Miten mulla riittää energiaa kaikkeen mitä mä teen?

Opin syömään oikein ja minulle parhaalla tavalla vuoden 2013 keväällä, kun olin jotenkin höttöinen ja vaatteet kiristivät. Sain tuolloin ruokavalion, jollaista en koskaan aiemmin ollut noudattanut. Ruokavalion, jossa syödään jatkuvasti eli viisi tai kuusi kertaa päivässä. Olin tulla hulluksi sen kanssa. Jouduin käyttämään puhelimen herätystä, että muistin syödä tasaisin väliajoin. Muista välipala, se hälytti. Eikä puhettakaan, että olisi ollut nälkä! Ei sinnepäinkään. Mutta tein työtä käskettyä ja pian aloin huomata, että nälkä alkoi kolkutella tajuntaani puolisen tuntia ennen kuin puhelimen hälytysääni pirisi. Ja niin siitä tuli tapa.

Jos en noudata säännöllistä ruokarytmiä päivän aikana, syön illalla liikaa. Ensin liian suuren päivällisannoksen ja sen jälkeen ravaan jääkaapilla ja keittiössä yhtenään. On se tunne, ettei vatsa täyty lainkaan. Siitä seuraa huonosti nukuttu yö ja väsymys taas saa aikaan lihomista. En halua, että painoni nousee yli oman mukavuusrajani. Tulen siitä huonotuuliseksi ja onnettomaksi. Siksi en tingi välipalan syömisestä kuin ääritapauksissa ja niitä sattuu kohdalle tosi harvoin. Olen suositellut tätä tapaa tuhansille ihmisille sekä blogissani, että pitämilläni luennoilla. Aina on niitä, jotka sanovat, ettei heidän työssään voi tai ehdi syödä välipalaa.

Jos näin on, puuttuu yritystä. Välipalajogurtin syömiseen menee minuutti. En ole vielä nähnyt sitä työpaikkaa, jossa ei ole mahdollisuutta pitää minuutin paussia. Olen itse hyvä esimerkki siitä, että kun tahtoa löytyy, se kyllä onnistuu.

Työni on liikkuvaa ja olen milloin missäkin. Yksikään päivä ei ole edellisen kaltainen ja olen paikoillani vain silloin, kun kirjoitan kotitoimistolla. Muutoin olen kuvauksissa ympäri Suomea, autossa, junassa, kampaamossa, meikkituolissa, luennoimassa ja tietenkin käyn salilla treeneissä. Kannan välipalajogurtteja mukanani kaikkialla. Minulla on minikokoinen pehmeä kylmälaukku, johon mahtuu juuri sopivasti kaksi jogurttia. Laitan sinne myös lusikan ja servietin. (Lautasliina on pakollinen, kun syön jogurtin esimerkiksi autossa, saattaa herkkua tipahdella milloin mihinkin. Autonpenkiltä se siirtyy iloisesti housujen takamukseen ja voin vakuuttaa, ettei se näytä kauhean kivalta…kokemusta on!) Minulla on lusikka myös auton hansikaslokerossa ja käsilaukussani. Ostan jogurtin kaupasta tai bensa-asemalta, jos en muista ottaa sitä kotoa mukaani. Se ON helppoa.

Aiemmin söin vain maustamatonta rahkaa välipaloiksi, mutta sellainen vain ravinnon tankkaamiseen perustuva syöminen alkoi tuntua jossain vaiheessa todella ikävältä.

Nyt olen etsinyt välipaloja, jotka myös maistuvat hyviltä, mutta niissä on maltillisesti sokeria ja rasvaa. Valion kreikkalaiset kerrosjogurtit on ihania ja niissä on sopivasti energiaa.

Minulle parhailta maistuvat puolukka ja kookos. Kookos, koska se tuo mieleen kesän ja etelän kuumat hiekkarannat ja puolukka, koska suomalainen metsä on maailman paras paikka ja puolukka on kirpsakka supermarja. Kreikkalainen jogurtti taas on koostumukseltaan pehmeää ja samettista.

Kuvaus- ja messupäivät päivät on aina pitkiä ja niihin kuuluu myös vahva läsnäolo. Tilanteissa ei voi olla sulkeutunut itseensä, vaan on oltava sataprosenttisesti siinä ja annettava energian virrata ja usein on annettava myös voimaa ja turvaa haastateltavalle. Se vie omia voimia. Jotta olisi virtaa ja energiaa, sitä täytyy myös tankata. Kun syön välipalan, menen usein paikkaan, jossa voin olla yksin hiljaisuudessa. Keskityn siihen lyhyeen hetkeen ja tankkaan paitsi kaloreita myös rauhaa.

Silloin kun päivät eivät ole hektisiä välipalan syöminen on seurassa kivempaa kuin yksin. Niitä tilanteita minulla on harvoin, siksi ne hetket, jolloin voin istua välipalalle rakkaani kanssa ovat erityisen ihania ❤️

Pidetään verensokerit tasaisena!

Hanna