Kaalikääryleitä maailmalla

Kauheaa säätöä ollut tässä ja kaikki asiat jotenkin jumittaa. Olen kirjoittamassa matkapäiväkirjajuttuja tänne lomaltani, mutta kuvamateriaalia on niin järkyttävä määrä , että sen seulomiseen menee tovi. Mutta luin äsken niin kiinnostavan postauksen vietnamilaisesta patongista, jossa myös kerrottiin mm. miten kaalikääryleet ovat tulleet pohjoismaihin, että on pakko nyt heittää pikku kirjoitus Romanian matkan herättämistä ruoka-ajatuksista.

Kävin siis pienellä reissulla Romaniassa, Sibiun kaupungissa ja söin siellä kiinnostavia ruokia ja harmitti, kun matka kesti vain neljä päivää ja ruokia olisi ollut maisteltavaksi paaaaljon pitempään.

Voisi ehkä kuvitella, että romanialaisissa ravintoloissa ei olisi tämän päivän ruokatrendien mukaista tarjottavaa. Väärin. Siellä on mitä vaan. Ruokalistat on kirjoitettu useilla kielillä ja vaikka henkilökunta ei aina osaisi englantia, niin tilaaminen onnistuu hyvin. Saksaa puhutaan enemmän, mutta minun koulusaksallani saan tilattua vain kahvia, Coca Colaa ja suklaakakkua kermavaahdon kera. (Eine tasse cafe, eine Coca Cola und eine Schacher Torte mit schlagsahne, bitte!)

En ehtinyt syödä esimerkiksi keittoa, joka tarjoiltiin suuressa tyhjäksi kaiverretussa leivässä, mikä vähän harmittaa. Romanialaiset keitot ovat herkkua. Söimme mm. lihakeittoa, joka oli tehty kirkkaaseen liemeen ja toki myös gulassikeittoa smetanan kanssa. Ruokalistoilta löytyi ilahduttavan paljon traditionaalisia romanialaisia ruokia ja niitä syödessämme ihmettelimme monta kertaa ääneen sitä, miksi suomalaiset ravintolat eivät tarjoa hyvin valmistettuja perinneruokia. Onko se joku häpeän jäänne? Joskus muinoinhan meillä oli ravintoloita, jotka tarjosivat ns. kotiruokaa. Ne olivat rasvalta käryäviä baareja ja ruoka oli kaukana hyvästä kotiruuasta. Se oli rasvaista, mautonta harmaata mönjää, joka oli maustettu valkopippurilla. (Joka mauste on varmaan siitä syystä kadonnut kaikista resepteistä ja hyvä niin, sillä jos sitä käytetään liikaa, se muistuttaa aivastuspulveria)

Usein soimataan ABC:tä ja toivotaan takaisin pieniä tienvarsikuppiloita. Minusta tuntuu, että aika kultaa muistot, sillä enimmäkseen ne olivat juuri tuollaisia rasvan käryisiä baareja, joissa oli pisteenä iin päälle vielä niin hirvittävät käymälät, että mieluummin kävi kyykkypissalla tienposkessa, kuin avasi noiden eriöiden ovia. Minä tykkään ABC-ketjusta. Tietää tasan mitä saa, bensaa saa aina ja puhtaat vessat odottavat. – no niin nyt tämä stoori karkasi ihan käsistä.

Takaisin Romaniaan. Söimme siellä mielettömän hyvää, aivan loisteliasta osso buccoa. Siinä oli kaikki kuten pitää. Eikä mitään perunoita tai riisiä sen kanssa. Pataan oli pistetty niin paljon vihanneksia, että muuta ei tarvittu. Ja sitten ne kaalikääryleet. Ne eivät olleet makeita, kuten meillä, eikä puolukkahilloa ollut lisukkeena, vaan aavistuksen happamat kääryleet tarjoiltiin smetanan kanssa ja voi maailma, miten ihania ne olivatkaan. Smetana tai hapankerma on sekä Romaniassa, että Virossa paljon pehmeämpää ja ohuempaa kuin meillä. Kun sen yhdisti kääryleisiin syntyi täydellinen makujen sinfonia. Kääryleet eivät olleet kauniita, vaan vaalean aneemisia, mutta ulkonäkö petti. Lisäksi ne eivät olleet lainkaan rasvaisia vaan kevyitä. Ja jälleen vain kääryleet, ei esimerkiksi perunaa.

Nyt kun meillä on ravintoa Finnjävel, joka tarjoaa suomalaista perinneruokaa fine dining –tyyliin, olisi mahtavaa, jos se innostaisi joitain ravintoloita tekemään suomalaisia perinneruokia maittavalla ja ihanalla tavalla. Kuten hyvät kotikokit tekevät. Tätä unelmointia voisi jatkaa pidemmällekin. Esimerkiksi pienten leipomoiden tekemiin karjalanpiirakoihin kaikenmaailman kolmioleipien (yök) sijaan ja entäpä voileipäkakut! Kaikki rakastavat hyviä voileipäkakkuja. Mutta ehei! Meillä tarjotaan ciabattaa ja ties mitä mutta.

Leivonnaiset olivat Sibiussa aivan oma lukunsa. Vertaansa vailla oleviin herkkuihin oli käytetty maltillisesti sokeria ja mikä parasta, leivokset ja kakkupalat olivat pienehköjä. Sivistyneen kokoisia. Paitsi se yksi tapaus… jälkiruoka jonka tilasimme Sibiun ulkopuolella pienessä ravintolassa. Se käsitti kaksi isoa donitsia, joiden päällä oli munkit maukkaan vuoren päälle oli laitettu mustikkahilloa ja smetanaa. Annos oli juuri niin suuri kun juuri kuvittelet. Ja se oli aivan taivaallisen hyvää. Taikina josta munkit oli tehty, oli jotain jollaista en koskaan ennen ole maistanut ja Romaniassa totta tosiaan osataan keittää leivonnaisia rasvassa. Kuori on rapea ja maukas. Leivonnainen ei ole imenyt rasvaa ja koko herkku oli aivan yksinkertaisesti suussa sulavan hyvää. Minun piti vain maistaa, mutta ei siitä mitään tullut. Söin puolet annoksesta ja nautin joka suupalasta.

Niin ja hintaahan näillä herkuilla ei ole. Ruoka-annokset maksavat 6-12€ ja kakkupala tai leivos 1,30€

Pian kerron teille lisää Sibiusta – se oli ihana, hieno kaupunki.

♡

Hanna