Väsyttää, rasittaa ja tympäännyttää ainainen pilkun viilaaminen ihan kaikesta. Aivan kuin isoa kuvaa kukaan ei enää haluaisi nähdä yhtään mistään. Kun nousee joku haloo ja häly jostain aivan oikeasta tärkeästä ja ihmisten elämään vahvasti vaikuttavasta asiasta, siitä poimitaan joku yksittäinen säie, jota aletaan vetää irti yhteydestään. Sen jälkeen iso kuva katoaa ja ihmiset saavat järkyttäviä raivareita ja syntyy hillitöntä kuohuntaa säikeestä. Lillukanvarret paisuvat kohtuuttoman suuriksi, löyhkääviksi viemäreiksi.
Mee too -kampanja on hyvä esimerkki. Kuinka joku voisi muka olla sitä mieltä, että seksuaalinen häirintä olisi ok? On päivän selvää, että jokainen normaalijärjellä varustettu ihminen tietää missä rajat kulkevat. Ne jotka eivät tiedä, ovat vähemmistö. Mikä on se naurettava pelko, ettei enää voi koskea ketään eikä missään voi enää heittää läppää? Miksi joku haluaa puolustaa ketään sellaista, joka ahdistelee muita. Tietenkin hänen tekonsa ovat tuomittavia.
Omalla kohdallani blogi, jonka ytimenä oli joidenkin lapsiperheiden meluisa käytös ravintoiloissa, kääntyi keskusteluun, jossa oltiin sitä mieltä, että vammaisia lapsia ei saa muka mielestäni viedä ravintolaan. Jaaha. En ole koskaan sanonut mitään sellaista, mistä kyseisen johtopäätöksen voisi vetää.
Samoihin lillukanvarsiin kietoutuvat tapaukset, joissa joku on tehnyt rikkeitä, joista kerrotaan julkisesti. Yhtäkkiä rikkeet menettävät merkityksensä ja syyllistä aletaan puolustaa ”somehyökkäykseltä” ja ”lynkkaukselta”. Minne katosikaan se tapahtunut rike? Miksi siitä ei enää puhuta?
Sukupuolineutraali on tällä hetkellä sana, joka saa ihmiset sekoamaan aivan täysin. Ollaan niin kiinni tyttö poika -ajattelussa, että liikennemerkkimuutos, jossa olisikin vain ihminen, ei tyttöä, poikaa, miestä tai naista, saa aikaan tärinää. Miksi? Entäpä jos jokainen koettaisi laajentaa ajattelutapaansa? Miettiä kohussa olevia asioita positiivisesti? Entäs jos? Miltä minusta tuntusi jos? Jospa se todella olisikin noin? Miksi se ei voisi olla noin?
Asiat, jotka nousevat yleiseen keskusteluun ovat ihan oikeita epäkohtia. Erittäin tärkeitä asioita, jotka kaipaavat kipeästi keskustelua ja ehkä muutoksia ajattelutavoissa ja toimintatavoissa ja se kaikki hyvä, mikä olisi seuraamassa asian esiin tuomisesta, kaatuu järjettömään hulabaloohon, jossa vain viilataan pilkkua. Asiassa pysyminen on kuin yrittäisi taittaa ankeriasta polven päällä.
Aina löytyy ne nillittäjät, jotka kaivavat niitä epäoleellisia pointteja esiin ja mikä ihme siinä onkaan, että niistä syntyy lopulta se kohu? Vai ovatko nämä kohisijat lopulta vain jäävuoren huippu, joka ei edusta koko Suomea vaan palaa somea? Sananalaskua siteeratakseni – tyhmät tynnyrit kolisevat eniten.
Jotkut tuntuvat ajattelevan, että positiivinen suhtautumien asioihin, olisi tyhmyyttä ja vain kriittisyys, joka on negatiivista tarkoittaa, että ihminen olisi älykäs. Ei se niin ole.
Hanna
Joku viisas sanoi joskus; älä mieti miksi muut eivät ajattele asioista niinkuin sinä vaan miksi minä en ajattele samoin kuin muut? Tässä ajassa on vikana instant-ajattelu, joka ei vaadi ajattelua ollenkaan, pelkkää reagointia.
Ytimessä!
Kiitos
Hanna
Heidi. Laittamattomasti tiivistetty! Juha