Apua vaihdevuosioireisiin – helpotusta aallokkoon!

Vaihdevuodet eivät ole elämän loppu eikä mummouden alku

Vaihdevuodet puhuttavat

Tuntuu että vaihdevuosista pitäisi kirjoittaa kerran viikossa ja niin varmaan oikeasti pitäisikin. Sen jälkeen, kun kirjoitin aiheesta ensimmäisen kerran ja itse vapauduin koko asiasta varsin koomisten piirteiden saattelemien tapahtumien myötä, minulta on kysytty vaihdevuosista kaikkia mahdollisia reittejä pitkin.

Olen saanut aiheesta privaatisti satoja viestejä ja kysymyksiä. Se jo kertoo kaksi asiaa. Aihe on edelleen tabu ja että tiedon tarve on suuri.

On surullista, että vaihdevuodet on tabu. Täysin normaali ja erittäin toivottava naisen elämänvaihe on muka jotenkin häpeällinen. Onhan oikeasti ihanaa, että pääsee vihdoin eroon kuukautisista, jotka pukkaavat päälle aina väärään aikaan ja aiheuttavat omat ongelmansa kuten PMS oireet, päänsäryn, migreenit, runsaat vuodot ja selkäkivut joista kaikista kärsin itse.

Raivostuttavaa on myös se, kuinka vaihdevuosia käytetään lyömäaseena naisia vastaan kuten kuukautisiakin. Toki huumorin ymmärrän, kun usein on niin, että kovista vaihdevuosioireista kärsivä nainen on äkäinen, lyhytpinnainen ja sitä myötä hankala. Siksi oireita täytyykin yrittää parhaansa mukaan hoitaa. Eihän kukaan halua olla vapaaehtoisesti ikävä ihminen, se on selvää.

Vaihdevuodet viimeistään vapauttavat seksin ja hyvällä tavalla myös koko naiseuden.

Ihanaa olla aikuinen ja onnellinen

Entä jos estrogeenikorvaushoito ei sovi?

Saamistani viesteistä kuitenkin ymmärsin, että on varsin paljon naisia, jotka jostain syystä eivät voi tai halua käyttää estrogeenikorvaushoitoa.

Kuinka selvitä silloin yöhikoilusta, joka huonontaa väistämättä niin tärkeää asiaa kuin unta ja lepoa? Entä alas painuva mieliala ja kuumat aallot päivisin? Eihän naisen elämä saa viidenkympin hujakoilla muuttua ilottomaksi eteenpäin rämpimiseksi. Onneksi on muitakin mahdollisuuksia kuin estrogeenilääkitys.

Muutama ystäväni käyttää vaihdevuosiin liittyvää hikoilua helpottamaan Vogelin Menoforce Strong salviatabletteja, jotka tuovat heille selvää helpotusta vaihdevuosioireisiin. Sain kuulla salviatableteista, kuten yleensäkin hyvistä naisen elämää helpottavista jutuista, ystävältäni.

Vaihdevuosista puhutaan kuiskaten

Kun kaverini soitti minulle, puhelun antia oli tiedon lisäksi remakka nauruterapia. Ystäväni alkoi puhelimessa hitaasti lähestyä vaihdevuosia koskevaa asiaansa kiertämällä ja kaartamalla. Hän myös puhui asiasta kuiskaamalla. Kun kysyin että missä sä olet, kun et puhu ääneen? Ilmeni että hän oli yksin kotona, mutta kertoi kuiskivansa varmuuden vuoksi, koska asia on niin arkaluontoinen. No – nauruksihan se meni!

Hän kertoi hikoilustaan ja hermojen kireydestä, jotka lopulta molemmat olivat helpottuneet, kun hän oli löytänyt avukseen Menoforce-Strong salviatabletit. En ollut kuullut niistä aiemmin, mutta pian ilmeni, että niitä käyttää myös kolme muuta ystävääni menestyksellä.

Menoforce-Strong on vahva salviavalmiste, johon on käytetty tuoretta luomulaatuista salviaa, mutta siitä on poistettu haitallinen tujoni, joten se soveltuu käytettäväksi myös pitkäaikaisesti. * Menoforce Strongin tehokkuus ja turvallisuus on testattu kliinisesti.

 

Perimmäistä syytä kuumiin aaltoihin ei tunneta. Tiedetään vain, että laskeva estrogeenitaso vaikuttaa kehon lämmönsäätelyjärjestelmään sekoittaen sen toimintaa. Salvia toimii hyvin juuri tähän, eli se ei ole estrogeeninen vaan se vaikuttaa elimistön lämmönsäätelyjärjestelmään, tasoittaen liikahikoilua. Salvia on yksi parhaita yrttejä vaihdevuosien kuumiin aaltoihin.

 

Vaihdevuosioireet ovat poissa ja aallot lyövät rantaan lauhkeasti - hyvä!

Elämäntavoilla on merkitystä

Vaihtoehtoja on siis olemassa, onneksi. Ja tietenkin elämäntavoilla on suuri merkitys. Perus tärkeät jutut kuten ravinto, uni ja liikunta ovat tässäkin asiassa hirveän tärkeitä. Liikunta auttaa pysymään hyvällä mielellä. On vaan valittava liikuntamuoto, josta oikeasti nauttii, että se on ilo. Ja ravinnon keventäminen ja nimenomaan säännöllinen ruokarytmi ovat ainakin minulla avain siihen, etten liho. Vaihdevuodet itsessään ei mitenkään pakota ihmistä keräämään itseensä ei toivottuja kiloja.

Juuri nyt olen luisunut pois normaalista hyvästä ruokarytmistäni ja se näkyy lantiollani. Viimeyönä päätin, että on taas kurinpalautuksen aika. Kun siihen rytmiin satsaa hetken, saa palkkioksi tosi hyvän olon.

Elämä on lopulta hirveän lyhyt, sen huomaa, kun vanhenee ja ystäviä ja sukulaisia siirtyy tuonilmaisiin. Se hetki minkä vietämme täällä, on hirvittävän arvokas ja ainutlaatuinen. On tärkeää nauttia tästä elämästä kaikkina elämän erilaisina jaksoina.

Rakkaudella

💚

Hanna

* First time proof of sage´s tolerability

and efficacy in menopausal women with hot flushes. S. Bommer, P. Klein, A. Suter. Adv. Ther. 2011 Jun;

28(6):490-500. doi: 10.1007/s12325-011-0027-z. Epub 2011)

elämä on ihanaa! Vaihdevuosioireet ovat poissa!

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

22 kommenttia

  1. Viola 17.10.2018

    Itse kuulun siihen porukkaan, jolle aluksi riitti tuo Menoforce (ja eräs kasvisestrogeenilisä). Sillä mentiin reilu vuosi, mutta sitten hikoilu muuttui niin rajuksi (hirvittävä puuska 15 minuutin välein läpi vuorokauden), että oikeasti pelkäsin tulevani unenpuutteesta hulluksi. Lopulta ei auttanut kun marssia gynelle hakemaan hormonihoito. Siinäkään ei auttanut minimiannos, vaan sitä jouduttiin hivuttamaan lähes maksimiannostukseen ennen kuin auttoi.

    Olin vakaasti päättänyt, etten käytä hormoneita, mutta toisin kävi. Kätilönä törmäsin urani aikana tuhansiin synnyttäjiin, jotka olivat päättäneet synnyttää mahdollisimman luomusti, mutta valtaosa joutui pyörtämään päätöksensä ja tämä oli osalle todella kova paikka. Sama syyllistäminen jatkuu liittyen vauvan syöttämiseen eli imettääkö, miten kauan vaiko eikö imetä ollenkaan. Ja saman näen nyt tässä vaihdevuosienkin kanssa pärjäämisessä. Hormonihoidoista on tehty paha asia ja on jotenkin heikkoa turvautua hormoneihin. Pahimmat lyöjät ovat, kuten olettaa saattaa, nimenomaan ne kanssasisaret. Aivan kuin naiseus olisi laji, jonka voi suorittaa vain yhdellä tavalla. Itselläni on, kiitos oman äitini, niin rautainen itsetunto, ettei sitä kenenkään sapekkaat kommentit ole koskaan heilauttaneet suuntaan jos toiseenkaan, mutta osalle oman vertaisryhmän halveksunta on liian kova paikka, että he kuiskivat omasta tavastaan olla nainen aina hautaan asti, jotta kanssasisaret eivät pääsisi puukottamaan selkään. Todella surullista ja niin käsittämättömän turhaa.

    Vastaa
    • hannasumari 17.10.2018

      Hieno kommentti Viola! Kiitos!
      En myöskään käsitä ollenkaan, että MIKSI olisi pärjättävä ilman hormoneja. Oma hormonihoitoni on taivaanlahja ja olen äärimmäisen onnellinen sen tuomasta helpotuksesta elämäääni. Ja ilosta joka meinasi tyystin kadota, kun ahdistus vaivasi. Annostukset ovat yhtä yksilöllisiä, kuin me naisetkin. Sen olen tässä huomannut.
      On kiinnostavaa että yhdistit tämän imettämiseen ja synnyttämiseen. En ollut tullut ajatelleeksikaan tätä yhteyttä, joka on ilmeinen.
      Voi hyvin!
      Hanna

      Vastaa
    • Nimetön 19.10.2018

      Voi luoja….kuulostaa aika tympeältä itsensä kohottamiselta kommenttisi.
      Mulle ainakin on herttaisen yhdentekevää mitä joku muu tekee vaihdevuosilleen! Etköhän kuvittele itsesi turhan tärkeäksi jos luulet että ratkaisuistasi joku olisi kiinnostunut, saati arvostelisi.
      Itse kärsin vaikka mitä mieluummin kuin käyttäisin henkeni uhalla hormoneja, sukurasitteet veritulppiin ym.niin voimakkaat etten ikikuuna lähtisi niitä käyttämään, rintatasyöpäriskin kohoamisen kanssakaan en halua elää niiden takia. Muttei voisi vähempää kiinnostaa josko joku toinen niin tekee, omatpa ovat valintansa.

      Vastaa
  2. Tiina 17.10.2018

    moi!
    Mie olen saanut oireisiin apua hermoratahieronnasta. Käyn muutaman kerran vuodessa. Hermoratahierontahan auttaa moneen muuhunkin vaivaan. Siispä vahva suositus!!
    Oireeni olivat tosiaan voimakkaat…. että tiedän kyllä mistä puhun 😀
    Sitten kun ei enää hermohieronta tehoa, siirryn järeämpiin toimenpiteisiin 🙂

    Kiitos Hanna tästä blogista, tää on ihan mahtava tuutti!!

    Vastaa
    • hannasumari 17.10.2018

      Ai! Mahtavaa!
      ja vain kaksi kertaa vuodessa! Heti Googeltin ja ja haluan mennä. Osaatko suositella hyvää tekijää pääkaupunkiseudulta?

      Ja kiitos kiittämästä – tarvitsin sitä just, kun meni hermot Iltalehden kommentteja lukiessa. 😀
      Hanna

      Vastaa
  3. Tiina 17.10.2018

    Käyn hermoratahieronnassa siis 2-4 kertaa vuodessa. Se on ihan uskomatonta mut kyllä vaan auttaa. Itse hokasin aikoinaan ihan vahingossa… että missäs miun aallot ym on… kunnes osasin laskea yksi plus yksi 🙂 n. 5 vuoden ajan olen hoidattanut.
    En osaa suositella sulle ketään, koska asun itä-suomessa 🙂

    Vastaa
    • hannasumari 17.10.2018

      Kiitos, kuitenkin. Etsin täältä hyvän tekijän. Kuulostaa niin mun jutulta!
      ♥️
      Hanna

      Vastaa
  4. Mallu 17.10.2018

    Hei, pakko kysyä! Mistä oli tuo Suomen kaunein koti -tämän päivän jaksossa oleva vihreä pitkä kukkamekkosi? Aivan upea 🙂 ja mun lemppariohjelma!

    Vastaa
    • hannasumari 18.10.2018

      Hei Mallu!
      Kiitos 🙂 ihana kuulla ♥️
      Asu ei ole mekko, vaan kietaisuhame ja pusero. Siksi niin kiva, kun molempia osia voi käyttää myös erikseen. Merkki on Gustav ja sitä myy mm. DOTS… Helsingissä ja Turussa. Gustav on must ihana merkki!
      Ihanaa syksyä sulle!

      Hanna

      Vastaa
  5. Anne Bergdahl 18.10.2018

    Kiitos sinulle näistä artikkeleista Hanna! Minä olen 56 vuotias ja pari vuotta sitten mulla alkoi ne kamalat kuumat aallot… Luulin että olisin voinut mennä vaihdevuodet luomuna läpi… Heh! Oli myös ahdistusta, unettomuutta, vatsavaivoja yms… Onneksi menin viisaan gynekologini luo. Sain apua. 🙂 Minäkin puhun avoimesti asiasta, koska itse en ensin ”tajunnut” mistä kaikki oudot oireet johtui. Kävin monta kertaa lääkärissäkin, mutta mulle ei edes vihjattu että oireeni voisivat liittyä tähän ikään… Huoh! Valitettavasti jotkut keille olen puhunut asiasta, ovat olleet sen näköisiä että: ”pidätkö mua vanhana ei mulla mitään mummotautia ole sinä se vanha olet jolla on NE VAIHDEVUODET” Useimmat kylläkin ovat mielellään puhelleet asiasta ja kyselleet paljon.
    Kirjoitin myös sen vuoksi että olen pääkaupunkiseudulla asuva hermoratahieroja. 🙂 Kannataa mennä katsomaan hermoratahieronnanmestarit.fi sivua.
    AnneB.

    Anne B.

    Vastaa
    • hannasumari 18.10.2018

      Kiitos kommentistasi Anne B.
      Joo se on kumma juttu, etteivät yleislääkärit esimerkiksi tunnista näitä oireita. Eikä edes gynekologit aina. Ja toi MUMMOTAUTI!!! mä sitten osaan inhota koko sanaa! Ei tauti, ei mummojen juttu!
      Ymmärrän täysin mistä puhut. Ja tosiaan kiinnostaa tuo hermorathieronta!
      Voi hyvin!
      Hanna

      Vastaa
  6. Nimetön 19.10.2018

    Hei, hyvä piirasohje. Kiitos. Pohja oli uusi tuttavuus. Voiko tehdä esim puolukkapiirakan?

    Vastaa
    • hannasumari 19.10.2018

      Kiitos! Kiva kun maistui!
      Kyllä se sopii myös puolukkapiirakkaan oikein hyvin. Minä tein taikinan lopuista pieniä pasteijoita jotka täytin sienillä ja muutamaan laitoin appelsiinimarmeladia. Niistä tuli huippuhyviä. Ja joulutortut teen aina tällä reseptillä.

      Hyvää syksyä ja makoisia hetkiä piirakoiden kanssa!

      Hanna

      Vastaa
  7. Emmiina 20.10.2018

    Voi kamala mikä kommentti nimettömänä. Jokainen pärjää miten tahtoo ja ottaa sen avun mitä tarvitsee. Facen ryhmässä Menopaussi, on monta monituista tarinaa. Peace.

    Vastaa
  8. Sari 20.10.2018

    Hei Hanna,

    Tein piirakan kermaviilitäytteeseen. Olisko sulla jokin muu? Ihastuin tuon pohjan helppouteen. Kiitos.

    Tykkään sun blogista.

    Vastaa
    • hannasumari 20.10.2018

      hei nyt en ymmärrä ihan mitä tarkoitat, siis joku muu täytekö?
      Kiva kun tykkäät!
      Hanna

      Vastaa
  9. Nimetön 21.10.2018

    Moi, joku ihka uusi mahtava puolukkatäyte, kiitos. Olen 54-vuotias ja nyt näyttää, että elämä voittaa. Innostuin uudelleen leipomisesta. Punajuuresta tykkäsi mieskin.

    Blogisi kirjoitustyyli on raikas tuulahdus.

    Vastaa
  10. RL 22.10.2018

    Hei
    Miksi tässä vaihdevuosijutussa näkyy piirakka-kommentit, eikä ne tähän juttuun liittyvät?

    Vastaa
    • hannasumari 22.10.2018

      Hei RL
      Juu ei ne liity mitenkään, mutta kerrankos sitä vähän väärään paikkaan viestiä laittaa. Ei haitanne ketään.

      terv
      Hanna

      Vastaa
  11. Jaana J. 23.10.2018

    Kiitos. Facebookin Vaihdevuodet -ryhmä pelasti minut. Vertaistuki ja ryhmässä saatu tieto on ollut parasta tukea. Tämä aihe on turhaan hävetty ja vaiettu. En olisi uskonut, miten monta oiretta voi selittyä vaihdevuosilla ja minulla ei ollut hikoilua lainkaan. Edes lääkärit eivät osaa ja ymmärrä kaikkia oireita.

    Vastaa
    • Minna K. 24.01.2019

      Sama juttu mulla…vertaistuki on aivan mahtava, eikä tarvii mitään ”ujostella”.

      Vastaa