Tein pienen matkan mieheni kanssa Amsterdamiin kaksi viikkoa sitten. Olen ollut siellä ehkä 12 kertaa aiemmin, mutta nyt oli kulunut pitkä aika edellisestä reissusta. Rakastan sitä kaupunkia, enkä voi ymmärtää, kuinka olin unohtanut sen!
Amsterdamin tunnelma nappaa kiinni jo välittömästi lentokentällä. Vapaus, rentous, ystävällisyys ja elämänilo. Kun kävelin koneesta ulos Schipholin kentälle, fiilis oli kiinni minussa heti. Se on yksi kivoimmista lentokentistä, jonka tiedän ja olen aina rakastanut sen graniittilattiaa. Se on kuin yötaivas – sysimusta ja sen syvyyksissä on lantin kokoisia kultahippuja, kuin tähtiä. Onko ihanampaa ajatusta kuin kävellä tähtitaivaalla? Ei!!
Olen aiemmin jo käynyt läpi Amstermin museot ja must-nähtävyydet ja käynyt lähikaupungeissa, tällä reissulla ei ollut mitään muuta tavoitetta, kuin ylenmääräinen hengailu kaupungilla.
Ensimmäisenä päivänä menimme IBC-messuille jättiläsikokoiseen RAI:n messukeskukseen. IBC on Euroopan suurin TV- ja elokuva-alan messutapahtuma. Ala on täysin miesvaltainen, naisia oli varmasti paikalla yksi prosentti kävijöistä.
Seuraavana päivänä jätin messuhommat puolisolleni ja lähdin vaeltamaan pitkin kaupunkia. Aistimaan sen tunnelmia ja viihtymään.
Amsterdamissa on miljoona polkupyörää. Siis miljoona. Ja suurin piirtein saman verran asukkaita. Kaupunki on täynnä ihmisiä, toisin kuin esimerkiksi Helsinki. Siellä liikutaan fillareiden lisäksi autolla, metrolla (joka on vain muutaman vuoden ikäinen) ja raitiovaunuilla. Ja kuinka rakastankaan sitä, miten pyörillä ajetaan. Vuokrasin itsekin pyörän. Töppäilin liikenteessä, koska olin välillä epävarma siitä, minne suuntaan enkä osannut heidän pyöräilynsä etikettiä. No mitä siitä seurasi? Ei mitään! Kukaan ei näytä ilmeitä, kukaan ei näytä keskisormea, kukaan ei kiilaa. Amsterdamissa ihmiset ovat ystävällisiä. Alkoi niin riipiä meidän fillarikulttuurimme. Ja liikennekulttuuri ylipäätään.
Amsterdamissa on yhdeksän pikkukadun alue, De 9 Straatjes, joka on täynnä pieniä butiikkeja, siellä vietin melkein koko päivän. Oli ihanaa vaeltaa niissä ja ihmetellä tavaroita, vaatteita ja vaan fiilistellä. Yhdellä näistä pikkukaduista oli katujuhlat. Jokaisen liikkeen edessä oli joku pöytä tai penkki, jossa oli pientä syötävää ja juotavaa tarjolla. Jossain vettä – jossain samppanjaa. DJ soitti musaa ja ihmiset shoppailivat. Kaikki oli niin äärimmäisen rentoa. Ostin keltaisen neulehupparin ja aloin metsästää hyviä farkkuja. Lopulta kävelin reilut 13 km.
Aiemmin Amsterdam on mielestäni ollut maailman paras kahvikaupunki. Joka paikassa sai loistavaa, mustaa ja vahvaa suodatinkahvia, joka oli kuin samettia. Mutta hitto vieköön – kapselikoneet ovat vallanneet Amsterdamin. Olin niin pettynyt. Ruokamatkaksi tätä reissua ei voi luonnehtia. Oli niin kiire vaan nahdä, ettei jaksanut etsiä mitään upeaa ravintolaa. Söin kun oli nälkä ja kohdalla oli ravintola.
Hotellia vastapäätä oli pieni suloinen kauppa ja kahvila All the luck in the world. Heillä on kolme liikettä ja nettikauppa. Liikkeen fiilis oli onnellinen kuten nimi edellyttääkin. Oma korumallisto viehätti ja ostinkin sieltä pieniä lahjoja.
Kolmantena päivä oli edessä kotiinlähtö, mutta vasta myöhään iltapäivällä, joten vuokrasimme fillarit ja ajoimme pari tuntia pitkin poikin, kävimme syömässä (ehkä elämäni karmeimman vegehampparin – mutta ei se haittaa. Paikka oli aivan väärä valinta – oma vika)
Sitä en ymmärrä, mitä tapahtui valokuville.Luulin että olin ottanut niitä järjettömän määrän. En ollut. Kuvia on nihkeästi, mistä olen pahoillani, mutta pieni videopätkä on kuitenkin.
Lähdin reissuun vain pienen olkalaukun kanssa, mikä on pienoinen ihme. Ostin reissusta kahdet kengät (joihin palaan vielä myöhemmin. Siinä on tarinakerrottavana) , farkut ja paksun villahupparin, plus vähän lahjoja. Voin heittämällä todeta, että olen mestaripakkaaja, sillä yhtään ylimääräistä laukkua, en ostanut! Kaikki tuli kotiin oranssissa olkalaukussa. (No ei tullut – survoin ne Jarin reppuun!)
Onnea viikendiin. Mene Amsterdamiin. Siellä on ihanaa!
Hanna