Kultainen Venla – juhlissa ja kulisseissa

Gaala, suomeksi kaala, on takana ja elämä edessä! Hauskat oli pippalot, vaikka ne olivat vähällä jäädä multa kokonaan väliin. Siis ne juhlat, ei palkintojen jako.

Moni on onnitellut voitosta, siitä erityinen kiitos kuuluu väärinkäsitysten jumalattarelle, jonka edessä kumarran syvään. En ole nyt voittanut mitään, vaan ollut jakamassa Jorma Piisisen alias Remontti Reiskan kanssa kaalassa parhaan lifestyle-ohjelman palkinnon, jonka sai Jenny+. Palkintojen jako kesti osaltamme alle minuutin suorassa lähetyksessä ja se meni hyvin. Kun Jenny tuli lavalle, hän hoki: ”älä halaa älä koske muhun, mulla on angiina!” Arvostan. Onnea Jenny, toivottavasti olet jo tervehtymässä, pysti varmaan auttaa ainakin pitämään mielen iloisena!

Palkinnon jakamisen hetki on kuin pisara valtameressä verrattuna kaikkeen siihen mitä ennen tilaisuutta on tehtävä. Lisäksi perjantaina minulla oli toinen työ, joten päivästä muodostui pitkä ja siksi kirjoitankin tätä vasta nyt sunnuntaina. Eilen väsytti too much.

Gaalaan, siis kaalaan, valmistautuminen on aloitettava ajoissa. Täytyy varata kynsihuolto, kampaaja sekä värjäykseen että juhlapäivän kampaukseen ja maskiin ja mahdollisesti stylisti, joka auttaa suunnittelemaan koko systeemin, eli sen miltä rouva kaalassa näyttää. Soitin yhdelle stylistille, joka ei koskaan palannut asiaan, vaikka lupasi. En pidä sellaisesta. Täytyy olla munaa sanoa ei. Senhän voi sanoa monella muullakin tavalla, kuin lakata olemasta olemassa. Se on heikkoutta. Mutta mikä parasta, asia kääntyi onnekseni!

Miksi stailisti? Koska on äärimmäisen stressaavaa hakea kaikki asun palaset jostain ja suunnitella ja miettiä ja keksiä, jos homman voi hoitaa joku muu, jää itselle aikaa tehdä töitä ja lisäksi voi nukkua rauhassa, kun ei tarvitse miettiä sukan väriä.

Perjantai aamuna lähdin kotoa klo 6.45 viiden tunnin yöunien jälkeen. Auton takapenkillä oli kolme kassia. Yhdessä oli aamun tilausuuden asukokonaisuus. Olin menossa puhumaan aamiaisen syömisen tärkeydestä Elisan kulmaan. Toisessa oli gaalasysteemit ja kolmannessa tietokone ja liikkuvan toimistoni paperit. Naama oli tällingissä ja kädessä oli kuppi kahvia.

Klo 10.15 kävelen ulos Elisan kulmasta ja suunnistan kohti maskia ja kampaajaa. Aloitamme pesemällä aamun esiintymismeikit pois, sitten pestään hiukset ja alkaa maskeeraus ja kampaaminen. Kun kammataan, teen töitä läppärillä. Olen valmis kolmen aikaan ja kävelen pitkin Bulevardia täydellä kaala-tällingissä. Se tuntuu hassulta. On kauhea nälkä ja käyn nopeasti syömässä sushi-buffetissa. Ilta vähän jännittää, enkä pysty syömään paljoa.

Kultaiset Venlat jaetaan Kansallisoopperassa. Saapastelen sinne farkuissa ja villapaidassa. Talossa on kova säpinä. Suurella näyttämöllä esitetään La Traviata ja Alminsalissa jaetaan Venlat.

Ohjelma alkaa tellussa vasta klo 20.00 mutta harjoitukset alkavat aiemmin. Osa esiintyjistä maskeerataan oopperassa. Ihmiset pukevat ja juttelevat. Ihana Eija Vilpas odottaa maskivuoroa rauhassa ratkomalla ristisanaa. Kenraaliharjoituksissa opetellaan odottamaan viisi sekuntia ennen kuin voittaja paljastetaan ja koko ohjelma käydään kerran läpi.

On aika pukea juhla-asu päälle. Olen onnellinen Annette Tammisen valinnoista. Asuni on mukava, helppo, tilaisuuteen ja juuri minun rooliini sopiva, musta Katri Niskasen haalari. Rakastan haalareita. Superkorkeat näyttävät kengät sopivat haalarin kanssa just nappiin. Olen totellut kiltisti Annetten ohjeita, kynsissä ranskalainen lakkaus, varpaankynsissä musta lakka. Ranteeseen pujotin ihanan puna-, valko- ja keltakultaisen rannekorun ja korviin pitkät puikot joiden päässä riippuu pisaran muotoon hiotut timantit. Korut oli lainassa Atelier Torbjörn Tillanderilta ja olin pitänyt ne välittömässä läheisyydessäni koko päivän. Mutta parasta kaikesta oli tukka! En ole ikinä anatanut kenenkään kammata hiuksiani. Luonnonkihara tukkani on arvaamaton ja jos sitä ei osaa käsitellä, se muuttuu katastrofiksi. Annette suunnitteli minulle irokeesikampauksen ja rakastuin ideaan. Krista Stenberg taiteili sen minulle kuin myös sumusilmäni ja että mä rakastin sitä tukkaa! (Näin juhlassa Maria Veitolan, joka ehdotti että ajaisin toisen puolen päätä sileäksi, mutta ehkä en kuitenkaan.)

Vielä käteen pieni huomaamaton musta Comme des Garçons laukku ja siinä se oli koko setti.

Musta asu #me too –hengessä. Näyttävä mutta ei näkyvä. Vähän rock.

Hiippailin pitkin opperraa ja juttelin henkilökunnan kanssa ja joku ihana nuori nainen otti minusta kuvia La Traviatan lavasteissa. Sitten tuli nälkä ja söin meidän odotustilojen cateringissä kaksi nakkia (ooh kuinka rakastankaan nakkeja!) ja banaanin. Sitten käyttiin Joren kanssa vähän kuvattavana lehdistön luona ja kun tulin sieltä pois korkokengät oli tehdä minut hulluksi. Rakastan korkkareita, mutta jalkani vihaavat niitä. Sattui helvetillisesti. Kävelin lavasteissa paljain jaloin.

Gaala tuli ja meni, palkinnot jaettiin ja oli aika mennä illalliselle Crown Plazaan. Päätin lähteä kotiin. Laitoin jalkaan farkut ja villapaidan. Autolle kävellessäni törmäsin illalliselle menijöihin, jotka houkuttelivat mukaan. Pudistelin päätäni. Autossa aloin miettiä, että mitä hittoa! Mullahan on kamala nälkä. Jospa menisin kuitenkin…?

Menin. Otin gaalalaukkuni ja kysyin respasta missä voisin vaihtaa vaatteet. Juhlakerros oli täynnä tuttuja, mutta olin yksin ja oli jotenkin typerä olo. Pyörin siellä hetken ja päätin sittenkin lähteä kotiin…Ala-aulassa törmäsin ihanista ihanimpaan valokuvaajaan, Janita Autioon joka oli myös yksin. Päätimme olla kaksin. Ja niin palasin juhlaan. Lopulta tapasin monta ihanuutta, juttelin ihanien ihmisten kanssa, sain ajattelemisen aihetta ja bonuksena tolkuutoman hyvää ruokaa! Viimein seuraavan vuorokauden puolella pois lähtiessäni eräs ihanuus olisi halunnut polttaa salaa tupakan, mutta ei tohtinut, kun paparazzit olivat viime vuonna vaanineet tupakkapaikalla ja ottaneet kurjia kuvia. Toivotin onnea salaisiin savuihin ja menin hotellin takaovesta ulos autoni luo. Sielläpä olikin eräs kuuluisa kaunotar ihan rauhassa tupakalla ja niin minäkin vetäsin savut vanhojen aikojen muistoksi, vielä se sujui yskimättä, vaikka lopetin jo kymmeniä vuosia sitten.

Gaala eli kaala terveisin

Hanna

P.S. hiukan ärsyttää se, kun ei lausuta G-kirjainta…