No niin ystävät! Käsi ylös kuka on nukahtanut noloon paikkaan?
Tiedättekö sen tilanteen, jossa pää alkaa pilkkiä ja kaivattu ja suloinen kaikenkattava lämmin unohdus ja uni kaappaa ihmisen lämpimän pehmeään syleilyynsä? Jos olet kotona TV:n edessä se on ihan okei. Jos olet julkisella paikalla se ei ehkä ole ihan okei.
Eilen oli pitkä päivä. Se alkoi viideltä aamulla suihkulla ja jatkui kello seitsemältä maskituolissa. Kuvausten ja heppoisen eväslounaan jälkeen osallistuin sisältömarkkinointitapahtuma PING Helsinkiin, jossa oli paljon kiinnostavia ihmisiä ja workshoppeja. Tilaisuudessa oli tarjottu upea lounas, johon en ehtinyt osallistua ja välipalatarjoiluna oli kaikki maailman herkut, joista minun vahingokseni oli lähes kaikissa sokeria, jota vältän. Tarjolla oli suklaamoussea, käsintehtyjä konvehteja, karkkeja, wienereitä croissantteja ja vastaavaa. Oli myös hedelmiä ja pikkuisia smoothiepikareita, jotka kaikki olivat ihania, jos oli syönyt sen hyvän lounaan.
Nälkä kaihersi. Kovan työviikon viimeisenä päivänä aloin olla jo aika väsynyt ja meinasin lähteä kotiin monta kertaa, mutta aina joku kiinnostava keskustelukumppani sai minut pysähtymään ja jäämään. Lopulta nälkä kasvoi niin suureksi, etteivät hedelmät riittäneet. Valitsin kaikesta, mitä en yleensä syö, croissantin. Hyvää oli. Nälkä helpotti ja päätin jäädä vielä vähäksi aikaa. Seuraavaksi oli luvassa kaksi superluentoa. Menin istumaan saliin ja puheet alkoivat. Erittäin kiinnostavaa tietoa ja ajatuksia herättävää ja ruokkivaa puhetta. Ja sitten, kuin varkain se alkoi. Silmäluomet tuntuivat hetki hetkeltä raskaammilta ja lopulta vastustus oli mahdoton rasti. Pää painui alas ja uni voitti. Kas niin – miten hienoa! Siinä istuin ja vetelin sikeitä, ja kun maailman ääristä oli tuotettu fantastisia puhujia niin Hanna se liiteli unten mailla. Heräsin taputuksiin. Mietin kuinka moni oli huomannut…. Löydänkö kenties jostain Instan tai Facebookin syövereistä oman kuvani, jossa pää riippuu rinnalla, suu on puoli avoinna ja kroppa roikkuu säkkimäisessä kumarassa niin, että hädin tuskin pysyn tuolilla…. No enpä olisi ensimmäinen! Viime aikoina olen nähnyt kuvat uneen vaipumaisillaan olevasta liikenneministeri Anne Berneristä ja prinsessa Victoriasta. Korkea-arvoisessa seurassa siis mennään.
Annan itselleni anteeksi ja syytän raskasta viikkoa ja croissanttia. Pulla väsyttää, kunnon ruoka virkistää.
Vaan eipä ollut ensimmäinen kerta. Olen kunnioittanut unellani mm. Tuhkimoa Tallinnan oopperassa ja uinunut rauhallista ja syvää unta jazzin tahdissa omaan kuorsaukseeni heräten legendaarisen Ella Fitzgeraldin konsertissa.
Ymmärsin, että on parasta lähteä lepäämään kotiin vain todetakseni kotipihalla, ettei minulla ole avaimia. Syvä huokaus ja matkaan taas, nyt kohti kaupunkia hakemaan tyttäreltä avaimet. Ja nälkä sen kun kasvoi. Menimmekin sitten yhdessä tyttäreni kanssa syömään thaimaalaiseen ravintolaan ja kohtaloni oli saada niin tulista ruokaa, että sain sen juuri ja juuri alas kurkustani. (Viereisessä pöydässä istui kiinalaismies joka tilasi erikseen kulhollisen(!!!) pieneksi pilkottua tuoretta chiliä ja popsi sen suuhunsa hyvällä halulla kalaruokansa särpimenä) Ajelin sitten kotiin, jossa olin vihdoin yhdeksältä illalla. Söin kolmasosan torstaina tekemästäni rapaperipaistoksesta (koska vältän sokeria!!!) ja menin vähän sängynpäälle… heräsin aamulla viideltä tekoripset poskilla. Sellainen vuorokausi oli eilen – saa nähdä mitä tänään tapahtuu!
Hei iloa päivään ystävä – Oletko nukahtanut joskus nolosti? Kerro – nauretaan yhdessä!
♡
Hanna