Onnellisena on hyvä herätä. Tänään heräsin terveenä (luultavasti, koska mistäs sitä ikinä tietää). Mutta reilu viikko on vierähtänyt tosi huonossa olossa.
Viime viikon perjantaina olin yksin kotona. Makoilin iltamyöhällä sängyssä ja katsoin telkkaria. Yhtäkkiä kimppuuni hyökkäsi hillitön kipu. Rautavanne puristui rinnan ympärille ja sydänalaan sattui niin, etten henkeä saanut. (On muuten kivaa olla tässä siitä kirjoittamassa!) Aloin miettiä mitä pitäisi tehdä. Soittaa 112? Soittaa sukulaispojalle, joka on työskennellyt lääkäriambulanssissa? Soittaa taksi ja lähteä Jorviin? Kipu yltyi eikä mikään asento antanut armoa. Makasin vatsallani kädet vaakatasossa ja koetin rentouttaa itseäni. Mietin, ettei se voi olla sydän, koska kipu ei säteillyt mihinkään. Entä närästys? No ei voi olla niin iso kipu. Ajattelin että saatan kuolla. (Nythän se naurattaa! Onneksi!) Mietin myös, että jos soitan ambulanssin he eivät pääse portista sisään, koska se aukeaa sisältä. Onhan siihen koodi, mutta ehdinkö sanoa sitä ennen kuin taju lähtee?
Pikkuhiljaa kipu alkoi antaa periksi ja päätin jäädä kotiin. Unikin tuli lopulta, vaikka vähän hirvitti se kipu.
Oli ilo herätä aamulla! Hih! Kerrassaan hilpeä fiilis. Elossa! Booooom. Oli lauantai ja illalla ystävän juhlat, ihanat perinteiset ”noin ystävänpäivän illalliset” Juhla on traditio, joka on aina sinä lauantaina, jolloin hiihtoloma alkaa. Meitä oli illallispöydän ympärillä yksitoista naista ja ilta oli ihana. Tarjolla oli alkupalaksi tapaksia, pääruokana uunissa paistettua lohta Jamie Oliverin tapaan pekonilla päällystettynä ja manteleilla täytettynä. Jälkiruokana oli passionhedelmästä, kermasta ja kondesoidusta maidosta tehty herkku. Tarjolla oli myös viiniä ja samppanjaa, mutta niihin en koskenut. Pelkäsin juoda alkoholia edellisen illan kipukohtauksen takia, vaikka en osannutkaan sanoa miksi.
Sairauksista puhuminen ei kuulu juhliin, mutta jotenkin kävi niin, että keskustelunaiheet veivät minut tilanteeseen, jossa kerroin edellisen illan tapahtumat. Kolme naista huudahtavat yhtä aikaa: SAPPIKOHTAUS! Olin äimän käkenä. En ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta. Ei mitään havaintoa mikä sellainen on. Kukaan ystäväni ei koskaan ole kertonut minulle sellaisesta, eikä perheelläni tai sukulaisillani ole tietojeni mukaan sellaista ollut.
Kotiin päästyäni en todellakaan nukkunut. Tutkin kaiken mitä aiheesta ’sappi’ –löysin. Kiinnostavaa oli se mitä sappipotilas ei saa syödä. Lista oli yllättävän pitkä. Rasvat on ehdoton nou nou, se on selvää, mutta joukkoon kuului pitkä lista ihania kasviksia, sekä lohi, mantelit, pekoni, kerma kondesoitu maito. Käytännössä koko illan menu. Jonkin verran hirvitti.
Sunnuntaina olin masentunut. Ajattelin, etten saa enää koskaan syödä kaaleja, lanttua, omenoita, enkä tulista ruokaa. Ajattelin, että olen kroonisesti sairas. Kyllähän lantuton elämä vetää mielen mustaksi keneltä tahansa! Varasin ajan lääkäriin heti maanantaiksi.
Lääkäri kuunteli ja tutki, määräsi ultraäänitutkimukseen ja verikokeisiin. Hän epäili kuitenkin, että vika löytyisi lautaseltani, eikä maksasta tai sapesta. Tutkimustulokset sen sitten kertoivat – olen terve kuin pukki! Elimistöni on hereillä ja ilmoitti MYRKKYÄ!
Olin silloin perjantaina ollut ravintolassa lounaalla tyttärieni kanssa ja valitsimme listalta lohikeiton. En syö sitä mielelläni, koska siitä tulee minulle joskus vähän huono olo. Tällä kertaa se oli kuitenkin yksinkertaisin vaihtoehto. Ravintolan keitto oli ihan ok. Söin sen.
Mutta illalla soppa kosti ja elimistöni kertoi, että jokos tajuat pysyä erossa tästä liemestä! Sen verran ymmärsin kuitenkin, että kerroin lääkärille keitosta. Kerroin siitä myös tyttärilleni, joista toisella oli ollut ylävatsan kipuja illalla ja toista ei ollut nälkä vaivannut vuorokauteen, vaan olo oli ollut raskas. Itselläni huono olo kesti viikon.
Tappajasoppaa ei enää lautaseltani löydy, se on varmaa. Kipu oli nimittäin niin kova, että jos arvioin sitä asteikolla 1-10 se oli kympissä. Ja vikahan ei ole lohessa, jota syön mielelläni, vaan sopankeittäjässä (kuten yleensäkin elämässä!) Kun keittoon kumotaan kaikki lohen rasvaiset roippeet, siitä tulee tappajasoppaa eikä jaloa herkkua. Sellaistakin lohesta saa.
Kiitos kuvista Susu ♥️
Lanttua kaaliin ystävät! Syödään hyvin!
Hanna