Aika rientää, niin ettei oikein tahdo perässä pysyä. On pitänyt jo pitkään kirjoittaa Henri Alénin ja Tommi Tuomisen uudesta ravintolasta Finnjävelistä, joka aukeaa huhtikuun alussa Etelärantaan, entisen ravintola Haviksen paikalle. Mielestäni Finnjävel on tapaus.
Ravintolan ideana on tarjota suomalaista fine dining -ruokaa. Kuulostaa ihan simppeliltä, mutta ei se ole simppeliä. Se on upea juttu koska:
Suomalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita ei ole. Kyllähän meillä saa poronkäristystä ja paistettuja silakoita ja niiden myötä ähkyn, mutta minne veisit ulkomaisen liikekumppanin syömään Suomi-ruokaa? Ja mitä se suomalainen ruoka on?
Henri Alén sai idean suomalaista ruokaa tarjoavasta ravintolasta tilattuaan Tanskassa hienossa ravintolassa listalta norjalaista perunarieskaa, joka oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Kotiin palattuaan hän yhtäkkiä tajusi, että miksi ihmeessä perunarieska oli juuri norjalaista? Suomessahan on syöty perunarieskaa satoja vuosia.
Alén ryhtyi tutkimaan suomalaista ruokakulttuuria juurta jaksain. Hän halusi perustaa Suomi-ravintolan, jossa olisi perinteiset maut mutta fine dining -tyyliin. Hän ylipuhui kumppanikseen toisen huippukokin, Tommi Tuomisen. Siitä alkoi opintomatka suomalaisten makujen maailmaan ja perinteisiin valmistustapoihin. Alén kertoi lehdistötilaisuudessa, kuinka kaksikko on matkannut ympäri Suomea ja käynyt oppimassa perinteisiä valmistustapoja mummoilta ja mammoilta. Esimerkiksi poronpotkat lappilaisessa kodissa olivat olleet kuin suoraan espanjalaisen huippuravintolan keittiössä valmistettuja vasikan potkia, paitsi parempia, Tommi Tuominen kertoi. Tästä matkasta ja koko ravintolan synnystä on tehty myös TV-sarja joka nähdään MTV:n kanavilla.
Kaiken tämän kuuleminen infotilaisuudessa oli hienoa. Mutta kaikkein parasta oli se, että joku on todellakin viimein tajunnut tämän asian. Olen odottanut tällaista herätystä vuosia. Kaikensorttista ideaa ja raaka-ainetta rahdataan ympäri maailman ja samaan aikaan melkein jokaisen huippuravintolan filosofiana on lähiruoka. Eli raaka-aineet tuodaan mahdollisuuksien mukaan läheltä, mutta ideat ovat kyllä tulleet niin kaukaa idästä, lännestä ja etelästä, kuin vain mahdollista. Missä on viipynyt perinneruokien nostaminen niiden omaan arvoonsa? Me matkaamme ympäri maailmoja ja maistamme kaikkien maiden perinneruokia (jota pizzakin on!) mutta emme osaa arvostaa omia perinteitämme. Olen niin tohkeissani tästä projektista, että tutisen.
Edes karjalanpiirakkaa ei ole helppoa löytää sellaisena versiona, jonka mielellään tarjoaisi ulkomaiselle vieraalle. Maassa, josta saa edelleen maailman puhtaimpia raaka-aineita valmistetaan ruokaa, koko maailman twisteillä. Vain Suomi-twisti puuttuu menusta.
Kaiken lisäksi Finnjäveliin tulee oma meijeri, jossa valmistetaan omaa viiliä, smetanaa, piimää kermaviiliä ja rahkaa. Oi voi miltä ne tulevatkaan maistumaan! Sametilta! Maidossa on kuulkaa eroja ja hapanmaitotuotteissa varsinkin.
Ravintolan kotimaisuus ei ole vain menussa ja valmistustavoissa, vaan ihan kaikessa. Ravintolan sisustuksesta vastaa Ateljé Sotamaa ja kaikki ravintolan kalusteet, astiat, valaisimet ja tarjoilijoiden asut tulevat olemaan suomalaista tuotantoa ja designeä. Ja nyt ei puhuta suurista valmistajistamme, joiden tuotteita ei enää tehdäkään Suomessa, vaan pienistä, ihanista, omaperäisistä taideteoksista. Suomalaisten suunnittelijoiden ja käsityöläisten taidonnäytteistä. Esimerkiksi astiasto ei ole vain yhden muotoilijan käsialaa, vaan eri osat ovat eri osaajien jäljiltä.
Kun menin ensimmäisiä kertoja Saarenmaalle joskus vuonna 2004 yövyin hienossa Pädasten kartanohotellissa. Se kuului jo tuolloin Small Luxury Hotels of the World –ryhmään. Kun menin huoneeseemme, vuoteella oli Muhunpeitto, kaunis käsin kirjailtu perinnekäsityö ja tyynyllä oli paperista kierretty tötterö, jonka sisällä oli kuivattuja marjoja ja pähkinöitä. Saarenmaan omia juttuja ylpeästi luksus hotellin paraatipaikalla. Ei ylikansallisten suklaatehtaiden konvehteja, eikä anonyymiä peitettä, vaan jotain omaa. Olin innoissani ja ajattelin kuinka ihmeellisiä virolaiset ovat. Kaiken sen sorron ja paineen alla, he ovat säilyttäneet ylpeytensä ja arvostavat omaa erityisyyttään. Sitä kaipaan tänne Suomeenkin. Ihaillaan muita mutta arvostetaan myös omaa. Ei itsensä vähättelyllä pitkälle pötkitä.
Koska ravintola tulee olemaan fine dining paikka ja sen konsepti irtaimistoineen on mitä on, ei siitä ihan joka pojan paikkaa tule. Tuskinpa minäkään sinne menen syömään, ellei käy joku hyvä tuuri. Mutta olen onnellinen, että joku uskaltaa ryhtyä tähän ja toivon sydämestäni Henkalle ja Tommille menestystä. Toivon myös, että tämä on vain alku. Tahtoisin lisää vastaavaa kaikilla saroilla. Suomi on maa, joka on luonnostaan tällä hetkellä trendien aallon harjalla. Uniikki, puhdas, hiljainen ja kaunis maa jossa asuu vieraanvarainen kansa, jolla on silmää kauneudelle. Tämä on hieno turistikohde, jolla on paljon elämyksiä annettavanaan, vain usko itseen puuttuu. Onneksi se ei puutu kaikilta!
Muistakaa ostaa mämmiä – tai tehdä sitä itse!
Love
Hanna