Kompromissi kadotti traditionaaliset rapujuhlat

Kun kaksi ihmistä alkaa elää elämäänsä yhdessä, alkaa sulautuminen. Tehdään kompromisseja, otetaan uusia tapoja ja jotkut tavat jäävät unholaan. Meillä on käynyt niin, että rapujuhlat on jääneet elämässäni turhan vähiin.

Lapsuudenkodissani elokuiset rapujuhlat olivat itsestäänselvyys. Oi sitä ihanaa tunnelmaa! Äiti kattoi pöydät tunnelmallisesti. Talon ulkoseinältä otettiin runsaasti villiviiniköynnöksen lehtiä ja lonkeroita, joita laitettiin pöytään kynttilöiden lomaan. Katossa roikkuivat paperilyhdyt ja lautasliinat olivat punaiset. Kaikille katettiin myös rapukaulurit ja lautasten viereen vesikulhot, joissa oli mustaherukan lehtiä ja sitruunan lohkoja, sormien huuhtelemista varten. Meillä oli myös rapujuhliin varta vasten tarkoitetut lasit, joihin oli maalattu rapuja sekä tietysti rapuveitset. Rapujen kanssa tarjottiin paahtoleipää, tilliä, majoneesia ja voita. Pöydän ehdoton ykköskoriste oli itseoikeutetusti tarjoiluvati, jossa oli upeasti esille laitettuna vuori saksiniekkoja. Ja rapujuhlissa syötiin vain rapuja. Ei alkupaloja tai jälkiruokaa. Rapuja alusta loppuun saakka. Rakastin niitä juhlia ja rakastan edelleen rapuja, sekä rapujuhlien tunnelmaa.

Puolisoni sen sijaan ei ole mikään suuri rapujen ystävä, eivätkä rapujuhlat ole kuuluneet hänen lapsuutensa perinteisiin. Niinpä jotenkin salakavalasti rapujen syönti on jäänyt minullakin vähemmälle. Itsestään selvästi olemme kuitenkin opettaneet saksiniekkojen syömiset tyttärillemme ja viime vuosina olemme elvyttäneet perinnettä. Edelleenkään, en oikein osaa syödä rapuja alkupalaksi, pihviä pääruuaksi ja lopuksi esimerkiksi mustikkapiirakkaa. Kyllä se niin menee, että rapuja aasta ööhön.

Mutta kaikki eivät ole samaa mieltä. Rapuja on hankalaa syödä esimerkiksi nälkään. Kovassa nälässä kuoret ovat este – ei kiinnostava haaste, jonka sisällä odottaa taivaallinen herkku.

Sain viime viikolla kutsun Kalastajatorpalle syömään rapuja ja tajusin, kuinka hyvä idea rapumenu oikeasti on. Jos seurueeseen kuuluu sekä rapurakastajia, että nälkäisiä kukin voi tilata asioita tahtonsa mukaan. Itsekin nautin myös muista tarjotuista herkuista, kuin vain ravuista. Toki tunnelma on erilainen, kuin kotioloissa, mutta hauskaa oli ja merimaisema antoi siihen oman hienon lisänsä. Ja mauissa ei toden totta ollut valittamista!

Maistoin Simpukka-hummerikeittoa, joka oli upean makuinen, hieno keitto, jossa oli vahva ihana maku. Keitossa oli mukana myös jokirapua. Jos totta puhutaan, olisin halunnut pienen silikoninuolijan, jolla olisin voinut kaapia kupin tarkkaan tyhjäksi… Toinen maistamani alkupala oli rapukakku, joka maistui myös hyvältä ja annos oli todella kaunis, mutta näistä kahdesta keitto veti minun mielestäni pitemmän korren.

Sitten olikin rapujen vuoro. Siinä ei paljon puhuttu, kun kuoret rouskuivat rikki ja ihanat mehevät saksi- ja pyrstölihat katosivat parempiin suihin. Rapujen kanssa yhtä aikaa pöydässä tarjottiin rapusalaattia. Menussa kerrotaan sen sisältävän Jokirapuja, salaattia, vihanneksia, perunaa, kananmunaa ja sitrusvinegrettiä. Mutta luettelo ei kerro kaikkea, enkä saanut kaikista mauista selvää. Selvää oli kuitenkin se, että se on yksi parhaista salaateista, jota koskaan olen syönyt. Olen nyt kotona koettanut tehdä jotain saman kaltaista onnistumatta siinä ollenkaan. Salaatissa oli valtavasti erilaisia makuja, jotka sopivat loistavasti yhteen. Sen tiedän, että yksi mainituista vihanneksista oli fenkoli.

Pöytäseurueeni nautti heille menussa suositeltuja viinejä ja he kehuivat niitä vuolaasti. Minä join alkoholitonta olutta, joka sopii autoilijalle. Tarjolla oli myös alkoholitonta viiniä.

Jälkiruokana oli pieni kaunis annos seljankukka pannacottaa, sitruunakakkua ja mustikkaa. Annos kyllä kruunasi hienon aterian.

Kaikki oli niin hienoa, kuin legendaariselta ”Fiskikseltä” voi odottaa. Oli muutenkin kivaa käydä siellä, tuli paljon muistoja mieleen, jostain historian syövereistä. Muun muassa ylioppilasillalliseni, joista poistuin ystäväni kengissä. Omat puristivat. Kaverini eivät, koska ne olivat kokoa 44. Hänen sukkansa eivät varmaan kestäneet kotimatkaa, mutta hän kesti. Hän oli herrasmies.

Ihania elokuun iltoja

♥️

Hanna