Kolmas Tanssii tähtien kanssa treenipäivä takana. Olen iloisesti yllättynyt. Opin asioita. Samikin on ollut välillä hämmästynyt, kun olen osannut jotain. Mutta ehkä vielä enemmän hämmästynyt, kun en ole muistanut mitään. Näin tapahtui esimerkiksi keskiviikkoaamuna. Pää oli aivan tyhjä. Siis aivan tyhjä. Nollatilassa. Zero. Paniikki iski. Sellainen pikku (iso) kuolema. Ajattelin, että no niin. Tässä se on. Mutta mitä voit tehdä? Alkaa vaan harjoittelemaan uudelleen. Ja miten törkeää, askelmuisti oli päättänyt tehdä pikku jekun ja haudata kaiken tietonsa jonnekin kertotaulun ja jakokulman taakse, josta ne löytyivät lopulta onneksi pikku (isolla) houkutuksella.
Hirveän paljon iloa on ollut treenissä. Ei yhtään kyyneltä toistaiseksi.
Koko ryhmä, valmentajat ja oppilaat, puvustus, ja ihan kaikki, jotka mitenkään ovat mukana tekemisessä, ovat ihania. Tunnelma on enimmäkseen kreisi. Kaikki harjoittelevat omien aikataulujensa mukaan omissa saleissaan tai niin, että joka salissa on kaksi paria. Samassa salissa voidaan siis harjoitella chachata ja wienervalssia samaan aikaan. (Sen salin, missä Eevi Teittinen treenaa, tunnistaa helposti maailman hurmaavimmasta ja hersyvimmästä naurusta. Rakastan Eevin naurua)
Välillä tapahtuu myös parin vaihtoa, kun opettajat alkavat tanssia keskenään. Todennäköisin syy tähän on kaksi (tai useampia) vasempia jalkoja omaavat oppilaat, joita opettajat eivät enää kestä. He sanovat, että tarkistavat jonkun koreografian toimivuuden toisen valmentajan kanssa, mutta kuka uskoo hei!? Siinä kun neljä tuntia on jankannut samaa asiaa toopen kanssa tilanne voi jo olla niin ahdistava, että tanssipariksi kelpaa jopa toinen miesvalmentaja.
On kyllä sanottava, että Mikko Ahti ja Sami tanssivat hyvin. Kyllä siinä kelpasi soffalla istua ja katsella sulavaa menoa. Ihmeellisiä kameleontteja ovat, kun voivat vaihtaa itsensä sormia napsauttamalla tekemään miehen tai naisen askellusta tanssissa.
Kaikenlaista parinvaihtoa tapahtuu siis usein. Eilen menimme Samin kanssa katsomaan, kuinka Jutta, joka on Samin vaimo, tanssahteli Pepe Willbergin kanssa. Ja salama ja vilaus – yhtäkkiä lattialla pyörähtelivätkin Sami ja Jutta.
No, kun tarkkaan katsoin ja sekä Pepe, että Jutta näyttivät hidastetusti sen yhden nivellyksen, jota en osannut, niin opinhan sen toki minäkin viimein. Se jää sitten nähtäväksi onko se osaaminen paennut vai pysynyt paikoillaan perjantaina, kun olen treenaamassa klo 8.00 (Mutta on sanottava, että ei elämä ihan kamlaa voi olla, jos päivä alkaa tanssilla!)
Oikeasti on hauskaa, että loistava valmentajapari voi näyttää sen mihin minä pyrin. Kotona kerroin sitten kuinka upeita he ovat ja taivastelin, etten ikinä samaan pysty, niin siippani vaan totesi, että joo, vertaat itseäsi nyt Suomen mestareihin, että ehkä et nyt kolmen päivän treenillä tosiaan ihan siihen pysty…
Ovat jotenkin samanlaisia mieheni ja Sami näköjään. Sami nimittäin vinoili jotain samaan suuntaan. Revin hiuksia päästäni, kun en osannut jotain ja Sami sanoi, että niin, tässähän on jo mennyt 34 sekuntia, etkä vieläkään osaa. Vaarallista….
No meillä on siis hauskaa siellä. Välillä kaikki istuvat saman suuren ruokapöydän ympärillä ja syövät eväitään. Tänään herkuttelimme myös ihanilla Juustokakkutahtaan kakuilla. Parasta oli samppanja mansikka – oh la laa! Tanssia ja samppanjamansikkakakkua – voisi melkein ajatella, että elämä on ihanaa! Ja voi ihanauutta! SE ON IHANAAAAA!!!!
Yks kaks kol kaks kask kol ….hmmm vai miten se nyt menee…
Love
Hanna
Kyllä kuulostaa ihanalta. Varmasti omalla tavallaan nöyryyttävää, mutta samalla palkitsevaa. Tanssi on parhaimmillaan voimaannuttavaa ja mielihyvää tuottava laji.
en tilaa enää apulehteä, se tuli vahingossa ilmaistua.
loa porukka terkuin Hilkka Juntunen joutenlammentie 47, 87930 salmijärvi
Onnea ja Iloa tanssiin, kyllä sinä opit, se on varma, onhan sinulla huippuopettaja.
Kiitos! Teen parhaani ja opettaja on todellakin parasta a-ryhmää!
Hanna