On niin paljon asioita, joita mä en ymmärrä.
Tänään luin ystäväni Facebook seinältä: ”Tuppaamme ajatella, että ihminen syntyy tyhjin käsin ja kuolee syli täynnä. Oikeasti synnymme kaiken saaneina ja hetki hetkeltä menetämme sen.”
Kun taannoin valitin jostain asiasta toiselle ystävälleni, en millään saa päähäni mistä, hän totesi rauhallisella äänellä, kuin lohduttaen: Elämä on luopumista.
En käsitä tätä ajatusta, enkä ole samaa mieltä. Minusta elämä on saamista. Pelkää saamista. Koko ajan saa lisää. Ja vaikka joutuukin luopumaan, milloin mistäkin, niin tilalle tulee aina uutta.
Maallinen tomumaja rapistuu eikä voi tehdä enää samanlaisia kärrynpyöriä kuin teininä, mutta en osaa laskea sitä luopumiseksi. Nyt teen toisenlaisia asioita. Juttuja joita en aiemmin ole halunnut, voinut, osannut tai ymmärtänyt tehdä.
Ajatus siitä, että elämä olisi pelkää luopumista syntymästä lähtien, on järkyttävän ankea.
Jokainen päivä on lahja. Ne hankalatkin ja surulliset, joita tulee tietysti eteen. Joutuu luopumaan ystävistä ja läheisistä tahtomattaan, mutta lähtijätkin opettavat sekä eläessään, että lähtiessään.
Joskus käy niin, kun menettää läheisen, että huomaa elämän rajallisuuden uudella tavalla ja tekee omaan elämäänsä suunnan muutoksia. Vaikka on menettänyt rakkaan läheisen ihmisen, on silti saanut häneltä jotain hyvin tärkeää. Arvokkaan läksiäislahjan.
Kolikolla on aina kaksi puolta – hyvä ja huono. Kannattaa takertua siihen hyvään, vaikka väkisin.
Suukkoja päivään ystävät elämä on ihanaa!
♥️
Hanna
paras hetki on aamu ja aamupala ja kahvit
Itse ajattelen kyllä, että saamapuolella elämässä ollaan. Kuten kirjoitit niin välillä on raskaita luopumisia, mutta miten paljon nekin ihmiset ovat antaneet.
Jokainen auringonnousu on uusi mahdollisuus <3
Samaa mieltä sun kaa.