Kuinka saavutin zen-tilan Lesvoksella Kreikassa ja mistä tiesin sen

On aika sanoa kiitokset ihanalle kesälle. Vielä on lämmintä, mutta ilmassa on jo syksyn tuoksu ja ilta tummuu niin, että on sytytettävä valot. Palasin reilu viikko sitten lomalta Kreikasta, ja jäin kyllä kaipaamaan sitä valoa ja Egeanmeren turkoosia hohdetta sekä varsinkin päivittäisiä joogatunteja, patikkaretkiä ja aaah – aivan huikean ihanaa ruokaa.

Joogamatka kreikkaan on ollut toteutumaton haaveeni. Ajatus rauhasta, auringosta, pitkistä venytyksistä ja zen olotilasta on houkutellut ja olen nähnyt itseni valkoisissa joogatrikoissa, hipiä auringosta hehkuen taipumassa toinen toistaan hienompiin asanoihin. Sitten sain syntymäpäivälahjaksi tämän matkan. Jooga ja patikkamatkan Lesvoksen saarelle yhdessä ystäväni Lotan kanssa. Lesvos vai Lesbos? Oikea muoto on Lesvos, näin minulle opetettiin.

Jo nyt alkaa naurattaa tämä unelmieni zen-osuus. Tulee mieleen se iltapäivän joogatunti, jonne tajusimme lähteä varttia ennen tunnin alkua. Minä istuin hotellihuoneen sängyllä vääntämässä jotain tekstiä tietokoneelle, kun Lotta sanoi ottavansa powernapit. Päätti kuitenkin laittaa kellon soimaan varuiksi, että varmasti ehdimme tunnille. No siinähän se totuus valkeni – vartti aikaa.

Alkoivat siinä sitten treenikuteet lennellä ilmassa, kun pengoimme sopivia settejä niskaamme ja sitten ryntäys ulos hotellista maantielle. Joogakoululle oli matkaa vajaa kilometri ja alku oli pirullista jyrkkää ylämäkeä. Ja lämpötila hillui siinä +30 asteessa. Kipitimme mäkeä ylös mitään puhumatta niin nopeasti kuin ikinä kykenimme. Myöhästyminen oli päivänselvää. Ja siis tunnille olisi kivaa mennä hyvissä ajoin rauhoittumaan. Mutta Lotta ja minä vedettiin alkulämmittelyjä ylämäessä ihan tosissamme. Pelastus tuli peukalon ja auton muodossa. Takaa tuli pieni musta auto ja minä nosti peukun pystyyn. Pääsimme perille kyydillä ja olimme rimaa hipoen ajoissa paikalla. Kyllä taas nauratti. No siihen sitten risti-istuntaan matolle, johon alkoi valua nätti lätäkkö, sillä voin sanoa, että kun ryntää ilmastoidun hotellihuoneen viileydestä päätä pahkaa siihen kolmen kympin lämpöön, niin kroppa saa sellaisen soman shokin. Hiki ei ainoastaan virtaa, se lentää ihosta.

Matkaohjelmamme sisälsi yhtä lepopäivää lukuun ottamatta joogaa ja patikointia joka päivä. Se oli loistava yhdistelmä. Olen miettinyt paljon mikä voisi olla intohimolajini liikunnassa ja vasta hiljattain tajusin, että se todellakin on patikointi. Rakastan luontoa (siksi rakastan myös moottoripyörällä ajoa, siinä on lähellä luontoa) Kävely vaan ei kuulosta kovin intohimoiselta ylipäätään. Mutta ehkä on niin, että kun kaikki mitä oikeastaan teen, teen jotenkin satasella, vahvasti ja voimakkaasti, on kävely juuri se vastapaino, jota tarvitsen. Se ei satu, sitä en suorita, se on silkkaa nautintoa. Havainnoin luontoa, tutkin kiviä, kasveja ja ihmettelen mitä mikin on ja miksi. Sitä paitsi metsä antaa mielenrauhaa ja iloa.

Joogaa tarvitsen, ja olen pikkuhiljaa oppinut olemaan suorittamatta sitä ja keskittymään vain siihen mitä omassa kehossani ja omalla matollani joogassa tapahtuu. Tämän loputtoman istumisen vastapainona se on hirvittävän tärkeää haastaa kehoa.

Matkan keskushenkilö oli joogan opettajamme Marjaana Mäkelä, joka veti myös patikkaretket. Marjaana on ihana, rakastettava, taitava, kokenut, hauska, herkkä. Joogaopettajan persoonalla ja tietenkin taidoilla on suuri merkitys. Marjaana oli matkan lottovoitto. Hän on opettaa onneksi myös Suomessa joogakoulu Shantissa, vaikka viettääkin paljon aikaa Lesvoksella jossa hän on asunut osan vuotta jo lähes kolmekymmentä vuotta. Jokaisella joogaopettajalla on oma tyylinsä ja jokaiselta oppii eri asioita. Nautin tunneista suunnattomasti. Opin uusia venytyksiä ja sain uskoa siihen, että polveni taipuu vielä niin, että voin istua kantapäiden päällä. Olen nyt aloittanut systemaattisen harjoittelun. Tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että olen ostanut harjoittelun tarvittavat välineet jotka ovat olohuoneen lattialla. Nooo! Alku sekin on. Että on välineet.

Lisäksi Marjaana neuvoi syömään pellavansiemenöljyä teelusikallisen aamuin illoin, juomaan veteen sekoitettua MSM-jauhetta ja luulientä päivittäin. Ajatus taipuvammasta polvesta tuntuu houkuttelevalta. Pitäkää peukkuja, että onnistun.

Meidän ryhmäämme kuului 15 naista, joiden ikäjakauma oli arviolta 25-60 ja kaikki naiset olivat ihania. Ryhmässä oli helppoa ja usein varsin hulvatonta olla. Päivisin tai iltaisin oli omaa aikaa ja Marjaanan tiedot saaren ja Molyvoksen kaupungin parhaista ruokapaikoista olivat kullanarvoisia. Söin vain kasviksia, lihaa edes muistamatta, koko viikon. Armeijan kasvispäivä-uutiset kuulostivat siinä ympäristössä vielä naurettavimmilta kuin kotona. Oletettavasti ihmiset ovat tulleet hulluiksi, jos luulevat etteivät kasviksia syömällä voi elää tai että siinä ylipäätään olisi oli mitään ongelmaa.

Niin ja sitten se zen. Ensimmäisen joogatunnin lopussa oli oma zen hetkeni. Nukahdin. Se jotenkin karisi siihen, kun iloisena ilmoitin tämän tunnin lopuksi kaikille. He tiesivät sen jo. Kuorsaukseni oli ehtinyt kertoa sen ennen minua.

Ommmmmmm

Hanna