Pää pyörällä istun sängyssä Posiolla Anu Pentikin vierastalossa. Olo on tyystin absurdinen. Olin torstaina juontamassa Kouvolan Veturissa senioripäivää ja koko päivä oli tietysti yhtä hulinaa. Kun olin kotona vähän ennen kahdeksaa illalla, oli pakattava, mutta pää oli aivan tyhjä. Laukkuun meni vähän mitä sattui. Sitten perjantaina aikaisin kentälle surkeasti nukutun yön jälkeen ja kohti Rovaniemeä.
Matkaa on kanssani tekemässä yhdeksän sisustustoimittaja kollegaa ja meille esitellään toinen toistaan upeampia Rovaniemen helmiä napakkaan tahtiin. Syön aasialaista fuusioruokaa, meksikolaisia herkkuja, heittäydyn pehmeälle vuoteelle, josta näkyy vain Lapin luonto ja haluaisin jäädä siihen paikkaan vain nukkumaan, niin ihana oli maisema, pehmeä peti, hiljaisuus ja rauha.
Mutta matka jatkuu – maut, maisemat ja majoitukset näyttäytyvät. Otan kuvia ja hullaannun. Kuulen että karhun tassu, on toivottua ruokaa ja meille näytetään se. Ajattelen, että jos syön lihaa, en voi ajatella että vakuumiin pakattu karhun tassu olisi jotenkin epämiellyttävä. En osaa päättää mitä siitä ajattelen. Tassu mikä tassu. Ruokaa.
Viimein majoitumme hotelliin kolmen aikaan iltapäivällä. Ulkona paistaa aurinko, mutta kaadun unelman pehmeään sänkyyn ja nukun lähes kaksi tuntia. Herään viime tipassa, vaatteiden vaihto, vähän meikkiä ja seuraavaan kohteeseen. Lisää herkkuja ja illalla hotellissa Fashion Night –tapahtuma. Hieno näytös, ihania vaatteita, joita olisi ihan pakko päästä ostamaan ja arpajaiset.
Mitä tapahtuu!? Voitan lahjakortin liikkeeseen ja oppaamme järjestää meille mahdollisuuden todelliseen late night shoppingiin. Kun näytös ja ilta on ohi, kuljemme Rovanimen kaupungin läpi Tredonneen ostoksille. Tuntuu käsittämättömältä olla matkalla vaateostoksille yhdentoista aikaan illalla. Omistaja toteaa vaan, että hei – olen yrittäjä! Ja niin pörräämme ihanien asujen keskellä, kokeilemme kenkiä, haalareita, jakkuja, mekkoja…. Lopulta takaisin hotelliin ja nukkumaan. Ainutlaatuisen ihanaa hulluutta!
Aamulla lähden lenkille, suuntaan sillalle. Kiireessä en ole pakannut mukaan muita ulkovaatteita, kuin ohuen takin, laitan t-paidan kaulaliinaksi ja kävelen tuulessa Jätkänkynttilälle ja takaisin. Ilma on niin puhdas ja raikas.
Hotellin aamupala on paras minkä koskaan olen hotellissa syönyt. Jumalainen. Sitten bussiin ja porotilalle ja sieltä Posiolle Anu Pentikin vieraaksi.
Anu puhuu hiljaisella pienellä äänellä. Hän kertoo ihania asioita historiasta ja edelleen pyörimme keskellä kauneutta joka hetki. Majoitumme, vaihdamme vaatteet ja lähdemme illalliselle Anun vieraaksi. Kerromme tarinoita ja syömme suussa sulavaa lapinruokaa. Keittoa matsutake-sienistä, poronkäristystä, lapin juustoleipää ja hilloja. Ympäristö on pyörryttävän upea.
Puolilta öin nukkumaan. Herään aamulla eikä mistään kuulu ääntäkään. Tajuan etten tiedä mitään maailman menosta. En ole ehtinyt ajatella mitään kolmeen päivään. Ihmeellinen olo. Voisin vain jäädä istumaan tähän ja katsoa kuinka vuodenajat vaihtuvat. Mutta matka jatkuu. Niin usein vaan kaipaa ihan yksinkertaista elämää. Ei muuta kuin kaunis maisema ja hiljaisuus. Ottaa tovin, ennen kuin kaikki matkan ihanuudet ovat järjestyneet päässä. Kun ne ovat, kerron teillekin. Kerrottavaa on viljalti. Täällä on ihanaa.
Hanna
Lapissa on niin ihanaa. Joka kerta, kun siellä käy, tulee mieleen, että tänne voisi jäädä.
hei Ode!
Toi on niin totta! kun kävelimme sunnuntaina Pentikinmäellä kolleegani kanssa, hän sanoi, että juuri kun tähän rakastuu, täältä on lähdettävä pois. Mutta ehkä se tunne vie meidät sinne takaisin!
Hanna