Istuin eilen aikaisin aikaisin aamulla olohuoneessa täydellisen onnellisena. Koko koti tuoksui uskomattomalla voimalla kukkasilta ja seinissä viipyili edellisen päivän juhlien ihana tunnelma, joka oli täynnä naurua, hyvää tahtoa ja lämpöä. Hymy karehti suupielissä ja aurinko heitti ihania valoja sinne tänne osuen uskomattomiin kukkakimppuihin, joita ystävät olivat tuoneet.
Sunnuntaina oli juhlat, joissa oli kymmenen onnellista naista.
Tapasimme toisemme seitsemän vuotta sitten, kun järjestin meillä aarrekarttaillan, johon kutsuin ihmisiä, joita en edes kaikkia ollut koskaan aiemmin tavannut. Värkkäsimme karttoja ja joukkueen nimeksi muodostui ihanat naiset. Olin tehnyt sitä ennen parikymmentä vuotta töitä kuin hevonen ja hoitanut tietysti perheen ja muut jutut samalla. Aikaa ei ollut jäänyt ystäville ja huomasin, ettei niitä oikein ollutkaan enää. Olin päättänyt muuttaa sen asian ja hassu aarrekarttailta muodostui itsessään omaksi aarteekseni, sillä jo ensimmäisestä tapaamisesta alkoivat meidän säännölliset tapaamiset. Tapaamme toistemme kodeissa, usein meillä, olemme käyneet Saarenmaalla meidän kesäkodissamme ja muutaman kerran myös ravintolassa. Ydin joukko on pysynyt samana kaikki vuodet, muutama on tullut lisää ja joku ehtii mukaan harvemmin.
Tapaamisten kaava on pysynyt vuodesta toiseen samana. Aarrekartat jäivät taakse, muistaakohan kukaan enää toiveitaan? Tai onko karttoja jäljellä – en tiedä, mutta aina syömme hyvin ja puhumme paljon. Emme juo viiniä vaan kahvia ja teetä, joskus nostamme yhden lasin samppanjaa. Emme juhli iltaisin vaan tapaamme yleensä viikonloppuna iltapäivällä.
Kun ihanat naiset tulivat sunnuntaina meille, oli pöytä katettu vihanneksilla, hedelmillä, hummuksilla, juustoilla ja leikkeleillä. Broccolinot, parsat ja vihreät pavut kypsensin kaatamalla trimmattujen vihannesten päälle kiehuvaa vettä 5-8 minuutiksi ja upotin ne sitten kylmään veteen. Kaikki muut vihannekset olivat raakoja. Keräsin laudalle porkkanaa, sokeriherneitä, suippopaprikaa, varsiselleriä, retiisejä, miniluumutomaatteja ja kurkkua. Tein hummusta, punajuurihummusta ja labnehjuustoa. Lisäsin laudalle vielä erilaisia leipiä, keksejä ja näkkileipiä. Juustolaudalla oli tuhkajuustoa, brietä, Blue Castelloa, munajuustoa ja muutamaa kovaa juustoa joita olin tuonut Saarenmaalta. Yhden laudan päälle kokosin Schwarzwaldin kinkkua, milanolaista salamia ja pepperonia. Pöytään päätyi vielä suuria oliiveja, taateleita ja ihania kypsiä päärynöitä.
Kuinkahan monta kertaa mahdoin siinä pöydän päässä istuessani sanoa sanat – kuinka ihanaa, että olette täällä!
Istuimme, söimme ja nauroimme. Kun jälkiruoan aika koitti, kymmenen naista korjasi pöydän kuten vain kymmenen naista sen voivat tehdä. Oli aika nostaa esille jälkiruoka.
Revin pellinkokoisen 9 valkuaisen Pavlovan kahdelle suurelle vadille ja sen seuraksi mustikoita, mansikoita, kermavaahtoa ja rahkaa. Maistoimme myös leipomaani virolaista kirjava koira –suklaakakkua.
Istuimme pöydän ääressä viisi tuntia. Kaikki saivat puhua, kaikkia kuunneltiin, kaikki nauroivat, mielipiteitä vaihdettiin – oli täydelliset juhlat! Niin ihanat!
Kaiken minkä olin tehnyt juhlia varten, tein sillä tavalla, jonka olen oppinut omasta kodistani äidiltä. Senkin, kuinka vaihdoin kynttilät kristallikruunuihin. Juuri ennen vieraiden tuloa, poltin kynttilöiden päät tasaisiksi, kuten äiti aina opetti tekemään. Nauroin vielä ystävälleni, joka oli auttamassa järjestelyissä, että taidan olla perfektionisti, mutta en voi jättää näitä nypyjä kynttilöihin. Nää on näitä mutsin juttuja! Pakko polttaa ne pois, vaikka olis kuinka kiire!
Ihanien juhlien merkitys sai kokonaan uuden sävyn varhain maanantai aamuna, kun siinä juhlien vielä ilmassa viipyilevässä tunnelmassa istuessani sain viestin äitini poismenosta.
Koti oli niin kaunis sinä aamuna kaikkien niiden ihanien kukkien keskellä juhlien ihanan tunnelman vielä viipyillessä huoneissa yhdessä huumavan kukkien tuoksun kanssa. Tuli tunne, että eilinen oli kaunein mahdollinen saattojuhla äidille. En koskaan tule unohtamaan sitä.
Otin ystävien tuoman ruusukimpun ja lähdin katsomaan äitiä. Hän nukkui kuin Lumikki pitkine tummine hiuksineen hämärässä huoneessa. Laitoin yhden ruusuista hänen käsiensä väliin.
Äiti ❤️
Toivon syvästi, että mikään lehti ei referoi tätä tekstiä millään tavalla.
Lämmin, lohduttava halaus Hanna ❤️
Kiitos ♥️
Hanna
Miten kaunis kirjoitus, elämä kenties päättyy kuolemaan, mutta pois menneen muisto säilyy iäti, viipyy vielä pitkään ajatuksissa, kuin olisi edelleen täällä. Otan osaa suruusi.
Kiitos Pirjo ♥️
Hanna
❤
♥️
Hanna
Otan osaa Hanna ja Sikke!
Muistan tarkkaan vielä vuoden takaisen oman äitini kuoleman ja mitä tunteita ja muistoja se nostatti. Edelleen vielä koen äidin – hyvän ystäväni – seuran lähelläni.
Vaalikaa edelleen kauniita muistojanne äidistä se tekee hyvää!
Kiitos Tiuku
Äidit on ♥️
T. Hanna
Osanottoni ❤️ Kaunis kirjoitus ystävyydenkin merkityksestä. Itse olen onnelinen opiskeluaikojeni ystäväporukasta, joka edelleen 24 vuoden jälkeen kokoontuu joka vuosi, liki täydellä porukalla aina. Juttu jatkuu siitä mihin on jääty, joidenkin kohdalla vuoden takaisesta, joidenkin kohdalla viime viikkoisesta. Oman perheen lisäksi ystävät ovat elämää kantava ja rikastuttava voima, niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.
Kiitos Mymmelinmamma,
Ystävät on kyllä niin tärkeitä ja yksikin on paljon, kun ystäviä lasketaan
♥️
Hanna
Menetin viikonloppuna tätini, liian varhain, ja myös sain nauttia rakkaiden ystävien seurasta . Joten sydän täynnä kahtalaisia tunteita menmään täälläkin.
Otan osaa, onneksi sinulla on rakkautta runsain mitoin ympärilläsi tällä luopumisen ja suuren surun hetkellä ❤
Otan osaa suruusi Rita ♥️menettää joku liian varhain on surullista ja saa aina ihmettelemään ja kysmymään MIKSI? Äitini oli jo kovin iäkäs mutta yllätys se hetki silti oli.
Olen yllättynyt sen rakkauden ja lämmön määrästä, jota olen saanut ottaa vastaan onneksi sinullakin on ystäviä lähellä. Missä olismmekaan ilman heitä!
Hanna
Lämmin osanottoni ❤
Kiitos ♥️
Lämmin osanottoni sinulle Hanna.
//Johanna
Kiitos Johanna ♥️
Hanna
Otan osaa Hanna 💞
Äidit vain nuo toivossa väkevät…
Oman äitini yllättävästä (hän oli just 85v täyttänyt, mutta hyvässä kunnossa) poismenosta tuli 11.4. jo kuusi vuotta. Silti se päivä aiheuttaa ja aiheutti taas haikeutta ja ikävää. Etenkin tänä vuonna: sinä päivänä iloisena jännitin ensimmäisen lapsenlapseni syntymää. Nyt hän on täällä ja mietin : ”Olisitpa äiti näkemässä!” Ehkä hän näkeekin.
Voimia tuleviin päiviin 😘
Kiitos ♥️
Se on juuri se asia – olisipa täällä näkemässä. Isöni kuoli jo yli kymmenen vuotta sitten ja vieläkin tahtoisin näyttää hänelle asioita joita teen. Luulenpa että he näkevät. Isät ja äidit.
Hanna
Otan osaa – äitisi oli niin kaunis nainen!
Tuosta kynttilöiden päiden polttamisesta tuli mieleeni, että meillä syy siihen oli se, että ne syttyvät nopeammin, kun sytyttää ne, kun vieraat tulevat, kun kynttilän sydän on kerran poltettu mustaksi eikä ole enää se valkea lanka siinä, jonka sytyttäminen vie aikaa. Ehkä sinun äidilläsi oli joku muu syy mutta näin meillä.
Ihanaa kevättä kaikille ja Hannalle jaksamista surun keskellä.
Itse menetin oman äitini jo lähes 30 vuotta sitten, kun hän oli vain 51-vuotias. Syynä oli keuhkoveritulppa eli nopea lähtö eikä mitään ollut tehtävissä.
Kiitos Tintti ♥️
Hyvin voi syy olla sama ja juuri niinhän se on. Nopeasti syttyvät, kun sydän on musta.
Niin – oli onni että äitini oli täällä niin kauan. Ei sitä elämän mittaa voi arvata.
Hanna
Osanottoni suruusi.
Sain jokunen kuukausi sitten idean alkaa kirjoittamaan omaa blogia. Olen siitä lähtien koittanut löytää jonkinlaista ”esikuvaa” jonka tyyli inspiroisi itseänikin. Nyt se löytyi! Tarkoituksena ei ole kähveltää ideoita, saati pyydellä vierailemaan omalla blogillani. Haluan vain kertoa, että olet 32v miehen uusi blogi-idoli! Lämmin ja rehellinen tyylisi on raikas ja tyylikäs. Toivon oppivani samallaisen asenteen elämääni ja blogiini. Kiitos.
Hei Markus,
Olen otettu – kiitos! Ja laita nyt ihmeessä linkki mulle, niin voin käydä lukemassa blogiasi! Menestystä!
Hanna
Tässähän alkaa noviisia ihan ujostuttaa.
https://sittenkunoikeaelamaalkaa.com/
No niin – menenpä lukemaan!
Hanna