Halloween-kakku – maukasta makua joka murunen

Tässä eletään jänniä aikoja! Kaikenlaisia kummajaisia ja kummituksia liikkuu varsinkin tulevana viikonloppuna pitkin katuja. Jos tiedossa on halloween partyt, tässä on tarjolla teemaan sopiva kakku.

Värjäsin appelsiinille maistuvan kakun kuorrutteen reippaasti oranssilla elintarvikevärillä ja valutin pinnalle suklaata.

Tein kakusta vahvan makuisen. Käytin taikinaan tummapaahtoista kahvia ja täytteeseen vahvaa englantilaista appelsiinimarmeladia. Jos olet miedompien makujen ystävä tai kakkua syövät myös lapset, käytä tavallista vaaleapaahtoista kahvia, kuten Juhlamokkaa tai Presidenttiä ja makeaa, vaaleaa appelsiinimarmeladia.

Kakkupohjat ovat todella maukkaat ja mehukkaat, eikä kakku tarvitse lainkaan kostutusta.

Jotta kakku varmasti irtoaa hyvin vuoasta, laita pohjalle ja reunoille leivinpaperia. Hyvä konsti on sipaista reunoille ensin hiukan voita, johon leivinpaperisuikale kiinnittyy hyvin ja pysyy paikoillaan, kun taikina kaadetaan vuokaan.

Halloweenkakku

Tarvitset kaksi 20 cm halkaisijaltaan olevaa kakkuvuokaa

Uuni 180 °C 25-30 min

Taikina

3 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

1 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta

½ tl suolaa

1 tl leivinsoodaa

3 appelsiinin kuorta hienona raasteena

3 kananmunaa

2 dl kahvijuomaa (jäähdytä kahvi ennen kuinl aitat sentaikinaan)

2 dl maustamatonta jogurttia

1 ½ dl auringonkukkaöljyä

Täyte ja kuorrutus

2 dl appelsiinimarmeladia (notkista tarpeen vaatiessa marmeladia hiukan vedellä)

Voikreemi

300 g suolatonta, pehmeää voita

700 g tomusokeria (n. 11 dl)

3-4 rkl appelsiinimehua

4 á 15 g putkea oranssia Dr. Öetker geeliväriä

200 g tummaa suklaata

Rasvaa ja vuoraa leivinpaperilla kaksi 20 cm halkaisijaltaan olevaa kakkuvuokaa. Keitä kahvi ja laita jäähtymään.

Sekoita taikinan kuivat aineet yhteen suuressa kulhossa.  Sekoita toisessa kulhossa yhteen munat, kahvi, jugurtti ja öljy. Yhdistä seokset ja kaada yhtä paljon taikinaa kumpaankin vuokaan. Paista kakkuja n. 25 min 180 asteessa. Kakut on kypsät kun puutikkuun ei tartu taikinaa. Anna kakkujen jäähtyä vuoassa 10 minuuttia ja nosta sitten ritilälle jäähtymään.

Tee täyte ja kuorrutus

Voikreemi

Vatkaa voita viiden minuutin ajan (yleiskoneella) niin, että se on vaaleaa notkeaa vaahtoa. Siivilöi tomusokeri ja lisää se kahdessa erässä voin joukkoon hyviin vatkaten. Lisää joukkoon appelsiinimehu ja vatkaa kreemiä vielä viisi minuuttia lisää vatkauksen loppuvaiheessa joukkoon oranssi väri.

Kokoa kakku

Leikkaa kakkupohjien pinnat tasaisiksi ja halkaise kumpikin kakku keskeltä niin että saat molemmista kakuista kaksi yhtä paksua kerrosta.

Laita ensimmäinen kakkupohja tarjoiluvadille ja sivele sen pinnalle ensin ohut kerros appelsiinimarmeladia ja sitten reilu kerros voikreemiä. Aseta seuraava pohja edellisen päälle ja jatka samalla tavalla.

Kun kakku on koottu, levitä sen päälle ohuehko kerros kuorrutetta ja laita kakku jääkaappiin puoleksi tunniksi. Näin lopullinen kuorrutus on helpompi levittää kakun pinnalle, eikä siihen tartu muruja.

Levitä sitten reilu kerros kuorrutetta kakun reunoille ja päälle ja tasoita pinta lastalla.

Sulata suklaa mikrossa välillä sekoittaen tai liedellä vesihauteessa. Anna jäähtyä hiukan ja kaada sitten kaikki suklaa keskelle kakkua. Levitä suklaa kakun reunoille asti ja ravistele kakkulautasta niin, että suklaa alkaa valua kakun reunojen yli.

Koristele kakku teemaan sopivilla koristeilla. Säilytä tarjoiluun asti jääkaapissa. Suklaa kovettuu kakun pintaan, joten paras väline kakkulapion lisäksi kakun leikkaamisessa on sahalaitainen leipäveitsi.

Herkullista viikonloppua!

Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommenttia

  1. Jassu 27.10.2019

    Onpa pelottavan herkullinen kakku, hu, huu…..

    Vastaa