Kaunista ja hyvää

Tiistai oli kauniiden miljöiden (mikä sana! Olisiko interiööri parempi? – joo) interiöörien ja herkkujen päivä.

Aamu alkoi treenillä, joka oli nautinnollinen alku päivälle. Ei mitään kovin rajua, koska olen saanut olkapääni ihan kammottavaan kuntoon vain näpläämällä puhelintani. Nyt sitä sitten veivaavat hieroja ja naprapaatti. Itsekin pitäisi venytellä, mutta mähän muistan sen huonosti… Kääk.

Treenistä menimme kollegani kanssa valitsemaan tuotteita yhteen sisustusprojektiin Tine K:n mallistosta. Heidän näyttelytilansa Vallilassa on ihana ja inspiroiva ja minulle tulee siellä aina hyvä olo. Samalla kun valitsimme tuotteita käynnissä olevaan projektiin haaveilin myös muutamista jutuista omaan kotiini. Ai mistä? No tavallaan ajattelin, että voisin oikeastaan muuttaa tuohon näyttelytilaan…. Mutta oikeasti olisi ihanaa saada uudet sohvat. Meidän sohvat on 20 vuotta vanhat. Ne on verhoiltu kolme kertaa uudelleen ja noh… olis kivaa saada uusi tyyli.

Seuraava etappi oli lounas Ekbergillä jossa söin kylmää päivää lämmittämään lohikeittoa ja intialaista kanaa. Ja se oli onni! Koska suoraan sieltä kävelin muutaman korttelin päähän Dansuckerin infotilaisuuteen. Jos vatsanii ei olisi ollut täynnä, niin olisin täyttänyt suussa sulavilla herkuilla, joita pöydät notkuivat. Kattaus oli huima! Teemu Auran ja Markus Hurskaisen loihtimat herkut oli aseteltu suoraan pöydälle sokerihippujen päälle. Niin hauska esillepano! Ja uskomattomat maut! Mutta vain yhden monista herkuista söin kokonaan. Ei siksi etteivätkö olisi maistuneet, vaan siksi että koetan välttää sokeria. Mutta se yksi banaani-ruokosokeriwhoopie oli jotain uskomatonta! Mitään niin täydellisen herkullista en ole syönyt pitkään aikaan. Sain reseptin ja toden totta aion yrittää tehdä niitä. Saa nähdä kuinka lähelle alkuperäistä pääsen. I’ll let you know!

Herkkujen jälkeen kipin kapin Eiraan ja Marimekon kevään ja kesän 2016 sisustusmallistoon tutustumaan. Marimekkolaiset olivat tehneet näyttelyn myytävään asuntoon Speranskintielle. Minulla oli kaksikin syytä mennä sinne. Asunnon on suunnitellut Suomen kaunein koti tuomari arkkitehti Aleksi Niemeläinen, joka tekee ’oikeita’ töitään Poseidon Helsinki Oy:ssä. Olen kuullut projektista kuvausmatkoilla ja nyt oli nastaa päästä näkemään asunto ja vielä sisustettuna. Minullahan on tämä ongelma, kun en ole ihan varma haluanko asua täällä melkein metsässä vai olisiko tuollainen ihana, valoisa kaupunkikoti just paras. Asunto on vielä myynnissä, joten pää oli kyllä pyörällä… Siitä vaan takki niskaan ja Kaivariin kävelylle, olisi se houkuttelevaa.

Marimekolla on sydämessäni myös joku erikoissija. On ollut aina, siitä tulee hyvä mieli ja nytkin tila oli inspiroivasti tehty. Ehkä oikeassa kodissa voisi olla aavistuksen verran vähemmän värejä, mutta kun menin makuuhuoneeseen ja marivärit pamahtivat eteeni niin – no eihän sitä voi kuin rakastaa!

Tapasin siellä myös vanhan tuttuni Pasin, joka omistaa Cafe Kokon ja hän tarjoili jälleen minulle makeaa herkkua. Nyt oli vuorossa raakakakkua. Aivan ihanaa! Puhuimme pitkään Pasin kanssa sokerista ja sen vaikutuksista. Pisti miettimään kyllä, mutta olen ainakin nyt sitä mieltä että jees sokerille, mutta ei joka päivä.

Vielä jaksoin yhteen infoon mennä, mutta sen anti jääköön myöhempään ajankohtaan, koska siellä opin uuden kikan paketointiin.

Iloa päivään!

♡

Hanna