Kiitos eilisestä päivästä – se oli niin kiireinen, etten ehtinyt huomata, että aurinko ei paista.
Aloitin työt aamulla ennen seitsemää ja paiskoin hommia yhdeksään intensiivisesti.
Sitten koetin syödä aamupuuron, mutta nyt on semmoinen juttu, että puuro ei enää mene alas. Ei vaan mene. Juuttuu kurkkuun. Jää lautaselle. Pam. Olen nyt syönyt sitä vuodesta 2013 joka aamu. Stoppi tuli. En tiedä mitä teen, mutta joku uus juttu on keksittävä. Ei mene ihana pannupuuro, ei mene tuorepuuro, ehkä alan taas tehdä itse mysliä, mutta se tuntuu jotenkin liian makealta, vaikka siihen ei lisäisi ollenkaan hunajaa tms. voisiko tehdä suolaista mysliä…
Teki mieli laittaa päälle kirkkaan punainen toppatakki, ja laitoinkin. Sen sijaan en meikannut. Unohdin sen! Tästä jouduin hiukan kärsimään myöhemmin.
Hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan kohti tulevaa päivääni.
Ensimmäinen etappi oli A-lehdissä. Vein siellä töissä olevalle ystävälleni pienen lahjan. A-lehtien aula on yksi kauneimmista työpakan sisääntuloista, joita tiedän. Nytkin siellä paloivat aulan vesialtaassa kelluvat öljylamput, takassa palo tuli ja suurten ikkunoiden takana velloi hyinen meri. Very nice!
No seisoin sinä aulassa kirkkaan punaisessa takissani kuin huutomerkki ja ihanasti tapasin vahingossa monta monta ihanaa tyyppiä. Sain halauksia ja kivoja juttuja puhuttiin ihan nopeasti. Jäi niin hyvä mieli! Lähtiessäni tajusin, että olin kyllä kuin riihipirun raato naamaltani – ei meikin hiventä. Tunsivat sentään! Jesss!
Jatkoin matkaani tyttäreni luo. Leivoimme siellä huippuhyviä gluteenittomia sämpylöitä, joiden reseptin Carolina on kehittänyt. Laitan reseptin tänne tulevaisuudessa. Seuraavaksi ajoin Helsingin toiselta laidalta toiselle tilitoimistoon ja vatsassa kurni karmea nälkä. Nappasin tuoreen sämpylän takapenkiltä ja nautin ajosta kuran keskellä. Sitten nopea käynti kotona, aikaa oli tasan tunti. Muuttama työmeili, nopea lounas Mifusta ja vihanneksista ja treenivaatteet päälle.
Jälleen autoon. Vein mieheni moottoripyörän renkaat jotain operaatioita varten huoltoon ja ajoin Fustra-treeniin. Teimme aivan sairaan raskaan treeniin. En valehtele, kun sanon että huusin kivusta. No joo se tekee hyvää.
Taas autoon ja kotiin. Nopea suihku ja jälleen työmeilien kimppuun. Sitten tein päivällisen – jälleen Mifua.
Mifu-suikaleet on tosi hyviä ja nopeita valmistaa. Lämmin suositus. Samalla heitin uuniin pannukakun paistumaan. Sitten kaaduin sohvalle. Kello on puoli kahdeksan illalla ja mietin ettei kai mun enää tarvii tehdä mitään?
Avasin YLE suoran mun läppäriltä ja voi ihanuus mitä sieltä tuli! Kiehtova maailma: Salattu Italia. Olin pyörtyä niistä maisemista, joissa ohjelma matkasi. Ja kuvaus oli niin loistavaa – niissä näkyi lämpö! Se on harvinaista, koska lämpö, samoin kuin tuoksut ja hajut, ovat erittäin vaikeaa välittää kuvassa. Aloin nappailla kuvakaappauksia ohjelmasta. Mun on pakko päästä Sisiliaan. Pakko. Mä menen tonne. Takuulla!
Ihanissa Sisilia-tunnelmissa mentiin sänkyyn syömään pannaria ja katsomaan Netfixistä How to Get Away with Murder –sarjaa johon olemme K-O-U-K-U-S-S-A!
Hieno päivä, koska tiedän, että menen Sisiliaan ja koska oli kiirettä. Kiireessä ei tosiaan huomaa pimeyttä tai ankeaa säätä.
Yöllä näin unta hammaslääkäristä. Takahampaita vihloo… Jauhan yöllä leukojani ja unohdan laittaa sen hiivatin kiskon suuhuni!
Sisilia mielessäin!
☀️
Hanna
Minä myös avasin sattumalta tv:n tuon Italia ohjelman aikaan. Ja aivan sama reaktio, tuonne Sisiliaan on päästävä joskus!
Tuo ohjelman juontaja on kyllä harvinaisen lämminhenkinen nainen. Ja koska ilmeisesti alkujaan italialainen, niin on aidosti kiinnostunut ja innostunut kohteistaan. Hyvä ohjelma!
Hei minä tukehdun jo pelkkään kuvaan…kaurapuuroni on samettisen sileää ja ohutta ja oivariinin ja hillon kans hulahtaa alas..ps. minulla on oikeesti ahdas kurkku..kyllä sinä uuttta keksit koska olet Hanna tuhattaituri.