Miehelläni ja minulla oli 20-vuotis hääpäivä reilu viikko sitten ja se sai minut ottamaan esiin vihkisormukseni. Se ei ole aina sormessani, sillä olen hyvin vaihtelunhaluinen korujen suhteen. Vaihtelen sormuksia käsissäni yhtenään ja keräilen erilisia epäaitoja sormuksia.
Sormusinnostus alkoi joskus viisitoista vuotta sitten, kun sain äidiltäni sormuksen, jonka hän oli saanut isältäni joskus 70-luvulla. (Itse asiassa minulla on joitain hämäriä muistikuvia siitä, kun isä antoi sormusrasian äidille ja äiti avasi sen…mutta yhtä hyvin se voi olla kuvitelmaa)
Kun sain sormuksen rakastuin siihen heti. Se sopi käsieni mittasuhteisiin ja tuntui mukavalta sormessa. Sormus on hopeaa ja sen kirkas kivi on vuorikristalli, jonka ympärillä on hopeinen reunus. Reunuksessa on tummia viivoja. Aikansa tuote totta tosiaan.
Kun aloin käyttää sormusta suuret sormukset olivat harvinaisia ja koruni herätti huomiota. Monien mielestä se oli vähän naurettava. Minusta se oli upea. Siihen oli myös helppo yhdistää erilaisia muita hopeasormuksia. Ja toinen intohimoni, suuret rannerenkaat sopivat sen kanssa erinomaisesti.
Sitten yhtenä päivänä pari vuotta sitten sormusta ei enää ollut missään. Olen etsinyt sitä joka paikasta. (Kuulen äitini mielilauseen korvissani: ….”paitsi sieltä missä se on…”!!! shit! Se on totta!) Mutta sitä ei löydy. Olen voinut jättää sen jonnekin, ehkä kuvauspaikkaan, ehkä johonkin pukuhuoneeseen tai kuvausvaatteen taskuun. En tiedä. En usko, että se on voinut jäädä mihinkään naistenhuoneeseen, kun olen pessyt käsiäni, sillä silloin unohtamisen ehkäisemiseksi, laitan aina sormukset hampaitteni väliin käsien pesun ajaksi.
Sormus vaan ei jätä minua rauhaan. Ajattelen sitä jatkuvasti. Siksi teetin itselleni vuosi sitten uuden sormuksen, joka on myös suuri, se on hopeaa ja kivenä on vähän samaa tyyliin hiottu kivi, kuin vanhassa sormuksessani. Kun katsoo suoraan ylähäältä, molempien kivien pohjassa on kahdeksan sakarainen tähti. Niin kaunis! Uuden sormuksen suunnitteli minulle Tina Tillander sillä ajatuksella, että suurehkon sormuksen tuli muistuttaa entistä, mutta olla ihan toisenlainen ja kuitenkin minun tyyliini ja käsiini sopiva. Se on ihana. Uuden sormuksen kivi on kirkas akvamariini, joka on vahvempi kuin vuorikristalli. Siihenkin sopii monenlaiset sormukset ja rannekorut viereen. Se on ajattomampi ja modernimpi kuin vanha sormukseni.
Uusi sormus tuntuu hyvältä sormessa ja tuo iloa, rakastan sitä. Mutta kaipuu ei hellitä. Olen kuullut niin ihmeellisiä tarinoita kadonneiden korujen yllättävistä retkistä ja löytymisistä, että halusin kirjoittaa tämän stoorin, jos vaikka joku on löytänyt pikku aarteeni ja sattuisi näkemään tämän blogin ja kuvan sormuksesta. Olisi se huimaa saada vanha kaverini takaisin.
Ja vihkisormuksesta sen verran, ettei pidä luulla etteikö se olisi minulle tärkeä ja rakas, vaikka se ei ole aina sormessani. Sormusta tärkeämpi on sen merkitys minulle. Se ei ole sormessa, vaan sydämessä. Ikuisesti.
Sormus – kaipaan sinua – tule takaisin!
♡
Hanna
Toivon aarteesi löytyvän, tunnearvo on rahaa tärkeämpi.
Kiitos Hannele – olet oikeassa!
Hanna
Onnea uuden sormuksen johdosta, sillä Tinan sormuskin on huikea ja saa kirkasta hohtoa käteesi✨✨✨✨✨Olen kova jemmaamaan erilaisia juttuja…Kaksi niistä ovat olleet jopa yli kaksi vuotta kuin nielaistuja, kotiimme‼️
Yhteistä niiden löytymisen kannalta on se, että ne löytyivät totaalipowersiivouksessa, kunnon kohde torpeedo iskussa. 1. Kylppärimme marmoritason jämäpalasta tekemäni hyllyn alta.2. Keittokirjojeni takaa. Ensimmäisessä iskussani pesin kaakelit ja asensin mm. Kirkasvalolampun sekä erinäisiä suurentavia peilejä kohteeseen, jonka jälkeen siirryin alemmas ja alemmas lopulta tasoilleJa sitten, SIINÄ SE MÖLLÖTTI löytöni , kuin aarre aarteenetsijällä.
2. Tapahtui viimeviikolla, noin 10 neliötä keittiötasoa sai kädestäni harmaan sävymaalauksen.
Pojat olivat lähteneet landelle ja saatoin olla kaaoksen keskellä rauhassa. Kaikki piti siirtää, käydä läpi ja heittää pois, kaikki yli kymmenessä vuodessa kerääntynyt massa. Voin kertoa, että 5 päivää, 6h jokaisena aamuna siirsin, maalasin ja tutkin ja heitin pois! Lopulta tuli keittokirjahyllyn vuoro ja siinä se sitten taas oli-AARRE, varma kätkö, mistä kukaan ei ollut osannut etsiä. Olin jo ostanut uuden samanlaisenkin pojalleni. Mutta palkkio se oli jälleen. Nyt minulla ei ole enää mitään hukassa Hanna Dear, mutta kotini on kuin uusi ja hohtaa. Ehkä tämä auttaa, ehkä ei mutta oman kotimme salainen agentti pääsi myös ansaitulle kesälomalle
Hahahahah! MITEN IHANA STOORI!!!
Kiitos!
Tämä antoi toivoa – ja mua on jo pitkään kiinnostanut tehdä jätti siivous = hävitys meillä. Kamaa pois pois pois. Mutta se vähän antaa odottaa tekijäänsä huomaan!
Kiitos tästä
Tuli hyvä fiilis!
Hanna
Mä olen kadottanut mun isän ja äidin kihlasormukset 🙁
Joko perintöpiironki nielaisi ne tai sitten ne vaan yhden siivouksen yhteydessä tekivät hypyn roskikseen! Korvaamattomat
Se on iin ihmeellistä mihin tavaroita voi kadota! Aivan kuin olisi joku musta aukko, joka niitä nielee!
Hanna
Piti vielä lisätä, että kaunis on tuo sinun uusikin sormuksesi, mutta vanhan tunnearvo on vaan aina niin suuri
Kiitos Raijis – juuri niin – se tunnearvo ja tuttuus. Täytyy tottua uuteen ja saada siihen omat hyvät tunnelmat!
Hanna