Laivan seisova pöytä, ihana buffet-taivas täynnä herkkuja! Uhka ja mahdollisuus samassa pöydässä. Seisovassa pöydässä voit syödä niin paljon kuin jaksat, mutta apua – voi käydä myös niin, että tulee syötyä liikaa ja nousetkin pöydästä onnettomana vatsa kivistäen.
Näen silmissäni myös ne lautaset, joihin on koottu mäti, graavit kalat, sillit, paistit, pastasalaatit ja jälkiruokakastikkeet yhtä aikaa niin, että lautasen reunat tuskin riittävät. Vaniljakastike ja mäti ei kuitenkaan ole hyvä yhdistelmä. Eikä ylensyönnistä jää hyvä ja iloinen mieli. Se aina vähän kaduttaa.
Matkasin pääsiäislomalta kotiin Eckerö Linen m/s Finlandian buffetravintolassa ja kulutin aikani ihanaan herkutteluun hyvästä ruuasta nauttien. Kiirettä ei ole, kun ruokailuun saattoi käyttää pari tuntia ja nälkää riitti Tallinnassa vietetyn shoppailupäivän jälkeen.

Eckeröllä ruoka tehdään alusta asti itse, ja se maistuu ja näkyy. Myös lähiruokaan panostetaan ja Viron 100 vuotisjuhlan kunniaksi buffetissa on tarjolla aina myös muutama virolaisella reseptillä valmistettu ruoka.

Noutopöydän etikettiin kuuluu vaihtaa lautasta joka kerran, kun hakee lisää ruokaa. Se voi tuntua hirvittävältä ihmisestä, joka tiskaa käsin, mutta käytetyn lautasen kanssa ei sovi kulkea takaisin noutopöytään. Se jätetään pöytään, josta tarjoiluhenkilökunta korjaa sen pois. Tässä on takana myös hygienia pointti. Kun oma haarukka on käynyt suussa ja pyyhkinyt lautasen pintaa, ei ole mukavaa, kun siihen lasketaan tarjoiluastian lusikka, joka sitten pistetään takaisin tarjolla olevaan ruokaan. Eckeröllä käytetyt lautaset häviävät nopeasti pois pöydästä, mikä on tosi kiva asia. (En koskaan voi sanoa käytettyjä lautasia likaisiksi. Äiti opetti, ettei ruoka koskaan ole likaista ja neuvoi käyttämään sanaa ’käytetty’ Siinä on kyllä hyvä pointti ja viisas, kaunis ajatus.)

Ei myöskään ole olemassa rajaa, kuinka monta kertaa ruokaa voi käydä noutamassa. Helposti käyn hakemassa ruokaa buffet-pöydästä seitsemän kertaa. Ensin haen pöydästä kylmät kalat ja sen jälkeen erikseen lihat ja salaatit. Sitten siirryn lämpimiin ruokiin. Ensin lämmintä kalaa sitten lämmin liharuoka, ehkä keittoakin. En voi mitenkään vastustaa juustoja ja lopuksi sukellan jälkiruokapöydän herkkujen pariin. Jos jokaisella kerralla laittaisin lautasen täyteen, vatsa täyttyisi ennen kuin jälkiruoat edes häämöttäisivät! Eckeröllä lautaskoko on minusta ihana. Lautanen ei ole nelihenkisen perheen uunivuoan kokoinen, kuten joskus ravintoloissa on, vaan juuri sopiva. Se auttaa hahmottamaan ruuan määrää.

Kukaan ei laske, kuinka monta kertaa joku käy noutamassa ruokaa pöydästä, joten sieltä voi myös hakea vain yhtä lajia kerrallaan ja tehdä kauniita annoksia itselleen. Nauttia sekä mausta, että ruuan kauneudesta, arvostaa ruokaa, jota syö ja nauttia siitä ihanuudesta, että ei ole kiire. ja tietenkin siitä, että joku muu on seisonut puolestasi kuumassa keittiössä, sillä aikaa kun itse on voinut nauttia matkasta.Kun itse teen ruokaa joka päivä, rakastan sitä, kun joku muu on valmistanut ruokani ja se on hyvää. Lasi valkoviiniä kalojen kanssa, vähän punaviiniä liharuoan seuraksi ja ehkä kulaus myös juustojen kanssa!


Kiireettömästi syödessä ei tule sitä ähkyäkään ja jos pitää pienen tauon ennen jälkiruokaa, niin makea aterian päätös on myös upea päätös koko reissulle.

Juuri nyt m/s Finlandian buffet pöydässä virolaisena kahvipöydän herkkuna tarjotaan pullakranssia, joka on jokaiselle virolaiselle tuttu ja emännän taidonnäyte. Kranssi täytetään usein kanelilla, sokerilla, pähkinöillä ja ehkä omenahillolla, suklaalla ja milloin milläkin ja se on tavattoman kaunis. Edellisellä viikolla jälkiruokapöydässä oli kirjava koira ’Kirju Koer’ –keksikakkua.

Seisovan pöydän ihanuutta on
- että voi käyttää Tallinnan matkan shoppailuun ja museoihin ja jättää aterioinnin laivalle. Jokainen matka ei ehkä ole ravintolamatka. Minä tulen usein Saarenmaalta ja pitkän ajomatkan jälkeen on suurta nautintoa istua ja syödä hyvin laivassa.
- Seisovassa pöydässä ei ole kiire minnekään. Voi nauttia hyvästä ruuasta kaikessa rauhassa ja katsella ihanaa merimaisemaa.
- voi maistella uusia makuja ja kokeilla jotain sellaistakin mitä ei uskaltaisi tilata koko annosta.
- Eckeröllä tehdään ruoka itse laivan keittiössä, eli tarjolla on tuoretta itse tehtyä ruokaa, eikä eineksiä.
- Voit syödä juuri itsellesi sopivan määrän juuri sitä itse itse haluat
- jälkiruokapöydässäkin on paljon erilaisia herkkuja!
- Voit nauttia viiniä ja olutta ruuan kanssa.
- Sinulla on istumapaikka koko matkan ajan.
Ihania ja herkullisia metkoja Tallinnaan – laivalla ehkä tavataan!
Hanna
Onko Eckeröllä siis ainoastaan yksi kattaus? Itse olen viime vuosina seilannut vaan Siljalla, ja JOKA kerta on ruuat kerätty pois kun olen vasta alkupaloissa ja ajettu ulos ravintolasta ennen aterian loppua.. Eipä voi rentouttavasta ateriasta ilman kiirettä puhua…
Kyllä Eckkeröllä on yksi kattaus – kukaan ei aja pois kesken ruokailun!
Hanna
Kiitos paljon vastauksesta! Pitänee siis siirtyä kesällä Eckeröön!!! 😊
P.s. Tekemäsi annokset noutopöydästä olivat todella kauniit… Vaihtelua tyypilliseen buffet-mättöön… 😉
Hei kivaa – ehkä nähdäänlaivalla!
Ja kiitos – annoskuvia oli kiva tehdä – ja SYÖDÄ!
Hanna