Annoksessani on hius! Ällöttääkö hius ravintola-annoksessa? Se varmaan vähän riippuu missä ollaan ja mikä on fiilis paikan suhteen muutenkin. Olin pääsiäisen Saarenmaalla ystäväni ja mieheni kanssa. Menimme suosikkiravintolaamme syömään ja annoksessani oli hius. Koska en tiennyt kuinka ystäväni suhtautuu moiseen, jos vaikka menisi ruokahalut kokonaan, otin hiuksen varovasti ja huomaamattomasti pois suustani ja jatkoin syömistä. Se ei ollut mitenkään iso asia mielestäni. Jos ei nyt toivottavakaan, mutta ruokahaluni ei siitä mennyt.
Hetken kuluttua tarjoilija tuli luoksemme ja kysyi, oliko kaikki hyvin. No mehän nyökkäiltiin. Tarjoilija katsoi minuun ja kysyi hyvin hienotunteisesti olinko löytänyt annoksestani jotakin.
Ojensin lautasen hänelle ja sanoin, että kyllä.
Hän oli siis huomannut mitä tapahtui. Sain pian uuden annoksen ihanaa, rapeaksi paistettua kalaa ja loppulaskussa huomasin, ettei viinilasillistani ollut laskussa. Niin tyylikkäästi toimittu.
Hienotunteisuus ravintolan palvelussa (tai missä tahansa palvelussa) saa minulta aina täydet pisteet silloin harvoin, kun sellaista kohtaa. Se taitaa olla sydämen sivistykseen verrattava laji.
Tämä ravintola ei ole ollut Kuresaaressa vielä montaa vuotta, mutta se on ollut suosikkimme heti alusta saakka. Palvelu on aina moitteetonta, ruoka on erinomaista ja mikä mukavinta, henkilökunta on hymyilevää.
Oma kantapaikka on aina kiva juttu paikassa, jossa käy usein. Ennen Castellon tuloa kävimme toisessa paikassa vuosikausia. Hauska paikka ja hyvä ruoka, mutta jossain vaiheessa alkoi ottaa kaaliin, kun henkilökunta oli kylmää kuin Kemin lumilinna. Tai luultavasti linnakin on lämpimämpi. Ainoastaan paikan isäntä, oli hauska heppu, joka sai kaikki hyvälle tuulelle. Hän tarjoili hiukan viinimaistiaisia ja tuli juttelemaan vieraiden kanssa. Mutta tarjoilijat olivat kuin robotit. Jotenkin olisi odottanut sitä pientä tunnistusta – ahaa tuolta tuo perhe taas kapuaa tänne! Söimme siellä kuitenkin kymmeniä kertoja kesässä ja toimme paikalle välillä suuria seurueita.
Castello on toista maata. He tietävät jo millaisen kahvin minä otan ja kuinka mieheni haluaa jäätelönsä. Iloinen kulmien kohotus toivotti meidät tervetulleeksi ensimmäisen kerran talven jälkeen. Ei siinä tietysti yksi hius paljon paina, kun kohtelu on niin mukavaa.
Eihän me tietysti siellä käytäisi, jos ruoka ei olisi hyvää. Tällä kertaa suosikkiannokseni oli se rapeaksi paistettu kala, jonka lisukkeena oli erivärisistä juureksista tehty ’spagetti’ ja muutama viipaleina, kuorineen paistettu pieni peruna. Annos oli taivaallinen. Söimme siellä myös ihania artesaanipizzoja ja uskomattomia jälkiruokaherkkuja.
Kyllä hymy ja hyvä rento palvelu yhdistettynä herkulliseen ruokaan on ihan mannaa!
Ja muuten – Saarenmaalla ei puhuta suomea, vaikka kyllä he oppivat, kun turistit väkisin sitä heille jankuttavat. Jos et osaa viron kieltä, puhu englantia. Hotellit, joissa käy paljon suomalaisvieraita ovat poikkeus, siellä henkilökunta on jo oppinut!
Varmaan kaikki jotka osaavat englantia, puhuvat sitä myös Virossa. Mutta huom! Kaikki eivät osaa englantia! Toisille se vain on niiin vaikea kieli, vaikka olisivat sitä lukeneet ja harjoitelleet vuosikausia. Mitäs sitten kun osaa vain Suomen kieltä?
Tuuti,
Hassu juttu on se, että monet jotka osaavat englantia, puhuvat silti siellä suomea. Mutta jos ei osaa niin toki kaikki mahdolliset kommunikaatiotavat käyvät! Suomi, käsillä puhuminen ja vaikka piirtäminen. Virolaiset ovat ystävällisiä ihmisiä ja hyvä tahto auttaa aina!
Hanna