Stressinpoistoidea josta saa tuplahyödyn!

Kevät on niin ihana juttu, mutta kaikkihan me tiedetään myös, että se paljastaa tietyt jutut: likaiset ikkunat, ihmeelliset pölyseitit joita riippuu siellä täällä kuin liaaneja viidakossa ja jotenkin lähes kaikki mihin katsoo näyttää yhtäkkiä nuhjuiselta.

Sama asia tapahtuu myös mun naamataululle. Olen tässä rasvannut ja hoitanut sitä ahkerasti ja kuuliaisesti, mutta huomenna on yksi kuvaus juttu ja jotenkin tuntui siltä, että on pakko mennä kosmetologille.

Soitin Tanjalle, johon olen tutustunut Fustra-treenien myötä parin mutkan kautta. Hänen Astara- hoitolansa on Leppävaarassa, vartin ajomatkan päässä meiltä.

Olen ollut jotenkin stressaantunut jo pitkän aikaa ja tuntuu, etten saa järjestettyä töitäni niin, että olisi joku kokonainen vapaapäivä, jolloin ei tarvitsisi avata konetta ja tehdä duunia ollenkaan. Tietyt tekemättömät asiat rassaavat, mutta joudun työntämään niitä eteenpäin kokoajan. Se syö mua. Ja vaikuttaa uneen.

Mutta hyppäsin siis autoon ja lähdin kosmetologille. Voi autuus – se oli i-h-a-n-a-a.

Maksin ensin sillä lämmitetyllä pedillä jännittyneenä kuin jousipyssy. Pikkuhiljaa lämpö ja Tanjan kasvoillani tanssivat sormet, kuumat pyyhkeet ja ihanat tuoksut saivat mut aivan veteläksi. Tanja sammutti valot ja näin silmissäni maailman kauneinta, syvää sinililaa väriä, jossa tähtipöly lenteli. Se oli ihanaa. Upposin siihen väriin ihan kokonaan. Ainoa ajatus, joka ehti käydä päässäni oli hypnotisoija Sami Minkkisen ääni, kun hän sanoo tällä videollaan – ajattele maailman rennointa väriä… Kuuntelen videota usein jos herään keskellä yötä ja haluan nukahtaa uudelleen, enkä ole koskaan kyennyt keksimään millainen on rento väri. Nyt tiedän!

linnunradan väri on maailman rennoin väri minulle. Tänään sen näin!
linnunradan väri on maailman rennoin väri minulle. Tänään sen näin!

Ja sitten hups – nukahdin. Niin makoisat unet. Ja nyt timanttihionnan ja happohoidon sekä kultanaamion jälkeen kirkas iho joka imee voiteet paremmin ja kirkas mieli, joka ei ole stressiä nähnytkään!

Rakastan aamiaisia ja second breakfast on parasta ikinä – paitsi että yhtä hyvää oli second sleep. Toiset unet melkein heti herättyä tähtipölyä katsellen samalla, kun joku hoivaa ihoasi lämpöisellä pedillä. Suosittelen lämpimästi!

Ommmm Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *