Näetkö miehen seinällä?

Silmälasit on uusi tuttavuus mun elämässä. Tai uusi ja uusi. Olen katsellut elämää lasien läpi ehkä viisi vuotta. Tai niillä main.

Totuttelu on vaikeaa. Ja rillit on aina, siis aivan aina, jotenkin likaiset. Siis linssit. Eikä niitä sitten jaksa lähteä pesemään. Hinkkaan hihansuulla. Ei auta. Joten katselen pieniä asioita sumein silmin. Siitä seuraa, että välillä kun otan puhelimella kuvia, niiden skarppaaminen on vaikeaa. Viikolla piti ottaa kuva lääkärin tutkimusmääräyksestä ja lähettää se vakuutusyhtiöön. Likaisilla linsseilläkin näin, että teksti oli epäterävää. Puhelimen kamera oli rikki. Oi oi oi miten ahdistavaa. Aivan uusi puhelin ja korjaus menee takuuseen, mutta mitä käytän sillä aikaa? Puhelinkaupan lainapuhelinta. Tänään kävin hoitamassa asian ja sain erimerkkisen luurin käyttööni, kuin omani. Että osaa olla ahdistavaa. Aivan kuin maailma siihen hajoaisi. Ankeinta on se, että tavallisten asioiden tekemiseen menee enemmän aikaa, koska on katsottava miten se tapahtuu. Homma ei hoidu selkäytimellä. Päätin ottaa sen haasteena.

Puhelinkaupan asiakaspalvelija oli erittäin mukava ja auttavainen. Hän jopa ymmärsi tuskani ja sanoi pari kertaa – hengitä vaan syvään! (Ihan parasta. Nuori kundi vielä!) Kun lähdin kaupasta hylkäsin puhelimen kassin pohjalle ja haahuilin kaupoissa. Olin juuri kirjakaupassa Ruutu ja Litmanen tiukassa syleilyssäni, kun tajusin, että se naurettava soittoääni joka jatkui ja jatkui kuului laukustani. Nappasin puhelimen ja onnistuin vastaamaan siihen. Soittaja oli henkilö, jonka puhelut olen estänyt. Hän soitti minulle ensimmäistä kertaa viikko sitten asiattoman puhelun ja estin häneltä tulevat puhelut heti. No kas – lainaluurini ei ollut lainkaan tietoinen tästä ja päästi häirikön puhelun keskeyttämään yhteisen hetkeni urheilutähtien kanssa. Siihen jäivät Litmanen ja Ruutu kirjakaupan pöydälle päällekkäin, kun lähdin tukka putkella takaisin puhelinkauppaan. Meni siitä pojiltakin tovi, että saatiin numero uudelleen estetyksi. Sitä vaan jäin miettimään, että kuinka usein tämä henkilö on numeroani viikon mittaan veivannut, että vartti sen jälkeen kun esto on poissa, hän soittaa ja alkaa höpistä korvaani!

Uuden luurin käyttö ei juuri kiinnosta, ajattelin että ehkä jää aikaa kirjojen lukemiseen Facebookin selaamisen sijaan. Palasin kauppaan ja toin Ruudun ja Litmasen lisäksi monta muutakin kirjaa kotiin. Liza Marklundin ja jonkun thrillerin, sekä tyttrelleni lahjaksi yhden kirjan.

Älypuhelin kyllä koukuttaa. Kun kävelee kaupungilla näkee, kuinka ihmiset ovat lakanneet katselemasta ympärilleen. Yhtenä päivänä keskustassa mies oli kiinni seinässä kiinnostavalla tavalla. Hän oli performanssitaiteilija Johan Lorbeer. Kaverini otti minusta kuvan hänen allaan ja juttelin hänen kanssaan muutaman sanan. Hauska mies. Kadulle oli kerääntynyt aika joukko ihmisiä häntä ihmettelemään ja siinä pällistellessämme nuori tyttö käveli katua kännykkäänsä pläräten. Hän käveli miehen alta, eikä huomannut tätä lainkaan. Kuinka kreisiä se olikaan! Ja niin tätä päivää, niin paljon menee hetkissä ohi, kun katse on puhelimessa. Varmasti niitä hetkiä menee ohi vaarallisillakin tavoilla, esimerkiksi liikenteessä, sekä autojen rattien takana, että kävelijöiden käsissä.

Minä siis ajattelin, että jospa nyt sitten pysyisin muutaman päivän kauempana kapulasta, kun on tämä hyvä syy sitä vältellä. Saa nähdä kuinka käy. Luin jo vähän Marklundia, vaikuttaa juuri sopivalta aivot narikkaan kirjalta tähän hetkeen, kun oikeastaan kaipaisin lomaa. Ehkä pikku lomasta menee loma kännykästä?

♡

Hanna