihauteessa välillä sekoittaen.
Laita leivinpaperi sellaisen leikkuulaudan tai tarjottimen päälle, joka mahtuu jääkaappiisi. Valuta lusikasta n. ruokalusikallinen tai haluamasi määrä suklaata leivinpaperille. Voit hiukan pyöräyttää lusikkaa suklaassa, jotta pyörylästä tulee tasapaksu.
Ripottele sulan suklaan päälle haluamiasi lisukkeita. Tee yksi suklaalastu kerrallaan valmiiksi.
Laita valmiit suklaalastut jääkaappiin kovettumaan noin tunniksi. Jos haluat, voit sen jälkeen koristella suklaat leivontaan tarkoitetulla kakkupuuterilla. Meidän kaupasta löytyi pinkkiä ja kultaa. Pöllytin taikapölyä lastulle vesiväripensselillä ja yhden lastun päälle sivelin pinkkiä puuteria kuivalla siveltimellä.
Hyvää ystävänpäivää kaikille – muistakaa olla hyviä ystäviä ja ystävällisiä ihmisiä. Be kind – always.
Rakkaudella
❤️
Hanna
Ai kun ihana! Pitääkö mun nyt lopettaa alkuvuoden kestänyt suklaalakko,koska ihan selvästi kärsin suklisvitamiinin puutteesta! Taidan kuitenkin vielä malttaa, kun ei ole tehnyt tiukkaa, joulun aikaan vedin sellaset suklaaöverit ettei ole tosikaan. Vuoden alussa jouduin hölläämään vesijuoksuvyötä, ihan kamalaa, joten olinkin niin niin iloinen kun sain sitä viikonloppuna taas kiristää. Mutta siis, kiitos hauskasta jutusta ja jos mun eteen tuotaisiin kuvissa olevia ihanuuksia, niin ei epäilystäkään, SÖISIN!