Ois hirvee hinku tehdä vaikka mitä, mutta ainoa mikä oikeasti hinkuu on mun keuhkot. Aivan merkillisen ärsyttävä flunssa on liimaantunut muhun kiinni. Monta sovittua tapaamista ja menoa olen joutunut perumaan, muutamaa ei tohtinut ja osa sattui siihen väliin, kun olin terve.
Yksi hieno tapahtuma, jossa kävin, oli säkkikaupalla hyvää –hyväntekeväisyyskampanjan PR-tilaisuus. Kampanjalla tuettiin Hope ry:n kautta vähävaraisten lasten ja nuorten urheiluharrastamista.
Minä ja seitsemän muuta julkisuudesta tuttua ihmistä, suunnittelimme säkkituoleille kuosit. Grano toteutti ideat valmiiksi tuotteiksi. Tuoleille haettiin yrityskummit, jotka ostivat uniikit tuolit omikseen. Näin kerättiin yhteensä 3.650 € Hope ry:lle
Hope on hieno järjestö, jonka toimintaa voi tukea monella tavalla. Voit antaa aikaasi, tehdä tavara- tai rahalahjoituksen tai liittyä jäseneksi. Myös yritykset voivat auttaa monella tavalla.
Minulle uutta oli tapa antaa aikaa. Se tarkoittaa, että voit tarjota auttavat kätesi menemällä lajittelemaan lahjoitettuja tavaroita ja vaatteita.
Myös yritys voi lahjoittaa Hopelle aikaa. Silloin firman työntekijät menevät, vaikka yhdeksi tunniksi lajittelemaan lahjoituksia työajalla. Valtavan hienoa! Tapasin juuri erään ison firman viestintäjohtajan. Hänen työnantajansa oli osallistunut Hopen tukemiseen näin useita kertoja. On kuulemma erittäin silmiä avaava tunti.
Kateus
On jännä juttu, että ihmiset voivat jotenkin kadehtia ihan kaikkia. Myös vähävaraisia perheitä ja heidän lapsiaan. Kun luen keskustelupalstojen (kasvottomia ja nimettömiä) viestejä, mulle tulee täydellisen voimattomuuden tunne. Mietin, kuka on se ihminen, joka on sitä mieltä, että käyhän perheen lapsi ei tarvitse jalkapalloa. Jos perheelle on sattunut kohdalle työttömyyttä ja/tai sairautta niin on ok, jos perhe ruokitaan, mutta mitään hyvää ruokaa he eivät tarvitse tietenkään. Mutta, että lapsen tulisi voida pelata palloa, niin se on jo näille mustasydämisille ihmisille liikaa.
Muistan tapauksen vuosien takaa, jolloin Tanja Karpela organisoi tapahtuman, jossa vähävaraisten koirille kerättiin ruoka-apua. Ajattelin kuinka hieno juttu! Eläimestä on niin paljon lohtua ja iloa. Se vie omistajansa liikkumaan ulos ja auttaa pitämään kiinni elämisen syrjästä. Kampanjasta nousi aivan hirveä älämölö.
Että pitää ihmisellä olla koira, kun on köyhä! Mitä ylellisyyttä! Ensin tulisi huutajien mukaan ruokkia ihmiset. Mietin, että ovatko nämä ihmiset menettäneet tyystin kyvyn asettua toisten ihmisten asemaan. Mistä kumpuaa tämä ajatus, että köyhän kuuluu olla surkea, kärsiä surkeasta osastaan ja apua on soveliasta antaa nippa nappa sen verran, ettei nälkäkuolema tai paleltuminen kohtaa. Koira, joka on hankittu hyvinä aikoina, pitäisi siis lopettaa, niinkö? Tai hylätä ehkä? Antaa kitua nälässä?
Paljon puhutaan myös siitä, kuinka huonoja, likaisia ja rikkinäsiä tekstiilejä ja tavaroita hyväntekeväisyyteen toimitetaan. Tarvikkeita, jotka kuuluvat roskiin. Se on kammottavaa. Kyllä se niin on, että jos et itse kehtaa käyttää, eivät kehtaa muutkaan. Rääsyt roskiin ja aitoa oikeaa apua sitä tarvitseville.
Viime vuonna Hope auttoi 5552 perhettä ja 12995 lasta. Joten paljon on niitä, joiden sydän on kultaa ja hyvää tahtoa ja ymmärrystä riittää. Nyt tarvitaan urheiluvälineitä, mutta myös muuta. Käy kurkkaamassa Hopen sivuja myös, jos sinä itse tai lapsesi tarvitsette apua – on ok pyytää apua.
Ollaan hyviä toisillemme
♥️
Hanna