Hyvää uutta vuotta! Ja vuosikymmentä! Eletään iloista 20-lukua!

Mirador Del Lobo Benalmadenan yläpuolella. Kiipesin tänne. Hitonmoinen homma. Huimaa nousua koko matka. Nautin kovin siitä kiduttavasta kiipeämisestä.

Hyvää uutta vuotta! Ja vuosikymmentä! Eletään iloista 20-lukua!

Olen tässä parin päivän ajan pyörittänyt puhelimeni kuvavirtaa viimevuodelta. Kuvia oli yhteensä 14 340. On siinä pyörittämistä kyllin. Kun pääsin kesäkuun alkuun, olin jo aivan poikki ja kuuden huippukuvan sijaan olin poiminut 68 kuvaa, jotka kuvasivat jotenkin eri kuukausien huippuhetkiä. Vallatonta! Oli pakko lopettaa kuvien katselu ja alkaa sen sijaa ajatella.

Viimevuoden tärkein asia oli pikku Morriksen syntymä. Minusta tuli mummi. Siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan, kuinka ihana on tyttäreni pieni perhe, kuinka ihana pieni lapsi on, kuinka haluan viettää aikaa hänen kanssaan, kuinka äidin ja tyttären suhde muuttuu, kun tytär saa lapsen. Ja kuinka onnellinen olen, että sekä äiti että lapsi voivat hyvin. Koko asiaan ei oikeastaan ole sanoja, on vain suunnattomasti tunteita ja loputon uteliaisuus kaikkeen siihen millainen tuo pieni olento on.

On jännää, ettei sitä vauvaperheen arkea ja sen uuvuttavuutta enää muistanut. Koko elämähän siinä muuttuu ja mullistuu totaalisesti. Suurin muutos on vastuun tunne uudesta ihmisestä, rakkaus, jota on loputon määrä ja ajan käyttö. Aikaa ei riitä enää mihinkään entiseen. Elämään tulee uudet kuviot.

Toinen ihana uusi asia viime vuonna, oli Mitä tänään syötäisiin? Perjantai -ohjelman juontajan pesti. Sitä ohjelmaa on aivan ihanaa tehdä. Minut otettiin tiimiin vastaan lämmöllä ja olen saanut niin valtavasti hyvää palautetta työstäni, että se on vähän hämmentävää. (Hyvin sopii ruokaohjelman tuo hämmennys!) Parasta siinä on ihmiset, joiden kanssa ohjelmaa teen ja asiat joita opin, kun huippukokit pyörittelevät patoja ja käyttävät veistä.

Ihana työasia on tietenkin myös rakkaan Suomen kaunein koti -ohjelman tekeminen. Viime kesänä seikkailimme kesämökkejä katsastamassa ja se homma haukkasikin melkein koko kesän. Onneksi sen sai kuitenkin viettää loistoseurassa, ihanien ihmisten kanssa. Ohjelman kuvaukset on suuri seikkailu ympäri Suomen, meikkejä ja vaatteiden vaihtoa teiden varsilla, hotelliöitä, pitkiä kilometrejä maan äärestä laitaan. Ja välillä ikävä kotiin, omaan sänkyyn oman kullan viereen ja omaan aamiaispöytään.

Näin ihanasti minut toivotettiin tervetulleeksi Mitä tänään syötäisiin -tiimiin. Sama fiilis oli koko vuoden. Kiitos!
Kävelin paljon ja jalat olivat muussina.
Prahan matka Carolinan kanssa oli ihana. Ostin hatun. Rakastan hattuja, mutta en ikinä käytä niitä, vaikka omistan monia. Usein hattu näyttää ihmisen päässä siltä, kuin häntä olisi lyöty lankulla päähän.
Tämä näyttää huvittavalta, mutta oikeasti se on välillä aika rasittavaa. Pyllistellä tiensivussa, koettaa säilyttää vaattteet kuvauskelpoisina sateessa ja autossa istuessa. TV-ohjelmien takana tehdään hirveän paljon sellaista työtä joka ei näy, sen työn puuttuminen näkyisi.
Esiinnyin Mannerheimin Lastensuojeluliiton hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä. Jännitin aivan hulluna mutta selvisin. On hassua että jännitän tuollaista mutta voin helposti pitää luentoja ja juontaa tilaisuuksia vaikka millaiselle yleisölle. Kuvassa on myös Nanna Mikkonen, johon tutustuin siellä. Tuttavuus joka merkitsee minulle paljon.
Kiipeämässä jälleen. Rakastan sitä. No onko se kiipeämistä – ei varmaan, enemmänkin haikkaamista eli vaeltamista. Mutta ihanaa. Kävely sopii minulle.

Tein vuoden aikana monta matkaa. Jo pelkästään blogiyhteistöinä kävin 10 kertaa Virossa, ajoin pitkin poikin Suomea, piipahdin Lontoossa tutustumassa Sothebyn huutokauppaan ja laulamassa pubissa, sain päähäni lähteä kahdeksi päiväksi Riigaan nauttimaan keväästä, kävin pääsiäisenä tyttäreni kanssa täpötäydessä Prahassa ja seikkailin Kööpenhaminassa sisustustoimittajien kanssa. Espanjasta hain valohoitoa marraskuussa ja opin sillä matkalla, että minun on aika ryhtyä tekemään asioita, joita eniten rakastan.

Muutenkin olen miettinyt, kuinka lyhyt elämä on ja kuinka se voi päättyä koska vain. Menetin kesän ollessa kauneimmillaan rakkaan ystävän, jolta opin hirvittävän paljon. Hän oli hieno ihminen, eikä vain puheissa, joita puhutaan kuoleman jälkeen. Tommi oli erityinen, suuri ihminen.

On siis tehtävä asioita, joita rakastaa, mutta ne on myös oivallettava. Sitä voi luulla rakastavansa kaikenlaista, kopioida muita, tehdä kuten aina on tehty. On tärkeää kuunnella itseään tarkalla korvalla ja annettava itselleen sitä, mitä on usein vähiten, ainakin omassa elämässäni – aikaa ajatella ja olla tylsä.

Kaikkein hauskinta tekemistä (vauvanhoidon lisäksi) on ollut kakkujen leipominen ja raastavan rankat vaellukset vuorilla Espanjassa. Ja se hetki, kun tajusin, että voin joogata just niin kuin mua huvittaa merenrannalla. Tähän oivallukseen tulen palaamaan vielä usein! Tiedän sen.

En tiedä kuinka monta kakkua leivoin tänä vuonna, mutta ihanaa se on. Taikinaterapiaa.
Kävin jälleen viime vuonna puhumassa sisustuksen trendeistä, keittiösuunnittelusta ja ravinnosta kymmenissä tilaisuuksissa. Tykkään siitä. Haluan antaa kuulijoille jotain konkreettista enkä vain tuulen suhinaa korviin ja haikuja ajatuksiin.
Juonto- ja haastettukeikat on yksi osa töistä joita teen. Tällä keikalla haastattelujen ja juontojen lisäksi kerroin myös välipalojen tärkeydestä arjessa.
Haastattelemassa Outi Mäenpäätä suorassa lähetyksessä. Tämä oli ihana keikka!
Keväällä ostin tommosen! Eikö oo ihana! Se on Ford Thunderbird vm 2003. Rättikatto. Talvisin hän lepää – mutta kesällä nautitaan!
Mulla on tässä päälläni kaikki paljetit mitä voi yhtäaikaa päälleen laittaa. Ton otsapannan mä ostin kerran Turusta. Rakastin sitä mutta lasten mielestä se oli kamala. Nappasin sen kerran tahallani poikki ja heitin menemään, kun uskoin lapsiani. Mikä tyhmyri olenkaan. Ostan uuden kun löydän!

Jos minun pitäisi ajatella koko 2010 –lukua ja mitä se toi tai vei, niin tärkeintä mitä se toi on Fustra ja ystävyys mun huippu treenarin kanssa, endurokokemukset Saharassa ja mun naisystävät, jotka kohtalo johdatti meille vuosikymmenen alussa aarteenmetsästyseen ja olivatkin itse se aarre.

Jokapäiväinen onneni on perhe ja sen laajennettu versio, johon kuuluu sukulaisia ja ystäviä. Ja mikä ihmeellinen onni mulla onkaan käynyt ja kuinka sen olen ansainnut, kun kaiken ytimessä mun onnet ja onnettomuudet jakaa joka päivä mun vastakappale, joka just kohta kömpii ylös tuolta sängystä ja sanoo leveästi hymyillen ”huomenta rakas”. I am blessed.

Onnen vuotta 2020 sinulle toivoo Hanna!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. Paula 01.01.2020

    Kiitos Hanna viime vuodesta , nautin seurata blogiasi !
    Hyvää tätä vuotta , rakkautta , terveyttä , liikuntaa ja hyviä hetkiä myös tälle vuodelle!

    Vastaa
    • hannasumari 01.01.2020

      Paula!
      Kuinka ihana viesti – suuret kiitokset ja samoin sinulle – parasta uutta vuotta ja kaikkea ihanaa <3
      Hanna <3

      Vastaa
  2. Outi 02.01.2020

    Seikkailujen vuotta 2020!

    Tuosta blogitekstin lopusta tuli mieleen teos, jonka luin juuri uuden vuoden aikana:Malin Lindrothin Vanhapiika, tahattomasti yksinäisen tarina. Kertoo meidän heimosta. Kuulemma suositellaan erityisesti parisuhteellisille silmiä avaavana kokemuksena…

    Vastaa