Uskomukset voivat tehdä ihmisen sairaaksi

Kaikenlaisia litkuja – vaarattomia ja vaarallisia

Äitini alkoi jossain vaiheessa kutsua isääni lempinimellä Pikkelssi, koska isä haisi etikalle kuin rankkitynnyri. Se taas johtui siitä, että isä uskoi etikan hyvää tekeviin vaikutuksiin. Joka aamu hän joi lasillisen vettä, jossa oli teelusikallinen omenaviinietikkaa sekä hunajaa. Lisäksi hän siveli itseään etikalla. Se kuulemma vaalensi luomia ja oli muutenkin terveellistä. Pikkelssinä oleminen ei ollut vaarallista isälle mutta se oli kyllä lievä ympäristöhaitta. Nimittäin se pistävä tuoksu. Tosin isäni myös poltti kahdesta kolmeen askia tupakkaa päivässä ja se haju oli pahempi. Luultavasti tupakointi myös mitätöi etikan mahdolliset hyödyt. Ihmiset uskovat kaikenlaista huuhaata – joskus se voi olla hengenvaarallista.

Katsoin MOT – myrkkyä hopeamaljassa –ohjelman ja pöyristyin. Ihmiset juovat selkeästi myrkylliseksi luokiteltua hopeavettä. Tai ainakin luulevat juovansa, sillä kun MOT tutkitutti vedet, todettiin, että yhdessä myytävässä tuotteessa pullo sisälsi vain puhdasta vettä ja monessa muussa hopean pitoisuus oli huomattavasti pienempi, kuin etiketissä luvattiin. Mutta ihmelääke hopeavesi toimii sitä käyttävien mielestä loistavasti. Paljon  paremmin, kuin lääkärein määräämät lääkkeet. Vain muutama tippa tulehtuneeseen korvaan ja tulehdus on poissa.

He juovat hopeavettä, koska uskovat, että se auttaa erilaisiin sairauksiin. Uskovat. Tiede ei kiinnosta pätkääkään. Tutkimuksiahan voidaan vääntää, kuten tutkija itse tahtoo ja lisäksi hopeavesi on haastateltavan mukaan lääketeollisuuden pahin vihollinen.

Hopeaveden nauttijat olivat sitä mieltä, että hopeaveden myrkyllisyydestä tai haitoista tulisi olla todella rankkaa näyttöä enne kuin he lakkaisivat käyttämästä sitä.  Ennen useita kuolemantapauksia haastateltava ei palaisi takaisin lääkkeiden pariin, parantaakseen sairauksiaan tai lapsensa sairauksia. Hänen mukaansa antibioottikuuri tuhoaa vastustuskyvyn useiksi vuosiksi. Eli, lääketieteelliset näytöt sekä hopeaveden myrkyllisyydestä, että koululääketieteen käyttämistä lääkkeistä on hänen mielestään tyhjää, olematonta ja vääristeltyä tietoa. Sen sijaan hopeaveden terveellisyydestä kertovat näytöt, jotka eivät ole tieteellistä faktaa, hänen on helppo uskoa.

Ymmärrän, että he tekevät kuten uskovat olevan parasta heille ja heidän läheisilleen ja lapsilleen. Mutta miksi ihmiset uskovat mieluummin uskomuksia kuin tiedettä? Tuntuu aivan hölmölaisten hommalta. Tieteen tekijät opiskelevat vuosikausia, tekevät kokeita, tutkivat ja vaativat asioilta vahvaa  näyttöä ennen kuin mikään asia todistetaan toimivaksi, mutta nämä ihmiset eivät usko. He uskovat mieluummin epätieteellisiä lähteitä ja odottavat kuolemantapauksia ennen kuin vaihtavat myrkyn tutkittuun lääkkeeseen.

Hopeaveden nauttijat tuntuvan elävän keskiajan renesanssia, jolloin uskolla ja magialla parannettiin sairauksia. Keskiajalla sairauden ja terveyden asteen määräsivät elimistön neljä perusnestettä veri, (keltainen) sappi, musta sappi ja lima, sekä niiden perusominaisuudet kylmä, kuuma, kostea ja kuiva. Kirkko joutui oman käsityksensä vastaisesti hyväksymään suuren suosion saavuttaneen tähdistä ennustamisen taidon eli astrologian, jonka osuutta pidettiin hyvin merkittävänä lääkkeiden valmistuksessa ja hoidon ajankohdan valinnassa.

Hopeaveden nauttijat  ja rokotusvastaisuus elävät samalla alueella Pohjanmaalla. Ikävää ettei niin voimakas ihminen, joka pystyy sumuttamaan näin tärkeissä asioissa ihmisiä, ole suunnannut energiaansa johonkin, joka parantaisi ja tekisi ihmisille hyvää. Sen sijaan suuntautuminen tuo sairautta mukanaan. Opiskeluun kannattaisi suunnata ensin kaikki energia.

Mitäpä siitä, mutta kun kuvittelen pienokaista, jonka tuttipulloon hopeavesiuskovainen äiti tiputtaa hopeavettä, toivon käytössä olevan veden olevan sitä merkkiä, jossa hopeaa ei ole.

Ja sittenhän käy lopulta niin, että kun nämä ihmiset mahdollisesti sairastuvat tästä ihmelääkkeestä, tiede heidät parantaa – jos ehtii.

Anna mun kaikki kestää!

Hanna

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 kommenttia

  1. Reason 28.11.2017

    Kiitos taas❤, ja u s k o t a a n että meitä järjen tavoitettavissa olevia on kuitenkin vähintään 95% väestä, uutisointi ja some ”onneksi” vääristävät asioita näyttämään että hörhöjä on enemmän kuin heitä onkaan. Toisaalta, jopa kollegasi telkusta ja ttk:sta kirjoittelee uskomustensa ja mutujensa pohjalta ihan tässä muutama päivä sitten tällä alustalla, joten työtä vielä riittää!

    Lastensuojeluilmoitus odottanee näitä hopeavedellä puolustuskyvyttömiä lapsiaan myrkyttäviä

    Vastaa
    • hannasumari 29.11.2017

      Hei Reason,
      Totta – some vääristää, olet siinä aivan oikeassa. Se on hyvä muistaa!
      Tämä lastenhoito hopeavedellä on kyllä hurjaa – toivottavasti se asia saadaan jotenkin holttiin.

      Hanna

      Vastaa
  2. Susanne 29.11.2017

    Huhu huh, kyllä oli aika rumasti kirjoitettu, oikein hävettää lukea!
    Me täällä Pohjanmaalla ollaan, tutkimusten mukaan, onnellisempia, terveempiä ja elämme pitempään kuin muut Suomalaiset. Tutkittua hommaa Hanna! Ja varsinkin me suomenruotsalaiset. 😉 Miksi?
    Suomi on edelleen vapaa maa, joten jokainen tekee just niin kuin itse koittaa parhaaksi, eikö niin? Sinun ei tarvitse juoda hopeavettä, vaikka muut juo. Ja me jotka juomme, saadaan siitä juuri sitä mitä haetaan, usko tai älä! Kerro minulle kuinka monta tapausta Suomessa on, jotka ovat joutuneet hakeutumaan lääkärin hoitoon hopeaveden takia, sinä joka tiedät kaiken tästä asiasta?

    Vastaa
    • Nimetön 29.11.2017

      Eli et oikeasti usko kun lääkärit sanovat että hopeavesi on hengenvasrallista? Sinähän hupaisa täti olet siitä vaan, vetäkää AIKUISET napanne kyllyydestä, vaikka siis lakiakin jo tehdään moisten aineiden estämiseksi,

      voisitko tosin kertoa ettettehän vain kuormita veronmaksajia hakeutumalla lääkäriin, missään olosuhteissa, kun kerran heihin ette usko? Tsiisus mitä väkeä, ei taida olla eteläinen Pohjanmaa
      kyseessä, liian järkeviä ovat siellä

      Vastaa
    • Nimetön 29.11.2017

      Eli et oikeasti usko kun lääkärit sanovat että hopeavesi on hengenvasrallista? Sinähän hupaisa täti olet siitä vaan, vetäkää AIKUISET napanne kyllyydestä, vaikka siis lakiakin jo tehdään moisten aineiden estämiseksi,

      voisitko tosin kertoa ettettehän vain kuormita veronmaksajia hakeutumalla lääkäriin, missään olosuhteissa, kun kerran heihin ette usko? Tsiisus mitä väkeä, ei taida olla eteläinen Pohjanmaa
      kyseessä, liian järkeviä ovat siellä plus, kuinka uskotte onnellisuustutkimuksiin, jos muuten heitätte tieteen yli laidan? Mitenköhän sen mielen terveyden kanssa lieneekään

      Vastaa