Stockmann – sieltä saa mitä tahansa, Stockmann siellä riittämään saa myös rahansa – Stockan mainoslaulu vuodelta 1978
Kirjoitin eilen illalla Stockmannin kassi keissiin liittyen Facebookiin ja kirjoitukseni kirvoitti monet kirjoittamaan kommentteihin ihania muistoja Stockmannilla vietetyistä hetkistä. Tavarataloa pidettiin kaikkien tavaratalojen äitinä ja kassien värikoodia huonona ideana. Minulla on Stockan käteiskortti, mutta se ei ole ollut enää vuosiin lompakossani. Se olikin hauska tarina, kun sen aikanaan hankin.
Minulla oli ollut Stockan luottokortti for ever, mutta jossain vaiheessa päätin olla kokonaan käyttämättä luottokortteja. Tavaratlon kortilla sai kuitenkin alennuksia, joten halusin käteiskortin, mutta se ryökäle maksoi jotakin, toisin kuin luottokortit. Kapinoin! (Tietenkin – tyypillistä minulle!) Oltiin sitten kerran kuvaamassa siellä jotain juttua telkkariin ja haastattelin silloista tavaratalojohtajaa. Kitisin hänelle kortin hinnasta ja sain osakseni pitkiä katseita. En niistä hätähtänyt vaan jatkoin marmatustani ja JESS! Sain kuin sainkin kortin ilmaiseksi. Hinta oli varmaan kympin tai vastaavaa, mutta periaatekysymys you know. Tästä on siis aikaa varmasti 20 vuotta.
Kaikki rakastavat entistä Stockaa, mutta tuntuu, että kassibonuksilla tavaratalo vain uppoaa syvemmälle suohon. Se on niin kovin surullista.
Kun luin niitä kommentteja, tuli myös omat Stockamuistot mieleen. Ja kuvitelkaa, muistan vielä ajan, jolloin siellä oli hissitytöt hissejä kuljettamassa. Heillä oli suikat päässään ja käsissään valkoiset hansikkaat. Ihailin heitä suunnattomasti. Hissit olivat puuverhoiltuja ja tytöt pyörittivät sellaista pusita pylpyrää, jossa oli kahva. Kun astuttiin hissiin, sanottiin aina mihin kerrokseen haluttiin mennä.

Kuva: Stockmann museo
(Olen ollut Stockalla keikalla monta kertaa tekemässä erilaisia juttuja. Viimeksi Kirsikan kanssa teimme Svenskt Tenn -esillepanon siellä ja silloin olen saanut kulkea siellä henkilökunnan puolella ja hei – sielläkin on hissit, mutta paternosterit! )
Kolmannessa olivat naisten asut ja kahvila, jossa notkuin käytännöllisesti katsoen koko nuoruuteni. Neljännessä oli lelut ja kultakala-allas. Nämä olivat tärkeimmät osastot. Muilla ei niin väliä ollutkaan. Tärkeää oli tietenkin myös tietää missä myytiin soft icea. (Kukaan, siis kukaan ei todellakaan puhunut mitään pehmytjäätelöstä! OMG!) Vanhat rouvat ostivat soft icensa ja menivät syömään niitä hissien edessä oleville tuoleille, joita taisi olla 8-10 kpl. Nuorilla ei ollut asiaa niille tuoleille. Oli päivänselvää, että niillä istuivat vanhemmat ihmiset. Jos tilaa oli paljon, saatoin joskus istahtaa, mutta nousin tikkana ylös, jos vanhempi ihminen saapui paikalle.
Niin ja sitten oli tietenkin myös tupakkaosasto. Ostin sieltä monena jouluna isälleni lahjaksi piippuja ja piipputupakkaa, vaikka hän ei varsinaisesti piippua poltellutkaan. Poltti röökiä. Ja paljon. Kaksi tai kolmekin askia Kenttiä saattoi mennä päivässä. Aloin tietenkin itsekin polttaa ja Stockalta sai hienoja stendareita. (Olen vuodesta -85 ollut polttamatta satunnaisia sauhutteluja lukuun ottamatta – ei tarvitse huolestua) Myös muotilehdet ostettiin Stockan lehtiosastolta, jonka valikoima oli tosiaan kattava.
Jännää on myös se kuinka nuorina jo hengailimme stadissa ja vietimme aikaa Stockalla. En ole varmasti ollut edes kymmenvuotias, kun jo hoitelin siellä ostoksiani ihan yksin. Ja siis eihän sieltä aina ostettu mitään. Vaan ihailtiin. Ja sitten ruinattiin kotona kaikenlaista.

Stockalta sain myös ensimmäisen Barbie-nukkeni. Vanhin systerini Ritu oli siellä töissä (luultavasi myös seuraavaksi vanhin, eli Helena – en muista varmasti) Mutta Ritva toi siis sen nuken. Oooh! Se oli niin hieno ja itse asiassa se on minulla edelleen tallessa, mutta sen pää on vaihdettu, koska alkuperäinen hajosi.
Ja voi että ihailin niitä oikeita Barbien vaatteita! Ne olivat hirvittävän kalliita, enkä saanut kuin muutaman ostopuvun. Loput tein itse ja olin todella kateellinen kahdelle ystävälleni, joilla oli pilvin pimein niitä aitoja, Stocklata ostettuja. Ajattelin, että tuollainen onni ei koskaan voi kohdata minua. Ja kuten usein tällaisen kokemuksen jälkeen, omat kolme tytärtäni saivat niin paljon Barbieita ja niiden vaatteita, hevosia, linnoja, autoja ja what not, ettei mitään järkeä.
Kun olin siis aika pieni ja kuljin siellä itsekseni, minulla oli myös vähän hellyttävä outo tapa. Olen aina rakastanut kaikkea pehmeää. Pienenpienenä mennessäni nukkumaan hypistelin aina jotain ultrapehmeää käsissäni. Se saattoi olla, vaikka pumpulipallo. Minulla oli myös villatakki, jota kutsuttiin Kisu-villatakiksi, koska se oli niin pehmyt. No Stockallahan oli hissien lisäksi rullaportaat. Jos kävi sellainen onni, että satuin seisomaan jonkun ihanan tädin takana, jonka yllä oli minkkiturkki niin siinä seisoessani ja ylöspäin matkatessani hivelin hiljaa ja varoen sitä turkkia. Oi että – niin ihanalta tuntui se pehmeä ja sileä karva pienen kätöseni alla.
Stockmannin TV-mainos vuodelta 1978 Mallina Arja Pessa
Palveluhan Stockkalla on ollut aina huippuluokkaa. Jopa niin, että kohdatessani taloudellisesti haastavan ajan Stocka oli avulias ja ymmärtäväinen. Stockan kortti oli tietenkin tapsissa ja rahaa tilillä nihkeästi. Talousosastolle soittaminen oli noloa ja kamalaa, mutta soitettava oli. Mutta ei hätää, sieltä kysyttiin vain, kuinka pian saan maksettua laskun ja asia oli sillä selvä. Kun lasku oli hoidettu, kortti avattiin ja jälleen pääsi ostoksille.
En oikein tiedä mitä tavaratalolle on tapahtunut, että se niin syvässä suossa polkee. Aina sieltä saa tarvitsemansa. Viimeksi viime viikolla tarvitsin tiettyä hiustenhoitoainetta enkä edes miettinyt muuta ostopaikkaa, koska en jaksa haeskella. Tietenkin sitä saa Stockalta ja sai.
Joku kommentoi, että Stockmann on se ainoa oikea tavaratalo. Olen niin samaa mieltä. Stockmann on instituutio ja ajatus siitä, ettei se enää olisi Helsingin keskustassa on kamala. Mitä sen paikalla olisi? En pysty kuvittelemaankaan. Tsemppiä ja oikeita päätöksiä Stocka! – saako sieltä muuten enää soft icea? Mähän olen mummo nyt – saisin syödä sitä siinä hissien edessä tuoleilla kenenkään valittamatta! Niin – eipä niitä tuoleja taida siinä enää olla, mutta kyllä maistuis soft ice!
Hanna
Oi, mikä nostalginen fiilis.
Oulun stokka lopetettiin joku vuosi sitten ja edelleen tuntuu oudolta ettei sitä ole. Yrittäkäähän te pitää se pystyssä pääkaupungissamme, on turisteillekin se the must-shoppailu paikka!👍