Kuinka tärkeä henkilö olet?

Hullu kiireinen maailma, jossa sattumalle ei ole sijaa saa ihmiset raivon valtaan, milloin missäkin.

Habitaremessuilla trendianalyytikko Susanna Björklund puhui luennossaan sattuman merkityksestä ja siitä, kuinka kaikki pyritään suunnittelemaan tarkasti. Opiskelu, valmistuminen ammattiin, lapsien hankkiminen mietitään etukäteen. Lomamatka ulkomaille varataan vuosi etukäteen. Sitten hän sanoi – mutta kun ei se elämä vaan mene niin.

Olisi kyllä hyvä pitää se fakta mielessään aina ja oikeasti ottaa hiukan rennommin. Kiire ei anna sijaa sattumalle ja vie samalla mahdollisuuden kokea hauskoja yllättäviä hetkiä ja tapahtumia. Ja samalla elämän mikrokokoiset tragediat saavat helposti kohtuuttomat mittasuhteet.

Ajatellaan vaikka kassajonoa. Menet kauppaan ja omassa päässä on tarkka aikataulu. Ensin kauppaan, sitten kotiin, ruoka salamana pöytään ja lapsi harkkoihin. Harkkojen aikana oma juoksulenkki. Sitten kotiin, suihku, lapsen läksyt ja seuraavan päivän vaatteet itselle ja perheelle esille. Muista myös huomisten synttäreiden lahja lapselle mukaan.

Sitten olet siinä kassajonossa. Ja kas – kassakonetta naputtelee harjoittelija. Hän tekee virheen. Tarvitaan apua. Homma kestää. Tuotteesta puuttuu hinta. Jonossa alkaa hermostunut liikehdintä. Viereiselle kassalle tulee myyjä ja jono siirtyy sinne. Sehän tapahtuu aina niin, että alkuperäisen jonon viimeinen tajuaa tilanteen ensimmäisenä ja hyökkää viereiselle kassalle voittajana. Hänen päässään soi voittofanfaari, mutta ilme on pälyilevä ja katse on suunnattu tiukasti omiin hihnalle nouseviin ostoksiin.

Se onneton, joka on harjoittelijan jonossa, ostokset jo hihnalla odottamassa vuoroaan on aivan raivona. Hänen olisi kuulunut olla seuraava! Nyt jonon viimeinen pääsee edelle. Kiire perkele. Päähän nousee kysymys siitä miksi jonkun tunaroivan harjoittelijan on ylipäätään oltava siinä?? Valmiissa maailmassa, jossa minulla on kiire, ei ole sijaa opettelulle. Homma kaatuu. Elämä hajoaa. Raivarit kassalle. Palaute kauppiaalle – en astu jalallani tähän putiikkiin enää ikinä. Mahtavaa.

Kehätien liikenteessä vasenta kaistaa ajaa auto, jonka nopeus on 106 km/h. Rajoitus on 100km /h hänen edellään ajaa autoja silmänkantamattomiin samaa vauhtia. Hän pitää turvaväliä. Taakse pörähtää Tärkeä Henkilö. Hän on vihainen. Joku on hänen edessään. Vieläpä halvemmalla autolla. Hän poukkoilee kaistan reunalta toiselle, että edellä ajava nuija tajuaisi antaa tietä. Tämähän on ohituskaista! Lopulta nuija väistää ja Tärkeä Henkilö pääsee 20 metriä edelle. Siinä on jonon seuraava auto. Sama raivo uudelleen. Kun hän viimein pääsee kaupungin keskustaan siellä odottaa lisää nuijia. Miksi tuo pälli ajaa niin hiljaa? No NYT! Hän alkaa parkkeerata! Seuraavaksi kapealla kadulla seisoo roska-auto, jota ei mahdu ohittamaan. Kun Tärkeä Henkilö on töissä, hän on aivan loppu ja purkaa raivonsa johonkuhun joka sattuu sopivasti kohdalle.

Uutisissa kerrotaan juuri New Yorkin YK-kokouksen aiheuttamista liikennejärjestelyistä. Vartin koulumatkan sijaan matka kestää 45 minuuttia. Se on kamalaa. Suurin piirtein kaikki maailman johtajat ovat paikalla ja heitä on suojeltava. He koettavat saada maailmaan rauhaa.

Eikä tämä ole paradoksaalista? Kaikki tuijottavat vain omaa napaansa. Joustaminen ja lempeys kiinnostaa aika vähän. Kiireiset ovat vain kiireisempiä joka päivä. Ja sitten on se toinen joukko ihmisiä, jotka haluaisivat osallistua myös kaikkeen, mutta he eivät mahdu mukaan.

Kun pienet sattumat saavat ihmisen raivon partaalle, isot sitten pysäyttävät kaiken ja elämä usein muuttuu. Jos ote olisi aina rennompi, voisi kaikenlaisille sattumuksille olla tilaa. Myös hyville, koska jutustelusta kassajonossa voi seurata, vaikka mitä hauskaa. Vähintään viihdyttävä hetki odottelun keskellä.

Toivottavasti maailman johtajat saavat jotain aikaan. Sitä paitsi jokainen ihminen on yhtä arvokas ja oikeutettu olemaan olemassa. Ei mulla muuta tähän aamuun. Lähden liikenteeseen. Toivottavasti en häiritse siellä ketään.