Hyvä olla yhdessä ja yksin

 Takana on aika kiire viikko, jonka vietin yksin kotona, kun puoliso oli matkoilla. Se on kyllä sillä lailla hyvä juttu, että voi vaan tehdä duunia ja jättää kengät keskelle eteisen lattiaa ja sängyn petaamatta. Aamiaisastiat voi jäädä pöydälle ja kaikki loput ateriat voivat koostua jugurtista ja pähkinöistä (makadamiapähkinät ovat tähän tarkoitukseen täydellisiä) Illalla sitten vaan kaatuu petiin ja kiskoo koko kahden hengen peiton itsensä ympärille meikit ehkä vielä naamassa. Yhtäkkiä erikoisleveä ja pitkä parisänky alkaa olla yhdelle just sopiva. Sitä valtaa kummasti tilaa, kun sitä on saatavilla. Mutta se suuri peitto on pakko kääriä kokonaan ympärille, kun on niin tottunut, että kulta on siinä vieressä, että yksin ollessa palelee ja sänky tuntuu tyhjältä.

💜

Viikonloppuna tein kolme aika suuritöistä ruokaa yhteen projektiin ja silloinkin on oikein hyvä, että ei ole ketään kotona. Saa huseerata köökissä ilman, että joku tulee keittelemään kahvia juuri kastikkeen ollessa kriittisessä vaiheessa. Mutta pieni ikävä kaihertaa koko ajan taka-alalla. Se on se onttouden tunne. Joku puuttuu. Ja kotona on vähän viileää juuri siksi.

💚

Joku tuli tänään kotiin. Hain hänet kentältä aamutuimaan. Matkasta ja yölennosta väsyneenä hän nyt nukkuu tuossa sohvalla. Ulkona paistaa aurinko ja mä kirjoitan tässä nojatuolissa. Ja on niin hirveän kivaa, että tyyppi on himassa, vaikka vaan nukkuu. Se on se olo, joka ei ole ontto. Se on kutkuttava ja turvallinen. Niin erilainen, kuin täsmälleen sama tilanne ilman sitä sohvalla hiljaa kuorsaavaa puolisoa.

💙

Nuorempana en osannut olla ollenkaan yksin. Kun ensimmäinen lapseni syntyi ja olin yksin hänen kanssaan kotona, pälätin puhelimessa aina kun pikku pilttini nukkui. Ja kun itse olin lapsi ja tulin koulusta tyhjään kotiin, heitin vain laukkuni eteisen lattialle ja lähdin kylille. Onneksi rakas kummitätini asui aivan naapurissa. Sinne olin aina tervetullut. (Lisäksi hän oli kansankynttilä, eli opettaja ja ne läksytkin kyllä sitten hoidettiin siellä)

💛

Myöhemmin eräässä elämänkriisissä kävin syvällä itsessäni ja kaivoin ulos kaikenlaista mitä ihmisessä nyt voi olla kätkettynä. Löytyi turvattomuus ja hylätyksi tulemisen pelko. Kun käsittelin sen, opin olemaan myös yksin. Ja sen jälkeen siitä on myös tullut tarve, jota ilman en voi elää. Matka sen tarpeen löytymiseen oli kivulias mutta kiinnostava ja muutti elämääni hyvin paljon. Mutta on se silti niin kivaa, kun toi tasainen hengitys kuuluu tuolta sohvalta. Sillä lailla ihanasti kutkuttaa olla tässä ihan hiljaa, ettei se herää.

 

Pus

Hanna

❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

4 kommenttia

  1. Pirjo 02.10.2018

    Minä viihdyn myös itsekseni oikein hyvin, ei mitään ongelmaa. Mutta tunnistin tosi hyvin tuon onttouden tunteen, eli vaikka on kiva olla yksinkin kotona, niin yöllä toivon kaikkien perheenjäsenten nukkuvan omissa sängyissään. On jotenkin halju olo, jos on kotona yksin yön yli ja on muuten paljon kivempi tulla kotiin, jos saa vastauksen moikkaukseen! Ihanaa lokakuuta sinulle!

    Vastaa
    • hannasumari 02.10.2018

      Halju olo on just se olo! Laumasieluja lienemme!
      Ihanaa lokakuuta sinulle myös!
      Hanna

      Vastaa
  2. Tiina 03.10.2018

    Perheellisenä on harvinaista luksusta olla kotona yksin. Vain pari kertaa niin on käynyt, että olen ollut kissan kanssa yksin kotona yötä. Nautin joka hetkestä, mutta eri syystä kuin sinä. Nautin, kun saan siivota ensiksi koko kodin putsplank, ja sitten se pysyy sellaisena. Jokainen tavara pysyy paikallaan, astiat ojennuksessa, likaiset sukat pyykkikorissa, eikä päivän postikaan loju pöydillä. Ahh!

    Vastaa
    • hannasumari 04.10.2018

      Oi oi! Voin ymmärtää tämän. Samanlaisia iloja koin, kun lapset vielä asuivat kotona ja siivosin heidän huoneensa, kun olivat poissa!
      Nyttemin olen alkanut itse sotkea!
      Hanna

      Vastaa