Heräsin aamulla ja joka paikka oli kipeä. Hankala olo. Alkoi ottaa aivoon. Syy oli eilisessä treenissä, jonka jälkeen en ollut ollenkaan iloinen.
Olen nyt harrastanut Fustraa kaksi ja puoli vuotta ja tuloksethan ovat olleet aivan mielettömän hyvät. Niistä olen kertonut monessa yhteydessä. Mutta juuri nyt treenaaminen raivostuttaa.
Kun aloitin Fustraamisen, se oli hirveää räpeltämistä ja menin tunnille aina perhosia vatsassa selviytymään treenistä. Kaikki oli vaikeaa. Pää oli hajota, kun en pystynyt, osannut enkä selvinnyt tyylillä. Ja se hajosikin välillä. Aika useinkin. Mutta lopulta alkoi aurinko paistaa. Yhtäkkiä huomasin kuinka nautin sitä enemmän, kuta kovempi treeni oli. Tein niin kovaa ja huolella kuin ikinä pystyin, en säästellyt voimiani ja nautin täysillä. Olen sellainen, nautin kun asiat tuntuvat jossain – mutta kärsimättömänä opettelu ei innosta. Pitäisi osata heti.
Minuun vaikuttaa myös häpeä. Päässäni kuvittelen, että joku on muka kiinnostunut siitä mitä touhuan ja vieläpä välitän siitä. Eli pitäisi olla täydellinen suorittaja. (Juuri nyt muistan kuinka Juho, on sanonut tuhat kertaa –älä suorita – nauti! Juho on valmentanut minua alusta asti)
Nyt Fustraan tuli vaativampi, kolmas taso. Kun Juho esitteli sen minulle, olin innoissani. Ihania uusia liikkeitä ja liikesarjoja. Muutama ällöttävä inhokki, kuten sykkeen kohotus marssimalla, mutta muuten ihania haastavia juttuja. Sitten alettiin tosissaan treenata niitä…
Olen alkupisteessä jälleen. Pää hajoaa. En nauti sekuntiakaan trreenistä, enkä ole iloinen kun tulen salille, vaan jännittää kuinka selviän. En ole iloinen myöskään kun lähden salilta. Ottaa vaan päähän. Kun aiemmin nautin ja tein kaikkeni, nyt räpellän ja koetan selviytyä.
Päätin soittaa Juholle ja sanoa, että mars takaisin. En halua tätä. Haluan nauttia ja osata. Haluan pystyä juttuihin, joita teen. Palataan vanhaan treeniin ja otetaan kenties yksi tai kaksi liikettä uudesta tasosta mukaan. En halua seistä treenin jälkeen pukuhuoneessa sillä fiiliksellä, että tekisi mieli iskeä nyrkki seinästä läpi ja karjua kurkku suorana raivosta ja pettymyksestä.
Keittelin aamukahvia. Hauiksiin sattui ja ojentajiin, etureisiin, takareisiin, takamukseen, lapojen väliin ja hartioihin. Tais olla hyvä treeni eilen… paskat mä mitään soitan. Mä taistelen. Kai se nautinto joskus taas sieltä tulee.
Iloa päivään – ja oppimiseen. Joka päivä oppii jotain. Kai.
♡
Hanna