Puolet Suomen kaunein koti –ohjelman kohteista on nyt kuvattu. Tällä tuotantokaudella esitellään mökkejä. Ja kuten ennenkin jokaisessa jaksossa me käymme kylässä kolmessa mökissä jokaisessa jaksossa. Se tarkoittaa, että nyt olen ollut vierailulla 15:sta suomalaisessa unelmassa. Kirjo on valtava. Siinä missä kesämökillä puetaan päälle vanhat verkkarit ja rakkain villapaita, niin aivan samalla tavalla mökillä on tuotu ne tavarat ja asiat, joita rakastetaan eniten.
Mökillä ollaan rennosti. Se haastaa minua tuomarina. Menenkö tunteella, mihin takerrun ja millä ei ole niin suurta väliä? Koko homma on aivan eri asia kuin kodin sisustus.
Kesämökeissä myös sijainnilla on suuri merkitys. Tontti merkitsee eri asukkaille eri asioita. Joku hakeutuu meren- joku järven rantaan ja jonkun mökki on kuivalla maalla ja syyt sijaintiin tuntuvat olevan hyvin erilaisia. Rakkaus mereen, vanha kotiseutu, peritty tila, harrastukset.
Kaikkea voin paikan päällä arvailla, mutta varmasti en syitä tiedä ennen kuin ohjelma on valmis ja esitetään Maikkarilla ensi keväänä.
Kaikki mitä arvelen, on tosiaan puhdasta arvailua. Me tuomarit emme koskaan tapaa asukkaita. Emme ennen kuvauksia, kuvauksien aikana emmekä niiden jälkeenkään. Se tekee kohteiden arvioinnista toisaalta äärimmäisen vaikeaa, mutta toisaalta siten kaikki ovat samalla viivalla. Emme kuule tarinaa. Arvioimme vain sen minkä näemme ja aistimme. Se tekee ohjelmasta myös kiinnostavan katsojan silmissä, joka kuulee asukkaiden lempeät tarinat, syyt ja seuraukset. Tietää mikä on asukkaille arvokasta ja tärkeää, huomaavatko tuomarit sen? Se tekee ohjelmaan ihan oman jännitteen.
Kuvauspäivät on pitkiä, mutta kuvausryhmän päivät ovat vielä pitempiä, kuin meidän tuomareiden. Ryhmä käy kuvaamassa mökin ja sen asukkaat heti aamuvarhaisella, jolloin myös asukkaat haastatellaan ja katsotaan mm. punaisen maton paikka. Minun päiväni alkaa yleensä aamupäivällä kymmenen – yhdentoista aikaan, kun maskeeraaja saapuu. Sitä ennen olen kuitenkin valinnut päivän kuvausvaatteet ja laittanut hiukseni.
Minä teen nämä kaksi asiaa itse. Minun hiukseni eivät tarvitse juuri muuta kuin pesun (ja viittä eri ainetta) ja vähän pinnejä. Luonnonkihara on oma juttunsa. Vaatteet haluan valita itse, vaikka joskus 30 asua sisältävän kuvaus-garderobin keräämisessä käytän makutuomaria apunani.
Kuvaukset loppuvat iltaisin siinä viiden kuuden aikaan, jolloin ajamme joko hotelliin tai kotiin, riippuen siitä missä päin liikutaan. Jos suinkin pääsen, ajan mieluiten kotiin. Se on paras paikka maailmassa, eikä sitä hotellia löydy, jossa nukkuisin mieluummin kuin omassa sängyssäni.
Kotona olen ehkä kahdeksan – yhdeksän aikaan tai myöhemmin. Tarkistan sähköpostit ja luulen tekeväni jotain järkevää, vaikka totuus on, etten jaksa mitään, vaan kaadun vuoteeseen.
Se mikä on kurjaa, on etten ehdi pitää yhteyttä juuri keneenkään ja viesteihin vastaamiseen kuluu turhan paljon aikaa. Ja ruokavalio, joka räjähtää täysin käsiin kuvausten ajaksi. Vaikka olen minä yhden tai kaksi tuotantokautta kyennyt pitämään sen kurissa. Nyt se on täysin retuperällä. Totaalisesti. Rahkavälipala ja marjat näyttävät erehdyttävästi suklaalta, salaatti huoltoaseman seisovanpöydän makkaralta (kuten minäkin kohta! Apua!) ja sitä rataa.
Mutta siis rakastan tätä duunia. On ihanaa nähdä näitä koteja ja taloja ja pidän kameran edessä työskentelystä ja ohjelmien tekemisestä.
Nyt reissataan vielä ensi viikko ja sitten on kahden viikon kuvaustauko. Mahtavaa, koska saan tehtyä kaikki ne työt, joita en kuvausten aikana ehdi!
Ihanaa lauantaita! Syökää mansikoita ja menkää uimaan – on kesä!