Haloo maailma! Joulu on ohi. Se oli kiva!

On ollut vähän huono omatunto, kun en ole kirjoittanut mitään, mutta en ole kyennyt, kun valuin jouluksi täydelliseen velttouden tilaan. Se oli viehättävää. On pakko tunnustaa, että taisi olla ihka ensimmäinen joulu, kun en stressannut mistään. Tämä oli myös ensimmäinen joulu, kun meillä ei ollut lainkaan vieraita. Vain oma ydinperhe. Kaikki tulivat meille, kun joutivat ja tein mitä piti kaikessa rauhassa.

Kerroinkin edellisessä postauksessa, että aioin mennä aamusaunaan. Meninkin. Voi että. Makasin lauteilla puoliunessa ja nautin. Tykkään mennä lauteille kuivana, käymättä ensin suihkussa. En aina heitä löylyä ollenkaan. Ei ollut kiirettä mihinkään. Lopulta nousin ja menin suihkuun. Ja voi peijakas. Suihkusta ei alkanut tulla lämmintä vettä ollenkaan. Päinvastoin se vain jäähtyi jäähtymistään. Lorotin ja lorotin vettä, mutta olihan totuus lopulta uskottava. Ja ehkä tässä oli joulun huippuhetki – en hermostunut. Meillä oli sähköt notkahdelleet aamun aikana ja se oli aiheuttanut jotain keskuslämmityksessä, joka oli lopulta helppoa korjata. Menin uudelleen löylyyn ja lopulta sain myös lämpimän suihkun ja puhtaat hiukset.

Monet ovat tuskailleet jälleen tänä vuona jouluruokien runsautta ja raskautta. Me päätettiin, että jätämme pääruoan kokonaan väliin, koska kaikki rakastavat kalapöydän herkkuja eikä kukaan halua ähkyä. Juttu toimi mainiosti.

Tosin mieheni osti puoli salaa palan valmista kinkkua, jota on sitten veistelty leivän päälle. Ihan ok ja riittävää. Kinkkua parempi oli kuitenkin se voitonriemuinen ilme hänen kasvoillaan, kun hän ilmoitti ylpeänä hankinnastaan.

Perheemme ei mitenkään voi ryhtyä viettämään aikuismaista lahjatonta joulua. Lievien lahja-ahdistuskohtauksien saattelema joulu huipentuu kuitenkin siihen, kun paketteja avataan. Vaikka lapset ovat aikuisia, heidän silmänsä loistavat yhtä lailla nyt, kuin kaksikymmentä vuotta sitten, kun paketti aukeaa. Kuulemma huvittavin/liikuttavin hetki liittyi kuitenkin meikälaisen silmiin, jotka olivat kyyneltyneet (kuulemma – liekö totta ollenkaan) kun tyttäreni ja tämän puoliso suureksi helpotuksekseni ilahtuivat ja aidosti pitivät ostamastani lahjasta. (No ehkä minua hiukan jännitti….!)

Illan viime tunteina osa joukosta retkotti nojatuoleissa ja osa makasi lahjakääreiden seassa lattialla. Olin vähän paniikin reunalla siinä, ja mietin että olisiko pitänyt jotain siinä säätää ja hienostella. Vaan en jaksanut. Onneksi. Niin tyytyväisä kaikki olivat.

Sitten vaan puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan. Ja kuinka ollakaan nukuin kymmeneen asti, mikä on kohdallani kyllä ihme. Ja toisaalta kertoo täydellisestä stressittömyydestä. Velttouden tila on mukavasti jatkunut enkä ole tehnyt oikein mitään. Toki reidenruhjevamma, josta kerroin täällä, on osa syynä asiaan. Ehkä se oli siunaukseksi. Yleensä kaikki harmit lopulta ovat. On se reisi vieläkin kipeä ja parantamisen varaa olisi tossa päänupissakin. Kävi nimittäin niin, että esittelin reittä huippukylmähoitajalle ja hän vaan siinä sitten totesi, ettei kannattaisi ihan noin tiukkoja farkkuja pitää päällä. En tietysti ollutkaan pitänyt, vaan paaaaljon tiukempia. Että voi ihminen olla tyhmä! Käyn lymfassa ja huippukylmähoidossa ja kun nestekiertoa koetetaan kiihdyttää, niin blokkaan sen tiukoilla housuilla. Mutta pipo ei ole kiristänyt, jotain hyvää sentään!