Inhottava, huono minä

Tiedättekö, kun joskus vaan inhoaa itseään ja ajatuksiaan ja tapaansa olla ja elää ja päättää visusti ryhtyä paremmaksi ihmiseksi heti nyt?

Itsensä ruoskiminen voi alkaa jostain ihan pienestäkin asiasta, joka ei kuitenkaan siinä hetkessä tunnu lainkaan pieneltä. Kimmoke voi tulla esimerkiksi jonkun siististä vaatekaapista, jota väsyneenä vertaa omaansa, jonka näkee maailman kaikkeuden hirvittävimpänä paikkana ja kaikenlaisen kaaoksen ytimenä ja samalla itsensä saamattomana ja kykenemättömänä hoitamaan oikeastaan mitään kunnolla.

Kun itsensä ruoskiminen alkaa, on helppoa siirtyä keittiöön lohduttamaan itseään pikkunaposteltavalla. Kun siinä sitten avaa aterinlaatikon ja huomaa että siellä veitsien ja haarukoiden joukossa on leivänmuruja on katastrofi valmista kauraa. Yhtäkkiä tajuaa, kuinka koko huusholli oikeastaan on aivan karmeassa siivossa, ikkunat pesemättä, lauteet hinkkaamatta ja muutenkin aivan liian täynnä tavaraa. Siitä voi sitten siirtyä suremaan sitä, että miettii tätä kaikkea keittiön pöydän ääressä syömässä jäätelöä suoraan litran paketista vuoron perään suklaan kanssa.

Pikkuhiljaa ajatukset siirtyvät siihen kuinka inhottava oma luonnekin on! Varmasti liian usein negatiiviset ajatukset valtaavat mielen. Pieni kateuden pistos tuntuu selkeästi välillä sydämessä. Ja aivan liian usein hermostuu, tiuskii, on kärsimätön ja on kaikin puolin ikävä lähimmäisilleen monin tavoin.

Pahinta kaikessa on syvällä omassa ytimessä, huolellisesti muiden katseilta haudatut ikävät ajatukset. Nyt ne kaikki vyöryvät mieleen. Järkyttävänä Niagaran putouksena ja tsunamina, joka peittoaa alleen jokaisen hyvän teon, kauniin ajatuksen ja ylipäätään ihan kaiken hyvän.

Kun jäätelöpurkin pohja alkaa häämöttää ja ilta hämärtää pelastussuunnitelma on tehty. Heti huomenna aion olla parempi ihminen. Enää ei sotkuinen kaappi (joka ei oikeasti edes ollut koskaan sotkuinen) merkitse mitään. Nyt pannaan kuntoon koko ihmisen sielu ja ruumis yhdessä rytäkässä. Koskaan enää eivät huonot ajatukset tule saavuttamaan tajuntaani. Enää koskaan en hermstu. Enää koskaan en tiuski. Enää koskaan en kadehdi ketään. Enää koskaan en ajattele mitään rumaa vaan olen tyyni, ystävällinen enkä varsinkaan ota itseeni mistään, vaan nauran iloisesti, joku muu onkin niin heikko, että ilkeilee. Koska heikkous on sallittua (muille) ja ihmisille täytyy antaa anteeksi kaikki jo ennenkuin he tajuavat olleensa vähän ikäviä.

Seuraavaksi inhoaa sitten sitä, että on syönyt neljänneskilon suklaata ja litran jäätelöä ja päättää samaan syssyyn ettei enää ikinä sorru moiseen ja heti huomenna alkaa laihdutuskuuri ja dieetti ja jokapäiväiset intensiiviset liikuntaharrasteet, joissa ei hikeä, vaivaa eikä aikaa säästetä.

Hampaiden pesun jälkeen nämä kauniit ja hyvät suunnitelmat mielessä sitä sitten kellistää päänsä tyynyyn ja käy nukkumaan.

Ja mikä ihme onkaan tapahtunut, kun aamulla, kunnon yöunien jälkeen herää! Kaikki on taas hyvin. Yön aikana ovat suomukset pudonneet silmiltä ja kaappi on tarpeeksi siisti ja luonne vikoineen ihan siedettävä. Oikeastaan hyvä. Ehkä sitä on ihan kiva ihminen oikeastaan. Useimmiten.

Vaikka kyllä sitä parannettavaa, aina löytyy ainakin omasta luonteesta ja pieni askel kohti parempaa ihmistä on aina otettu itseruoskinnan yhteydessä.

Tämä vaan tiedoksenne – olen tänään parempi kuin eilen.Ainakin vähän. Ainakin hetken. Ja myös virkeämpi 😉

Onko tuttua?

♡

Iloa päivään!
Hanna