Ostin yhtenä päivänä Ruotsalaisen Elle Decoration -lehden. No, se on ihana lehti ja selailin sitä nautiskellen kauniista sisustuskuvista ja interiööreistä. Yhtäkkiä silmiini sattui Rörstrandin mainos. Kuvassa oli joulukattaus ja minua riemastutti kuinka hauskasti eri sarjojen astioita oli osattu käyttää neljän hengen kattauksessa. Piti oikein keskittyä ja lopulta laskin montako kirjavaa lautasta kuvassa oli ja mitä kaikkea muutakin. Ajattelin, että juuri näin voi käyttää meillä myös Arabian Taika-sarjaa, Paratiisia ja vaikka mitä. Että ei tarvitse, kuin muutaman kirjavan astian ja Arabiaa on aina helppoa sekoittaa keskenään, koska massa josta astiat valmmistetaan, on samaa ja värit samat, niin että kirjavatkin saattavat toimia keskenään. Ja että kuinka hauskaa olisi jos sekoittaisi ihan valkoisiin astoihin antiikkia. Ja että olen saarnannut tästä lukuisilla kattauskursseillani ja –luennoillani. Että ei tarvitse olla samaa sarjaa ja että jos on suuret juhlat, lainatkaa naapurilta, eikä vuokraamosta, sekoittakaa villisti. Ryhdyin jo miettimään kuinka katan tänä jouluna. Ja ajattelin kukkiakin jo. Inspiroiduin. Innostuin. Tykkäsin erilaisista paikkakorteista. Jippiii! Hyvä meininki.
Tuo kaikki tuli mieleeni, kun vastaanotin eilen Fiskarsin ja Iittalan tiedotteiden yhteydessä heidän PR-kuvansa. Mä masennuin. Anteeksi kovasti, mutta voi mahdotonta sitä rajatonta ankeuden määrää, mikä lippulaivamme Iittalan PR-kuvassa on. Ja kun vielä tiedotetaan legendaarisen Kaj Franckin legendaaristen aterimien tulosta uustuotantoon. Kyllä kyllä. Franck oli pelkistämisen mestari, mutta ei kai kuvan tarvitse olla ankeuden ylistys? Hienot astiat. Hienot aterimet. Hieno tammipöytä. Hieno tuoli. Hieno karahvi. Hienot lasit. Kauhea ankeus. Eikä edes tiedotettavan tuotteen yksityiskohdat ole näkyvissä. Minimalismi on taitolaji. Kaikkein vaativin. Olen onneton tästä kuvasta. Se voisi olla niin paljon enemmän. Anteeksi Iittala.
Ja toinen palkintokaktus menee Fiskarsille. He tuovat valikoimiinsa välineet pastan valmistamiseen. Aha. Ovatko ne kuvassa? Ilmeisesti. Ahdistavaa. Ja ahdistavaa siksi, että rakastan näitä merkkejä ja olen tottunut vastaanottamaan sieltä laatua kaikessa. Sekä tuotteissa, että esitteissä.
Kun eletään kuvien maailmassa, jossa kaikki kuvaavat täytyisi tällaisten ihanuuksien esittelykuvat olla jotenkin inspiroivia – ministi tai maksisti, mutta jotenkin.
Anteeksi
Hanna
Jännitti oikein rullata alaspäin ja katsastaa kuvat… ”no ei ne nyt niin kauheita voi olla. Herranjestas, kyllähän siellä koto-Suomessa nyt design ja muut on pakko osata… ” Meinasin pudota tuolilta. Ja nyt olen ihan sanaton.
En tykkää arvostella ja haukkua, en julkisesti, selän takan enkä päin naamaa. Diplomaattisesti sanon, että parantamisen varaa on. Ja paljon.
Onneksi on niin, että suurin osa heidän kuvistaan on ihania! Ehkä siksi nämä pistivätkin niin pahasti silmään.
Kuvat on ottanut Kaapo Kamu ja Timo Junttila. Molemmat melko tunnettuja kaupallisen kuvan ammattilaisia. Oiskohan niin, että nyt on asiakas päättänyt säästää, ja stailaus on jätetty tekemättä…
Ehkä niin, harmillinen lipsaus. Mutta kyllä kvaajan ja ehkäpä myös tilaajan pitäsi nähdä, etteivät esimerkiksi tiedotetavat aterimet ole tunnistettavia. Onkohon kuvaajilla ollut kiire?
Kuvien mitäänsanomattomuus ja innottomuus kuvastaa koko Suomen tilannetta aika hyvin. Ja eikös tuon kyseisen firman Suomen tuotantolaitos lopeteta ja kaikki siirtyy halvan tuotannon maihin. Kädet on nostettu pystyyn ja periksi on annettu näköjään.
Samaa mieltä. Tuo Iittalan kuva on kuin joltain räntäsateiselta tiistaipäivältä, ja tarjolla on maksakastiketta ja sitkeitä perunoita. Kotonakaan ei paljon halailla tai tunteista puhuta. Fiskarsin kuvasta mietin ihan samaa, että siis missä ne tuotteet on? Käsittämättömiä kuvia. Ja kyllähän näitä saa arvostella, kauneus on katsojan silmissä. Muutenhan se olisi kuin Keisarin uudet vaatteet.
ero heidän normaalitasoonsa on suuri, siksi varmaan heräättivät niin huomioni.
Näin lähinnä taidevalokuvaajana voin todeta, että Arabian kuvassa valaistus on kohdallaan, siis ammattimaista työtä, mutta muu sitten ei, ei edes rajaus! Fiskarsin kuvassa ei edes valo ole kohdallaan, joten vaikuttaa todella amatöörikuvalta. Yllätys oli melkoinen, en olisi ulkonut kuitenkaan…. en vaikka tekstissä asiaa perustelit! Voi hyvät hyssykät!
Fiskarsin kuva on kammo. Suorastaan loukkaavan huono. Suomessa pitäisi havahtua juuri tässä; tehdään kunnollista työtä josta voi olla ylpeä!
Onpa todella eroa kuvien antamassa tunnelmassa! Iittalan kuva voisi olla otettu 50-luvulla… Tässä yksi syy miksi hankin mieluummin ruotsalaisia tai tanskalaisia sisustuslehtiä kuin kotimaisia.
Ensi kerta muuten blogissasi, mutta ei viimeinen 🙂
Hassu rajaus luultavasti johtuu siitä, että kuvaan on jätetty taustaa esim tekstiä varten, ja julkisuuteen lähetetty rajaamaton kuva. Vaikuttaisi että joku työvaihe puuttuu, kuvien ideointi jätetty pois. :/ Lundialla oli tosi kaunis esite viimeksi.
No niin, kokematon kommentoija tässä oikein koko nimellä kirjoittelee… Vertasin siis näitä kuvia ylläoleviin ruotsalaisiin, ikäänkuin yksi vaihe kuvausjärjestelyistä puuttuu niihin verrattuna. Tietysti usein on syynä rajalliset resurssit.
Minäkin tulin surulliseksi suomalaisten kuvien vuoksi. Olen tavallinen perheenäiti, mutta kyllä kauniit kuvat kauniista kattauksista saavat miettimään, voisiko omaakin kattausta jotenkin piristää.
Olen jo antanut palautetta suomalaiselle teollisuudelle, siitä, kun kaikki valmistus siirretään halpamaihin ja vain suunnittelua tehdään Suomessa. Noita kuvia katsoessa tulee mieleen, että ulkoistetaanko kohta suunnittelukin ja muut maat rahastavat/ rikastuvat suomalaisilla laadukkaiksi mielletyillä tuotenimillä.
No huh! Onpa ankeaa, oikea marraskuun mainos.
Fiskarssin kuvan ”tuhruisuus” ei luo tunnelmaa, vaan näyttää maallikon silmään epätarkalta, epäonnistuneelta tarkennukselta. Esiteltävät tuotteet eivät erotu edukseen, eivätkä todellakaan näytä houkuttelevilta.
Astiakuvassa lienee tavoiteltu 50-luvun tunnelmaa, mutta pieleen menee jo pöydän pinnan värin/pintakäsittelyn vuoksi. Ja pöytä on kuvassa melko hallitseva elementti.
Kaikki halutaan niin minimalisoida, että loppujen lopuksi ei jää mitään.
Ajattelin aluksi, että tulet kritisoimaan Rörstrandin vallattomuutta, sillä sekin voi olla taitolaji. Mutta kuten toteat värisävyt menevät yhteen ja hyvinkin erilaiset astiat saadaan siten toimimaan. Oli yllätys kyllä melkoinen kun jutun asetelma olikin päinvastainen. Ja täysin aiheesta, aivan käsittämätöntä että tällaiset kuvat pääsevät minkään yrityksen sisäisen katselmoinnin läpi.
Fiskars lähetti myöhemmin lehdistötiedotteensa uudelleen uusien kuvien kera. Kertoivat, että ensimmäisessä lähetyksessä oli ”väärät kuvat”.
[…] Päivän kaktuksen 11.11. blogissani Iittalan ja Fiskarsin PR-kuville. Voit lukea blogin täältä. Blogia jaettiin ja peukutettiin runsaasti ja useat ihmiset olivat kuvista samaa mieltä […]