Juuri nyt Japanissa kukkivat kirsikkapuut ja vietetään hanamia, yhtä Japanin merkittävintä vuotuista juhlaa. Sen tarkoituksena on ihailla kirsikkapuiden kukkia. Tuntuu käsittämättömältä ja ihanalta, että on juhla, jonka tarkoituksena on ihailla kauneutta. Onhan se kaltaiseni esteetikon unelma. Olisi jännittävää, jos joskus pääsisin Japaniin ja saisin istua piknikillä kukkivien puiden alla.

Haluaisin myös käydä japanilaisessa puutarhassa ja metsässä. Koska en ole ikinä Japanissa käynyt en voi olla varma, mutta minusta tuntuu, että koko maan tunnelma on erilainen, kuin missään muualla. Haluaisin aistia sen tunnelman. Uskon, että se on erityisen hienovarainen. Kun olen lukenut Japanista, olen myös ymmärtänyt, että he ajattelevat enemmän ja vähän pidemmälle arkisissa asioissa ja kanssakäymisessä, kuin esimerkiksi me täällä Suomessa. Halutaan esimerkiksi kunnioittaa toisia ihmisiä erityisellä huomaavaisuudella. Kunnioitetaan heidän yksityisyyttään sekä arvostetaan puhtautta ja siisteyttä. On jännittävää, että Tokiossa on yli 13 miljoonaa asukasta ja silti luin, että kaupungissa kuuluu useissa paikoissa enemmän kenkien kopina, kuin liikenteen melu.

Aloin miettiä Japania, koska olen tutkinut ja opetellut käyttämään japanilaista ihonhoitosarjaa Sensaita. Siinä ihoa hoidetaan perusteellisesti ja vähän toisin, mutta vain vähän. Silti halusin perehtyä asiaan kunnolla ja ymmärtää miksi. Kokeilun myötä olen alkanut nauttia Sensain saho -ihonhoitorituaalista valtavasti. Voi tuntua liioittelulta, mutta se pieni hetki, kun hoidan ihoani iltaisin ja aamuisin antaa minulle mielenrauhaa ja tärkeän pysähdyksen kovin hektisessä elämässäni. Rituaali kuulostaa joltain kovin suurelta, mutta ei se ole sen ihmeellisempää, kuin tapa puhdistaa iho ja levittää sille hoitotuotteet. Palkintona raikkaan ja silkinpehmeän ihon lisäksi tulee pieni oma hetki ja rauha. Rauhoittumisen ja pysähtymisen hetket ovat muodostuneet minulle koko ajan tärkeämmiksi. En halua, että elämä valuu ohitseni.

Minulla meni tuokio ennen kuin ymmärsin, miten kaikki toimii. Miksi puhdistusaineita tarvitaan kaksi, mitä on hoitovesi ja kuinka sitä käytetään. Entä miksi sen jälkeen tarvitaan vielä emulsiota ja mitä se edes on. Kun opin käyttämään niitä, en haluaisi ikinä luopua niistä. Sensain tapa hoitaa ihon kauneutta on laittaa tuotteita iholle yksitellen. Eli kaikki hoitoaineet eivät ole samassa purkissa, vaan niitä laitetaan kerroksittain. Näin hoitoa voi helpommin räätälöidä kullekin juuri sopivaksi. Kutakin tuotetta tarvitaan vain pieni määrä kerrallaan, joten ne ovat hyvin riittoisia.
Esittelen nyt kaksoispuhdistuksen ja kaksoiskosteutuksen. Teen molemmat myös oheisella videolla. Klikkaa kuvaa niin video käynnistyy. (Se on lyhyt ja nopea….!)
Kaksoispuhdistus puhdistaa ihon meikistä ja muista epäpuhtauksista täydellisesti.

● 1 ●
Ensin iho puhdistetaan levittämällä kuivalle iholle pari pumpun painallusta puhdistusöljyä Cleansing Oilia, joka sopii kaikille ihotyypeille. Öljy hierotaan huolellisesti sormenpäillä kasvoille niin, että kaikki öljypohjainen meikki varmasti irtoaa. Sitten iho pyyhitään puhtaaksi kostealla Sensai-liinalla tai pestään vedellä. Öljy jättää ihon raikkaaksi.
● 2 ●
Toisessa vaiheessa kämmenelle tiputetaan tippa tai kaksi emulsiomaista kasvojen puhdistusainetta. Kun hieroo joukkoon muutamia tippoja vettä alkaa muodostua suloisen silkkimäinen ihana vaahto. Vaahto hierotaan kasvoille ja se irrottaa kuolleen ihosolukon sekä vesiliukoiset epäpuhtaudet. Vaahto huuhdellaan pois vedellä tai pyyhitään kostealla Sensa-kuituliinalla. Nyt iho on täysin puhdas ja valmis vastaanottamaan hoitotuotteita. Milky Soap sopii kuivalle ja erittäin kuivalle iholle. (Jokaiselle ihotyypille on sarjassa oma tuote.)
Kaksoiskosteutus
● 1 ●
The Lotion, eli hoitovesi. Hoitovesi ei ole kasvovesi, vaan täyteläinen hoitovesi, joka heleyttää ja kosteuttaa ihoa. Hoitovesi valmistaa ihon ottamaan vastaan seuraavan hoitotuotteen. Olen hullaantunut hoitoveteen, koska oikein tunnen, kuinka se imeytyy ihooni. Pidän myös sen, kuten muidenkin tuotteiden miedosta, puhtaasta tuoksusta, joka ei ärsytä lainkaan.
● 2 ●
The Emulsion täydentää kosteutuksen. Se kosteuttaa, piristää ja hoitaa ihoa hellävaraisesti. The Emulsion sisältää Sakura Eternal Complex –yhdistettä, joka aktivoi ihon elinvoimaisuuden.
Sensai on edistyyksellinen ihonhoitosarja joka sisältää Koishimaru-silkkiä. Silkin teho ihonhoidossa huomattiin, kun huomattiin silkkiä kehräävien naisten käsien sileys ja kauneus. Oma ihoni on pehmentynyt kahden kuukauden käytön aikana selvästi. Ihanaa!
Hyviä hetkiä päivääsi
❤️
Hanna
Oi, Japani, jo sanakin saa minut kirsikankukkien maahan. Sinne haluaisin, varsinkin sinne, missä peurat käyskentelevät kaiken kansan keskellä. Mahtavaa kun olet saanut kokeilla Sensain tuotteita, minä vasta olen vuoden verran totutellut Miselliveden ihmeelliseen vaikutukseen. En muuten vaihda, paras meikin puhdistus ikinä! Nopeaa ja vaivatonta! Varmaankin Sensaillakin on sama tuote, jos, menee kyllä kokeiluun! Hanna,ihana blogi!
[…] päivisin muuta kosteusvoidetta. Levitin iholle aamuisin ensin hoitoveden (josta olen kirjoittanut täällä) ja sen jälkeen aurinkosuojan. Sain kevyen tasaisen päivetyksen palamatta auringossa. Repussa oli […]