Mehukkaat broilerin rintafileet hautuvat uunissa mozzarellan, minitomaattien ja pinaatin kanssa.

Puhelin soi ja multa kysyttiin, että käytänkö fondeja? No totta maar käytän. Aina olen käyttänyt. Syvennän melkein kaikkien ruokien makua fondeilla. Muiden tekemien reseptien lihaliemikuutiot korvaan aina sopivalla fondilla. Niissä resepteissä, joita itse teen ruokablogiini, on ensisijaisena vaihtoehtona aina fondi liemikuution sijaan.
Miksi näin? Koska fondit maistuvat raikkailta, niitä on helppoa annostella juuri sopiva määrä ruokaan tilkka kerrallaan, eikä niissä ole paljon suolaa. Jääkaapissani on aina aika rivi Touch of Taste fondeja. Arvostan myös sitä, ettei Touch of Taste fondeissa ole käytetty aromivahventeita eikä hiivauutetta.
Eniten käytän kana- ja kasvisfondia, joita saa myös luomuna, kuten lihafondiakin.
Lihafondien puolella on monta vaihtoehtoa, joita vaihtelen tilanteen ja fiiliksen mukaan. Valikoimassa on hienoja makuyhdistelmiä. Lihafondeista häränlihafondi on maustettu punaviinillä ja riistafondi kanttarelleilla. Vasikanfondi käy kaikkiin liharuokiin ja kalafondilla saa helposti makua kalaruokiin. Aasian makujakin löytyy kahta erilaista. Katso koko valikoima täältä.
Fondien juju on siinä, että niiden tekemiseen on käytetty paljon aikaa, vaivaa ja raaka-aineita. En ehdi, osaa, enkä jaksa keitellä liemiä paahdetuista luista, lihoista, vihanneksista, juureksista ja yrteistä ja lisätä sitten joukkoon vielä puna- tai valkoviiniä ja muita herkkuja. Mutta otan mielelläni ruokaan niiden maut, kun joku muu on tehnyt työn puolestani.
Viime viikolla tein broilerin rintafileistä ihanaa nopeasti valmistuvaa ruokaa uunissa. Ruoka oli valmista vain noin puolessa tunnissa ja broileri pysyi ihanan mehukkaana. Lisukkeeksi keitin pitkäjyväistä valkoista perusriisiä. Ohje on ohessa. Lupaan, että maistuu ja onnistuu helposti. Lisää reseptejä ja inspiraatiota löytyy täältä

Touch of Taste fondit ovat aitoja liemiä tiiviissä muodossa.
Kermaiset broilerin rintafileet



Broilerin rintafileet uunissa
Raaka-aineet
4 kpl broilerin rintafileitä
2 rkl öljyä
2 tl kuivattua timjamia
suolaa
mustapippuria
2 valkosipulinkynttä
2 dl vettä
2 rkl Touch of Taste kanafondia
2 dl kuohukermaa
1 rkl Touch of Taste kasvisfondia
3 rkl vehnäjauhoja tai 1,5 rkl maissitärkkelystä
250 g miniluumutomaatteja
70 g baby pinaattia
tuoretta timjamia
1 pallo 125 g mozzarellajuustoa
Riisi
3 dl raakaa riisiä
7 dl vettä
2 rkl Touch of Taste kasvisfondia
Ota broilerin rintafileet huoneenlämpöön puoli tuntia ennen kuin alat valmistaa ruokaa. Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen.
Mausta fileet kevyesti suolalla, mustapippurilla ja kuivatulla timjamilla.
Laita öljy kuumalle pannulle ja paista broilerin fileitä kummaltakin puolelta 3-4 minuuttia. Laita paistetut fileet öljyttyyn uunivuokaan.
Laita paistinpannu takaisin levylle ja paistele siinä valkosipulia keskilämmöllä muutama minuutti. Lisää vesi ja kanafondi ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada liemi uunivuokaan fileiden joukkoon ja laita vuoka uuniin n. 10 minuutiksi kunnes liemi alkaa porista vuoassa.
Sillä aikaa halkaise tomaatit, viipaloi mozzarella kahdeksaan viipaleeseen ja paista babypinaattia pieni hetki pannulla niin, että se kutistuu ja muuttuu pehmeäksi. Sekoita vehnäjauhot tai maissitärkkelys ja ruokalusikallinen kasvisfondia kerman joukkoon.
Ota vuoka uunista ja kaada kermaseos vuokaan. Laita fileiden päälle mozzarellaviipaleet ja lisää ympärille tomaatit, pinaatti ja tuoretta timjamia. Laita vuoka takaisin uuniin n. 20 minuutiksi, kunnes broileri on läpikypsää, mutta ei kuivaa. Aikaa ei voi tarkkaan sanoa, koska fileiden paksuudessa on suuria eroja.
Herkkuhetkiä ruokapöytään!
♥️
Hanna
Oi tämä kuulostaa herkulta! Kokeiluun menee. Kiitos!
Kiva jos innostaa kokeilemaan. Meillä kyllä siitä tykkäsivät sekä perhe, että vieraat.
Ihanaa viikonloppua
Hanna
Kiitos ohjeesta, hyvää oli!
Hei Maija!
Kiva kuulla ja ihanaa, että tartuit reseptiin!
Hanna
Kiitos paljon ihanasta reseptistä! Oli todella hyvää 🙂
Tätä on jo pari kertaa tehty. Huomenna taas😇todella herkullista❤🔥
Hei Satu!
Ihana kuulla ja mä en ole tehnyt tätä pitkään aikaan. Nyt teen itsekin!
Ihanaa kevättä sinulle ❤️
Hanna
Tätä on tehty monet kerrat🔥ja tänään taas🤩🤩ihan huippua. Meillä syödään pastan kera.
Hei Satu – ihanaa kuulla! En ole itse tehnyt tätä vähään aikaan – ihan unohtunut niin kuin usein käy. Sitä jämähtää joihinkin ja unohtuu jotkut. Kiva kun laitoit viestin – nyt teen tätä heti viikonloppuna!
Iloa kevääseen ja keittiöön!
Hanna
Hei, tämä on ihanaa! Ja olen sitä monta kertaa tehnytkin…mutta mielenkiinnosta kysyisin. Onko tuo babypinaatin 70 grammaa vai kpl?
Hei!
Kiva kun maistuu ja tokihan siitä puuttuu grammamerkintä!
Kiitos – korjaan!
Terkuin
Hanna