Kysyin millainen olen – tunnistatko sinä omat hyvät ja huonot puolesi?

Erääseen työhöni liittyvään projektiin minulta tarvittiin itse kirjoittamani teksti itsestäni. Tämän kaltaisiin pyyntöihin liittyy usein sivulause, jossa sanotaan jotain siihen tyyliin, että olet itse itsesi paras asiantuntija. Huoh. No sanotte mitä sanotte, mutta en ole. Ehkä pitäisi olla. Olisi varmaan syytä istua alas toviksi ja miettiä kuka ja mikä olen. Ja kyllähän minä sen tietysti tiedänkin, koska purjehdin elämääni itse, omissa nahoissani. Mutta puepa sitten se kaikki sanoiksi. Aivan sietämättömän hankalaa. Siihen tulee väistämättä sellainen omankehun imelyys fiilis. Kämmenet alkavat kutista, kun niin hermostuttaa.

Apua! Mitä mä vastaan?
Apua! Mitä mä vastaan?

Voi tietenkin ajatella, että voihan sitä kirjoittaa vaan yksinkertaisesti totta. Mutta niinhän se ei ole. Salatuimpia ikäviä ominaisuuksiaan ei varmasti halua tuoda julki ja se onkin erittäin vaikeaa, koska omia huonoja ominaisuuksiaan ei välttämättä edes tiedä. Muut tietävät ne ja välillä niistä saakin kyllä kuulla…Lapset ovat tässä olleet armottoman avuliaita ja kasvattaneet minua määrätietoisesti ja väsymättä jo kolme vuosikymmentä. Onneksi heiltä saa myös erittäin hyvää ja rakastavaa palautetta, sillä lapset ja puolisoni ovat elämässäni kaikkein parasta.

Voin auliisti kertoa, etten aina petaa sänkyä heti herättyäni enkä edes joka päivä, että roskis jää usein ovenpieleen odottamaan. Nukun joskus meikit naamallani ja aamiaisastiat voivat jäädä pöydälle koko päiväksi. En kuuntele puhelinmyyjän puhetta loppuun asti, vaan keskeytän sanoakseni, että ei kiitos ja suljen luurin. Mutta mitä nämä nyt ovat – jonninjoutavia juttuja.

Saadakseni tekstin tehtyä, päätin kysyä asiaa Facebookissa. En siksi, että saisin imelää pälätystä ihanuudestani, vaan siksi että saisin näkökulmaa siihen mitkä piirteet jotenkin erottuvat.

Vastaukset olivat kiinnostavia ja ihania. Kukaan ei päätynyt heittämään tikkaa profiilikuvaani niin, että olisin sen huomannut. Mutta esiin tuli ominaisuuksia joita en ole ajatellut ja tekoja, joita en ole tajunnut tehneeni. Sain paljon ajattelemisen aihetta. Elän aika nopeaa elämää, enkä juuri jää miettimään menneitä. Ne asiat joita jään miettimään ovat jollain tasolla kesken tai olen tullut kohdelluksi epäreilulla tavalla. Keskenjääneitä pohdin pala palalta ja etsin ratkaisua siihen miksi joku asia on mennyt, kuten se meni. Epäreilu kohtelu jää mieleen pitkäksi aikaa ja haalistuu hitaasti kuoliaaksi. Siitä poistuu kipu, se hautautuu ja tulee mieleen silloin tällöin, mutta vain asiana, ei katkerana muistona.

En ole vieläkään kirjoittanut sitä tekstiä, mutta pian se on tehtävä. Mutta onneksi kysyin itsestäni, vastauksista tuli ihan hirveän hyvä olo ja hyvä mieli. Välillä tuntuu hyvältä taputtaa itseään olkapäälle ja sanoa itselleen, että hei, oot ihan ok tyyppi ja olet selvinnyt paljosta, osaat monta juttua ja olet tehnyt joitain ihmisiä iloisiksi.

Minulta kysytään usein nettikiusaamisesta, että miltä se tuntuu. Siinähän ihmistä arvostellaan ilman sensoreita kaikilla mahdollisilla elämän alueilla. Mutta mulla on joku kumma emulsio pinnassa, enkä välitä sitä pätkääkään. Olen kova inttämään asioista, joihin uskon. Olen itsepäinen ja kiivaskin. Mutta jos joku parjaa henkilöäni puskan takaa, sillä ei ole elämääni mitään vaikutusta. Hyvillä sanoilla on. Ja perustellulla arvostelulla. Selän takana parjaaminen on joskus tullut tietooni ja se taas saa hymyilemään sillä hetkellä, kun sama henkilö haluaa apuani.

Usein me muistetaan kuitenkin ikävät arvostelut sen sijaan kehut siirretään nopeasti syrjään. Vähän siihen tyyliin, että – no se nyt sanoo vain noin. Mutta kyllä positiivisille kommenteille kannattaa antaa enemmän painoarvoa, kun negatiivisille. Rakentava kritiikki on erikseen. Mutta silläkin on merkitystä kuinka se annetaan. Kaikissa meissä on kuitenkin enemmän hyvää kuin huonoa. Joskus tilanteet tekevät hyvistäkin huonompia.

”Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk’ ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell’ on Jumalakin.”

Eino Leino/Hymyilevä Apollo

 

Iloa päivään kaikille

Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.