Kiusallinen totuus lävähti noin kuukausi sitten vasten kasvojani ja vaikka olen aina tiennyt asian, olen nyt kuopan pohjalla. Onneksi tiedän, että täältä pääsee pois. Luulen kuitenkin, että moni saattaa jäädä tänne ansaan.
Kuopan nimi on mukavuus, mutta kuten paratiisissa, mukavuuskuopassakin luikertelee käärme.
Kysymys on liikunnasta ja liikkumattomuudesta ja kivusta ja kivuttomuudesta.
Kesä on mennyt Suomen kaunein koti –ohjelman kuvauksissa ja treenejä on ollut vaikeaa sovittaa kuvauspäiviin. Tosin se olisi ollut mahdotonta. Olen laiska liikkumaan yksin. En vaan saa itsestäni irti sitä että lähtisin salille tai ylipäätään mihinkään liikkumaan. Olen jopa tehnyt treenihuoneen kotiin, joten pitkä ei ole matka painojen, maton, kepin ja kuntopyörän luokse. Mutta ei onnistu. Aina teen jotain ensin. Lopulta ei ole aikaa treeniin. Siksi yksilövalmentajan kanssa tehtävät treenit ovat minulle sopivia. Kun on sopinut ajan, on pakko irrottaa kädet tiskiharjasta, tietokoneen näppäimistä tai mitä joutavaa nyt sitten mahdankaan tehdä.
On hiivatin ärsyttävää, että asian laita on mikä on. Tyttäreni heittää treenikassin olalleen harva se päivä ja lähtee treeniin. Miksi minä en saa sitä rutiiniksi?
Miksi nyt tästä kirjoitan? Koska olen kipeä. Kroppa on romuna ja vyötäröllä röllöttää löllämakkaroita ja mua inhottaa tämä combo.
Koko hartiaseutuni on jumissa ja päätä särkee joka päivä, kuten kolme vuotta sitten, ennen kuin aloitin Fustra-treenit. Syön särkyläälleitä jatkuvasti. Ne nostavat verenpainetta, ja minulla on siihen muutenkin lievää taipumusta. Sitä paitsi on typerää syödä särkylääkkeitä saamattomuuteen. Sairaan typerää.
Jotenkin kierosti naurattaa sekin, että Fustra on todistetusti apu niska- ja hartiaseudun ongelmiin. On tehty oikein tutkimus UKK-instituutissa jossa asia on todistettu. Olen siis malliesimerkki. Kun treenaan olen kunnossa, kun lopetan saan kaiken tuskan takaisin. Ei se paljon lohduta. Tunnen itseni vaan entistä typerämmäksi.
On toinenkin ongelma. Se on jalkaterässä. En voi kunnolla kävellä, kun jalkaterässä repii hirveä kipu. Menin lääkärille puoli vuotta sitten kärsittyäni vaivasta pari vuotta. (Ihan kaikissa liikkeissäni en siis ole nopea…!) Olin varautunut leikkaukseen. Katin kontit! Jalkateräspesialisti sanoi, että homma hoituu jumpalla ja saisin liikkeet fyssarilta. Hän muistutti vielä, että se on sitten elinikäinen sitoutuminen asiaan, tai vaiva palaa. Otin asian todella vakavasti ja jumppasin, kuten määrätty oli, kolme kertaa päivässä joka ikinen päivä. Kysymys oli aktiivisista venytyksistä, joihin kuluu aikaa kymmenen minuuttia. Lopulta kipu alkoi tosiaan hellittää ja vaiva katosi. Jopa alkava vaivaisenluu suortui! Se jos joku on suoranainen ihme. Mitä sitten tein? En mitään. Eli tietysti, koska ei ollut kipua, lopetin venytykset. Ne unohtuivat. Joko arvaatte mikä on tilanne nyt? Aivan niin – pirullinen jalkateräkipu on palannut.
Kuten alussa sanoin, onneksi tiedän kuinka täältä kuopasta noustaan ja tiedän senkin, että jo muutaman Fustra-tunnin jälkeen saan apua, mutta se ei ole lopullista. On vaan treenattava säännöllisesti ikuisesti. Ja nythän se taas onnistuu, kun ohjaajani tulee lomalta ja kuvaukset loppuvat. Silti on pakko saada päähäni se juttu, että treenaan säännöllisesti kaikissa olosuhteissa. Pitäkää peukkuja että saan sen jotenkin siirrettyä solumuistiini lopullisesti. Sillä tästä ei tule yhtään mitään näin.
En ymmärrä kuinka liikkumattomat ihmiset tulevat toimeen. Eivätkö he tunne kipua lainkaan?
Tänään menen uudelle salille yksin treeniin tai jumppaan. Jumpat jännittää. Perästä kuuluu!
♡
Hanna
Heipähei Oulusta.
Lukiessani juttuasi huomasin, että saman tapasessa käärmeen kuopassa oon itekki. Syy on kyllä eri lainen ku sulla. Mutta lopputulema kuitenki siinä määrin sama, että arvelin avvautua hiukan siitä.
Päätä on särkeny, ei päivittäin, mutta liian ussein kuitenki. Joskus yöllä herrään päätä kääntäessäni, ku niskaan sattuu. Tämä on meleko outo olotila mulle, koska niska-hartiavaivat ja päänsärky on ruukannu olla aika harvinaisia vaivoja mulle.
Myös mahamakkarat on lissääntyny huomattavasti ja olotila on sanalla sanuen tukala.
Pyöräilyä oon kyllä itekki harrastanu, johtuen siitä, ettei mulla oo autua ollenkaa ja tykkään kovasti valokuvata luontua. Siinä hommassa pyörä on paras mahollinen kulukuneuvo. Pyöräki oli välillä vähä huonossa hapessa, joten mikkää nautintohan pyöräily ei ollu, mutta tulipahan silti tehtyä.
Kuntosali ja jumpat on jääny, ja sen tojellaki huomaa niskassa ja päässä särkynä. Mullaki on kotona jumppavälineitä, ja kyllä jumppa onnistuu ihan kehon painollaki. Knowhowta jumppiin, lihashuoltoon ja kestävysliikuntaan ois kyllä, ku oon hieroja/liikunnanohjaaja koulutuksiltani ja oon myös teheny näitä hommia vuosikausia.
Mutta ku ei jaksa, ei pysty, ei kykene. Lähinnä se johtuu sairastamastani masennuksesta, mutta kyllä rahan puutteellaki on osasa asiassa.
Mutta nyt ku mieliala on hieman kohonnut, nii oon päättäny, että lähiaikoina asioihin tullee muutos, ja kovalla käjellä. Tämmöstä olotillaa ei jaksa petokaa. Niihän se on, että ku roppa on paremmassa kunnossa nii mieliki voi sitä kautta paremmin. Myös ravinnolla on osasa asiassa, ja lähinnä sen laadun jne parantamisessa, koska onhan suolisto toiset aivot.
Mukavia liikuntahetkia Sinulle Hanna, minulle ja myös muille, jotka ovat, syystä tai toisesta, olleet liikuntaa harrastamattomia. Hyvvää kesän jatkua!!!
Päivi,
Ihana kuulla että olo alkaa helpottaa! Joka hetkenä kun helpottaa niin paljon, että voit lähteä liikkumaan vaikka kuinka vähän, niin mene! Kuten tietysti tiedätkin, niin liikunta ruokkii hyvää mieltä ja Oulu on niin mielettömän kaunis kaupunki, että siellä vaikka puiston penkillä istuminen tuottaa mielihyvää!
Toivon ssinulle hyviä hetkiä loppukesään ja syksyyn ja ilon pilkahduksia ellei peräti ryöpsähdyksiä.
Lämmöllä <3
Hanna
Hei,
sama täällä Kuopiossa ja suunnilleen sama vikakin jalassa..
Viime syksynä leikattu jalka / asento virhe / koko nuoruuteni käyttänyt huippareita ja nyt leikkaus…
Jumppaohjeet hyvät ja jo kahden vkon tauko tekee kireydet ym…
Joten kunnon kuoppa käärmeineen täälläkin…
Ihana kirjoitus sinulta – kiitos siitä ja pidetään lupaukset lääkärille
Hyvää kohta alkavaa syksyä
Sirpa
Sirpa,
Joo mä olen nyt ottanut itseäni niskasta kiinni ja koetan kovasti muistaa tehdä ne jumpat monta kertaa päivässä! Korkokengät on mulla vaihtuneet sämpylöihin – on niissä vaan kiva kävellä. Mutta kyllä niitä huipareita kaipaa…
Kiitos kommentista ja hyvää ja ihanaa loppukesää ja syksyä sinulle myös!
Hanna
Tsemppiä, Hanna! Niin tutulta kuulosti. Nimittäin tämä kuopassa olo. Minun käyttämä sali lopetti kesäkuussa ja miten voikaan olla vaikea lähteä uuteen paikkaan. Kotoakin kyllä löytyy kuntohuone mutta sinne kun menee, voi aivan hyvin lähteä saman tien pois eikä kukaan katso, että mitä tuo nyt noin. Yleiselle salille kun vain sai itsensä sisään, oli pakko tehdä jotain ennen kuin saattoi lähteä ja yleensä siitä sitten innostuikin niin, että helposti tunti-puolitoista vierähti. On se vaan kumma juttu, että vaikka hyvin tietää mikä auttaa tähän kipeään oloon, niin silti laiskuus voittaa. Mutta yritetään tsempata! Vakaasti aion minäkin taas ottaa kuntoilun rutiineihini ja jättää tekosyyt sikseen. Ihanaa syksyn tuloa sinulle!
Hei Teija!
Tsemppiä syksyyn! Mulla on kortti uudelle salille ja juuri kirjoitan postausta liikunnasta. Oon päässyt rytmiin mutta haluan vielä enemmän. Mulla on nyt haasteena pari juttua joista en uskalla kertoa, kun pelkään etten onnistu. Vain muutama liike, ei mitään maratooneja tms. Mutta kivut on multa jo pois, kun ryhdyin taas treenaamaan. (paitsi että nyt on kipeinä lihakset, mutta sitä rakastan!
Voi hvyin ja kiitos kommentista!
Hanna